Olen seurannut näitä palstoja. Hakenut apuakin näiltä palstoilta kysymyksiini ja pähkäilyihini.
Itse aikanaan väheksyin jotain sellaista neuvoa, että "kyllä se ajan kanssa alkaa sujua". Ehkä se aika tai sitten muutto toiselle paikkakunnalle, kuin missä aviomieheni ex-puoliso asuu, ovat auttaneet tilanteen rauhoittumisessa. Tai no, se että muutettiin paikkakuntaa, auttaa jonkinverran, aviopuolisoni suku asuu täällä, joten aviopuolisoni ex:llä on silloin tällöin tännekin asiaa.
Mielestäni tänne kirjoittajilta, tänne vastaajilta vaaditaan jonkinlaista vastuuta, mitä he vastailevat--kenties todellisessa hädässä oleville. Itse sain lähipiiriltä naurut siitä, että miksi hätkähtelen ja hysterisoin jonkun mieheni ex:n lähettämistä korteista. Ja hassultahan se tuntuu--ja ulkopuoliselta kenties mustasukkaiselta. Mutta kun kortit jotka oli jätetty minulle, niissä oli uhkaavia viestejä--ja muutenkin silloin 1v.erosta, se nainen olisi siinä vihantilassaan pystynyt mihin vaan.
Uskoin että seuraamalla näitä palstoja ja etsimällä "vertaisryhmää" täältä saisin jotain tukea näille tuntemuksilleni. Ja ennenkaikkea tukea sille, että kyllä varmaan minulla on syytä suuttumukseeni....
Kaikki se pelko, että mitä se ex-vaimo seuraavaksi keksii, aiheutti minulle ahdistusta, paniikkihäiriöitä. Lopputulos on monen asian summa ja monen vuoden takaisten asioidenkin summa. Käsittelemättömät asiat saattavat nousta pintaan tällaisissa, muiden mielestä mitättömissä, mutta uhkaavissa tilanteissa.
Siksi jonkinlaiseen edesvastuuseen toivoisi niitä ihmisiä, jotka härnäävät/häiriköivät toisia ihmisiä kortein, puhelinsoitoin.
Kun näitä palstoja seuraa, toivoo että täällä olisi enemmän niitä Allannah (vai miten se kirjoitetaan) nimimerkin kaltaisia. He eivät yleistä, heiltä saa järkeä ja raameja ajatteluun, mutta juuri se, että ei yleistetä asioita, on tärkeä. Täällä saattaa olla ihmisiä, jotka kaipaavat tukea.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Suurelta osin nämä ongelmat johtuvat siitä, että tämä uusi nainen syyllistää aina omista vaikeuksista miehen ex vamiomoa, niinkuin nyt sinäkin.
Ei se vaimo ole syyllinen kaikkeen, mihin olette joutuneet. Jokaisella on ongelmia, mutta on omaa mielikuvitusta se että teidän vaikeuksenne johtuu ex vaimosta.
Vaimolla ja miehellä on melkovarmasti yhteishuoltajuus, ja miten niitä asioita hoitaa, ellei olla puheyhteydessä, tekstiviestit ja soitot te aina tulkitsette häiriköinniksi! Lasten asiat kuuluvat isällekin, ja jos äiti ei niistä kerro, taas syytetään, että äiti pimittää isiältä tietoja. Niin, miten pitäisi toimia, jotta isä ja äiti voisivat hoitaa yhdessä yhteisten lapsien asioita?
Jos sinulla on ahdistusta tai paniikkihäiriöitä, se ei voi olla ex vaimon ja lasten vika.
Jos lähipiiri nauraa sulle tai pilkkaa, en ihmettele. Käytöksesi on todella naurettava. Onko sekin ex vaimon vika? Lakkaa syyllistämästä muita omissa ongelmissasi, ja anna niiden asioiden olla, jotka sinulle eivät kuulu.
niin käyppäs lukemassa toi alkuperäisen teksti uudelleen.. hänhän kirjoitti että vuosi eron jälkeen laittoi hänelle kortteja ei miehelle(ymmärsin asian näin) eikö lapsista johtuvat yhteyden otot olisi pitäny olla mieheen ei tämän uuden puolison uhkailua..
Ja olen tän huomannu että tämä asia on erittäin yleistä meidän naisten joukossa kun ei osata päästää siitä ex:stä irti vaan riiputaan siinä vuosikausia.. ja lapset ne on tuossa tapaiuksessa jotka eniten kärsii koska useimmin sitten aletaan puhuu pahaa isästä ja tämän uudesta naisesta.. ja todella eniten tänne kirjoittaa nää katkerat ex:ät jotka haikailevat sen entisen perään.. ymmärtämättä alkaa elää omaa elämäänsä..
miten saisin ex-puolison uskomaan, että haluan elää elämääni lasten kanssa, en sen?
Erosta kohta 2 vuotta ja taas keräilen sieluni sirpaleita nurkista kun isä kävi lapsiaan tapaamassa ja samalla elämääni sekoittamassa.
Olen tehnyt hänelle todellakin selväksi, että avioeromme ei ollut leikkiä, mutta hän ei tunnu tajuavan, että olemme eronneet ja kummallakin on elämänsä. Minulla ei ole uutta kumppania koska haluan taata lapsille vielä rauhaisan/turvallisen kodin ja elämmekin onnellista elämää...aina siihen asti kun isä saapuu tapaamaan lapsiaan, tai sillä varjolla tänne tulee, mutta lapset tai heidän asiansa ei kuitenkaan häntä kiinnosta.
Hänestä on tärkeämpää selittää omat asiansa ja sitten käydä väkivaltaisesti minuun kiinni kun haluaa seksiä koska olen hänen naisensa.
En aina aukaise hänelle ovea kun tulee oven taakse huutelemaan, mutta sitten hän keksi vedota, etten anna hänen tavata lapsiaan ja vaatii lapsien yksinhuoltajuutta itselleen ymv.
Tuntuu, etten pääse itsekkään tästä erosta koskaan yli kun aina vaan tapahtuu..
Joka kerta kun luulen, että nyt olen tarpeeksi vahva hänen uhkailuilleen niin aina vaan ne kyyneleet tulee.
Niin toivoisin, että hän löytäisi itselleen uuden naisen, minä ainakin antaisin heidän olla rauhassa
jos sillä varjolla saisin itsekkin rauhan.
Me asumme eri paikkakunnalla mutta eipä siitä tunnu olevan mitään apua kun on olemassa moottoritie jota pitkin pääsee lujaa minun osoitteeseeni.
Ja vaikka poliisit olen jo pari kertaa soittanut, niin ei ne ehdi paikalle tarpeeksi ajoissa.
Että ei se aikakaan aina auta, jos toinen haluaa terrorisoida, sen olen huomannut.
Sun ei ole pakko ketään laskea kotiisi ei ees lasten takia.. Kun isä seuraavalla kerralla sanoo ettet anna tavata lapsia niin sano että saa kyllä tavata mutta pitää kertoa missä tapaa ja se ei käy sun luonasi.. ja kun kiinni käy niin mee lääkäriin jotta saat nostaa syytteeen pahoin pitelystä.. Koska jos kerran kii käy niin tokihan siitä jäljet jää..
Eikä se uusi kumppani aina ole pahasta sillä onneksi kaikki miehet ei ole samanlaisia.. Hyviäkin löytyy...
Hemulin kirjoitus oli oiva esimerkki yleistämisestä. Olen tähän muutoinkin törmännyt.
Kun puhutaan existä ja heidän häiriköinnistään, jostain tempaistaan mukaan lapset ja huoltajuudet.
Tiedoksi Hemulille, että miehelläni on täysi-ikäiset lapset, joten lapset osaavat hoitaa asiat itsenäisesti. Ei siis kyse ole elatuskiistoista eikä huoltajuuskiistoista. Vaan siitä, että ent.rouva ei osannut katkaista napanuoraansa fiksusti, asiallisesti, aikuismaisesti.
Kuten maarit hyvin osuvasti kirjoitti....lue ennenkuin tulet kommentoimaan. Älä ole tietävinäsi asioita.