Tuli ostettua tänään muutama kilo silakkaa, kokonaisena ja valmiita fileitä. Fileet on koneen perkaamia, lähes kokonaan ruodottomia kaikki. Kaiken kaikkiaan silakkaa ostin kymmeniä kiloja yhteensä. Osa pakastetaan, mitä ei tänään jalosteta uuteen muotoon jo käyttöön.
Vanhukset kun alkoivat kysellä paistetuja kokonaisia silakoita tai silakkapihvejä; kun koko kesä on ollut lohta ja muikkuja paistettuna sekä hauesta tehtyjä kalapullia ja silliä uudensadon perunoiden kanssa. Kohta on paistettua silakkaa ja perunia sekä salaatteja lounaalla tarjolla hoivan asukkaille sekä ruokasaliin tuleville ulkopuolisille asiakkaille.
Savustimesta tuli 3kg lämpimiä silakoita, joiden päälle ripottelin karkeaa suolaa...kun saavat jonkin aikaa suolaantua rauhassa, yksinkertainen herkku on valmista! Se ei ole ihan tänään vielä parhainmillaan, koska on vielä suolatonta... mutt huomenna alkaa olla jo suolaakin kalassa.
Miten porukka ottaa itse savustamani tuoreen savusilakan... siitä mulla ei ole aavistustakaan, mutt pian sekin nähdään. Ajattelin antaa huomen aamulla mahdollisuuden halukkaille savusilakkavoilla päälystettyihin vuokaleipäsiivuihin.
Tämä 3kg silakkaa savustuspöntössä itse savustaen on koe erä... siks vain näin vähän, kun en tiedä miten menee kaupaksi... siis tykkäävätkö edes mun savustamistani kaloista. Pönttö oli ulkona keittiön takaoven vieressä ja sitä siinä itse vahdin.
Kokki valmisti silakkapihvit ja paistoi myös kokonaiset silakat.
Pataatti/porkkana/omena sosekeittoa, kookosmaidolla landrattua; kasvissyöjille ja tietenkin salaattipöydän antimet. Spagettia ja viherpestoa tai jauhelihakastiketta, kunkin valinnan mukaan!
Jälkkärinä maitokiisseliä kotimaisilla puutarhamarjoilla, tai kahvi ja tiikerikakkua palanen.
Sellaista mulle tänään kuuluu... ja nyt mun on mentävä salin puolelle... raksaporukka KUUluu tulleen.
Silakka! Kuinka moni teistä, vielä syö silakkaa?..
20
1271
Vastaukset
- Totuus-
Ostan joskus savustettuna koska silakat on niin pieniä että en jaksa valmistaa. Ahvenia kalastan itse ja paistan ja perkaan.
.. Ei ookkaan Tullut Pitkään aikaan syötyä Silakkaa.. Pitänee tarkkailla Tarjontaa.. ;P
- gyujiokp
Voissa paistettu silakka on namia, mutta ei tule kuitenkaan syötyä.
- meetoo-sex-mies
Silakka haisee
- trollikka
Ei tuore silakka haise, tai niin no onhan siinä kalan oma lievä ominaishaju... mutt en sitä oikein haisemiseks sanoisi! Saa olla nenä melkein kiinni kalassa ja nuuhkia kunnolla, kalatiskissä monena päivänä jäiden joukossa makaavat punasilmäiset kalat kyllä haisevat sekä maistuvat vanhoilta!
Mä ostin joskus aamuyöllä pyydettyä tuoretta kalaa, silakkafileetkin olivat tunnin parin ikäisiä vasta koneesta tulleita.
Kohta on lounas ajalta jäänyttä juureskeittoa taas tarjolla... ja reikäleipää voilla mä lähden syömään.
Kanakeittoa on myös ja sitäkin saa sosekeittona jos joku haluaa... sauvasekoittin on oiva apuri. .. Miltä?.. ;P
https://media.riemurasia.net/albumit/mmedia/fl/c5f/u5l4/511222/1486211906.jpg
.. Noh, Delfiinillä(kin) on Oma MieliPide Asiaan.. ;D- trollikka
Siltä näyttää!
Joo, toki söisin jos olisi tarjolla ja tuoretta. Itse ei tule juri ostettua kun joskus kun otin kaupan tiskiltä valmiiksi paistettuja ne oli jo pilaantuneita, tulivat aika vauhdikkaasti pihalle. Jos valmiita fileitä olisi vakuumipakattuna niin sitten voisin kyllä ostaakin ja itse paistaa tai jos sattuisi joksus ihan tuoreita olemaan myynnissä.
- trollikka
Hae KauppaHallista jos tuoretta kalaa haluat ja aina samalta myyjältä, tulee asiakassuhde jolloin saat aina tuoretta kalaa. Mun KauppaHallin myyjäni myi putiikkinsa pois ja mä lopetin asiakassuhteeni siihen ... Uus myyjä on ihan pihalla: tarjos kirjolohta mulle; merilohena!
Hah hah, käännyin kannoillani ja kävelin mitään sanomatta pois, oli viisaampaa mun pitää suuni kiinni... kuin kertoa hänelle mikä ääliö hän on!
Se olis ehkä liipannut jo läheltä kunnianloukkausta ... miestä kohtaan.
Nyt mä käyn ostamassa suoraan kalastajilta itseltään... tai oikeastaan heidän perkaamostaan suoraan ilman välikäsiä ja kuljetuksia, hinnan korotuksia ym.
Kalatkin ovat taatusti tuoreempia kuin mistään muualta saisinkaan. trollikka kirjoitti:
Hae KauppaHallista jos tuoretta kalaa haluat ja aina samalta myyjältä, tulee asiakassuhde jolloin saat aina tuoretta kalaa. Mun KauppaHallin myyjäni myi putiikkinsa pois ja mä lopetin asiakassuhteeni siihen ... Uus myyjä on ihan pihalla: tarjos kirjolohta mulle; merilohena!
Hah hah, käännyin kannoillani ja kävelin mitään sanomatta pois, oli viisaampaa mun pitää suuni kiinni... kuin kertoa hänelle mikä ääliö hän on!
Se olis ehkä liipannut jo läheltä kunnianloukkausta ... miestä kohtaan.
Nyt mä käyn ostamassa suoraan kalastajilta itseltään... tai oikeastaan heidän perkaamostaan suoraan ilman välikäsiä ja kuljetuksia, hinnan korotuksia ym.
Kalatkin ovat taatusti tuoreempia kuin mistään muualta saisinkaan.No sähän olet oppinut doiplomaattiseks :D Joo, toi varmaan ehdottomastio paras tapa että äänestää jaloillaan eikä tullut huono mieli huijarille, toisaalta oishan se ollut hyvä opetus kun ois oppinut hetiu alkuunsa että kaikkia ei voi huijata. Joo, mulla kuitenkin sen verran harvoin tulis ostettua eikä täällä oikeen oo sellasta tuorteen kalan kauppaa että vois tulla tuommosta vakimyyntisuhdetta mikä kieltämättä ois kyllä hyvä. Toi myyntisuhde mikä sulla nyt varmaan myös hipoo täydellisyyttä kun tosiaan tuoreena saa kalat. Itekin mielellään ostasin useemminkin mutta aina epäilyttää tuoreus, esmes jostain cittarin kalatiskiltä joskus saanu niin huonoa lohta ettei nykyään oikeen kalaa tuu otettua kuin pakasteena tai niitä tyhjiöpakattuja, nekään mitään parasta mahdollista oo mutta kuitenkin luotettavampia kuin ne markettien kalatiskin tarjoukset.
- trollikka
Harmaaritari kirjoitti:
No sähän olet oppinut doiplomaattiseks :D Joo, toi varmaan ehdottomastio paras tapa että äänestää jaloillaan eikä tullut huono mieli huijarille, toisaalta oishan se ollut hyvä opetus kun ois oppinut hetiu alkuunsa että kaikkia ei voi huijata. Joo, mulla kuitenkin sen verran harvoin tulis ostettua eikä täällä oikeen oo sellasta tuorteen kalan kauppaa että vois tulla tuommosta vakimyyntisuhdetta mikä kieltämättä ois kyllä hyvä. Toi myyntisuhde mikä sulla nyt varmaan myös hipoo täydellisyyttä kun tosiaan tuoreena saa kalat. Itekin mielellään ostasin useemminkin mutta aina epäilyttää tuoreus, esmes jostain cittarin kalatiskiltä joskus saanu niin huonoa lohta ettei nykyään oikeen kalaa tuu otettua kuin pakasteena tai niitä tyhjiöpakattuja, nekään mitään parasta mahdollista oo mutta kuitenkin luotettavampia kuin ne markettien kalatiskin tarjoukset.
En tiedä muuta neuvoa kuin Älä osta ns. pussitettua Norjanlohta... melko varmaan se on vanhaa, kertoi erään K-citymarketin myyjä mulle.
Monessa Cittarissa on myös tyroks aluselle pakattua kirjolohi filettä ja kelmulla päälystettynä ...
eri kokoisina paloina ja siinä on viimeinen myyntipäivä aina mukana (ehkä pakkauspäiväkin).
On ehkä kilohinnaltaan hieman kalliimpi, mutt ne tehdään takuuvarmasti aina just tulleesta tuoreesta kotimaisesta lohesta! ;))
Kokeilehan onneas, tarkastettuas myyntipäiväyksestä sen kalan tuoreus. trollikka kirjoitti:
En tiedä muuta neuvoa kuin Älä osta ns. pussitettua Norjanlohta... melko varmaan se on vanhaa, kertoi erään K-citymarketin myyjä mulle.
Monessa Cittarissa on myös tyroks aluselle pakattua kirjolohi filettä ja kelmulla päälystettynä ...
eri kokoisina paloina ja siinä on viimeinen myyntipäivä aina mukana (ehkä pakkauspäiväkin).
On ehkä kilohinnaltaan hieman kalliimpi, mutt ne tehdään takuuvarmasti aina just tulleesta tuoreesta kotimaisesta lohesta! ;))
Kokeilehan onneas, tarkastettuas myyntipäiväyksestä sen kalan tuoreus.Joo, joskus jostain kaupasta ottanut kokonaista lohta, olisko ollut sitten sitä pusasuitettua niin ollut ihan ok kyllä. Kalatiskin tuotteet vaan epäilyttää niin niitä vältän. Tyhjiöpakattu menettelee kuten myös pakastettu kala. Joo, pitäis useemminkin ostaa kyllä kalaa mutta "tuoreessa" se tuoreus aina vähän epäilyttää.
- tuoretakuu
trollikka kirjoitti:
En tiedä muuta neuvoa kuin Älä osta ns. pussitettua Norjanlohta... melko varmaan se on vanhaa, kertoi erään K-citymarketin myyjä mulle.
Monessa Cittarissa on myös tyroks aluselle pakattua kirjolohi filettä ja kelmulla päälystettynä ...
eri kokoisina paloina ja siinä on viimeinen myyntipäivä aina mukana (ehkä pakkauspäiväkin).
On ehkä kilohinnaltaan hieman kalliimpi, mutt ne tehdään takuuvarmasti aina just tulleesta tuoreesta kotimaisesta lohesta! ;))
Kokeilehan onneas, tarkastettuas myyntipäiväyksestä sen kalan tuoreus."En tiedä muuta neuvoa kuin Älä osta ns. pussitettua Norjanlohta... melko varmaan se on vanhaa, kertoi erään K-citymarketin myyjä mulle."
Tukkurin ei tarvitse lain mukaan ilmoittaa kauppiaalle Norjanlohen teurastuspäivää, ja tukkuri saa myydä 14 vuorokauden ajan sitä Norjanlohta tuoreena.
Kala säilyy myyntikuntoisena 0 asteessa, mutta jääkaappilämpötilassa ( 4°C) se pilaantuu muutamassa tunnissa. - trollikka
tuoretakuu kirjoitti:
"En tiedä muuta neuvoa kuin Älä osta ns. pussitettua Norjanlohta... melko varmaan se on vanhaa, kertoi erään K-citymarketin myyjä mulle."
Tukkurin ei tarvitse lain mukaan ilmoittaa kauppiaalle Norjanlohen teurastuspäivää, ja tukkuri saa myydä 14 vuorokauden ajan sitä Norjanlohta tuoreena.
Kala säilyy myyntikuntoisena 0 asteessa, mutta jääkaappilämpötilassa ( 4°C) se pilaantuu muutamassa tunnissa.Meillä on lakisääteiset -0°c, kaksi isoa lokerikkoa, toinen 2°c = lihalle, ja kylmempi 0°c kalalle.
Suuressa ravintoloiden käyttämässä kylmäkopassa siirrän tuotteet paikasta toiseen, varsinkin helteillä olivat aivan korvaamattomia, kylmälaitteineen.
- sursill
Surströmming...rakastan piimän kanssa.
En syö silakkaa, muikku kyllä kelpais. Silakkapihveissä on varmasti sipulia
- trollikka
No tuskin on! Suolaa, valkopippuria, tillisilppua toinen filee päälle ja kieritetty jauhoissa joissa mukana korppujauhoja ja hipunen suolaa. Paistetaan voissa kypsäksi... niin säilyvät hyvinä vielä huomiseenkin... jos eivät ole tulleet syödyiksi!
Meillä on Huodin, tuo jääkaappi...illalla jos laitan muuamia silakkapihvejä jääkaappiin; niin aamulla ei sieltä löydy yhtään ainoaa kun herään.
Aina kalat katoavat ennen aamua. Joskus teen vielä jekun, haen alalkerrasta kokonaisen kilon verran paistettuja silakkapihvejä... omaan jääkaappiin. Teen testin paljonko tuo jääkaappi jaksaa niitä oikeesti syödä yön aikana! =))
- hyviä.ovat
kyllä välillä tulee syötyä leivän päälle ja ruuan kanssa mutta yleensä tulee äkkiä syötyä paljaaltaan siis silakka pihvejä niin on sen verran hyviä että pitäisi tehdä ruuan kanssa mutta syökin niitä paljaaltaan kahvin kanssa
- silakansyöjä
Noissa fileissä on säilöntäainetta joka haisee ja maistuu pahalle. Liekö terveellistäkään.
Kokonaisena ostetut, itse peratut ja voissa paistetut maistuu parhaalle.- trollikka
En ala väittelemään kun en tiedä... mitä kaupassa myynnissä olevissa saattaa olla. Minä ostan suoraan niiden kalastajien kalaperkaamosta kalani. Enkä mä ala käsin perkaamaan fileiksi 30-40 kg silakoita, osasta tehdään suutarin lohta, kunhan ovat suolaantuneet. 10kg silakoita voin perata niin et pää ja sisukset pois... mutt siihen jää käsin perkaus multa, kun ei ole mikään pakko.
Kyllä mä omat syömä kalat perheelleni varmaan perkaan kolmelle hengelle, 30-40 hengelle en.
Onneks suurin osa söi silakkapihvejä, jotka kone oli perannut jo valmiiksi... ja kokki hoiti hymyssä suin loput hommista valittamatta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1482483
- 1801718
- 921588
- 691543
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k6935- 80924
- 68871
- 59835
- 61808
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes176800