Elävä usko jatkaa voittokulkuaan Israelissa

He ovat ottaneet uuden nimen Kristuksen seuraajat.

Nyt on Nasaretissa valtavaa innostusta.

20

731

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siinä maassa on elävä usko ollut aina ja ensimmäisenä ja sinne päätyy kaikki kristityt Uuteen Jerusalmiin, Jumalan Valtakuntaan, jota johtaa Jumala, ei ihminen.
      Mitä Sinä jeille kertoisit ja miten?

      • On se tietysti ollut siellä alun perin, mutta sitä on kohdannut pitkä paatumisen aika, niin kuin Raamattu kertoo. Nyt elävä usko on palannut sinne, sen ovat nuoret vl:t vieneet sinne.


      • TÄHTIRYHMÄ kirjoitti:

        On se tietysti ollut siellä alun perin, mutta sitä on kohdannut pitkä paatumisen aika, niin kuin Raamattu kertoo. Nyt elävä usko on palannut sinne, sen ovat nuoret vl:t vieneet sinne.

        Kerro paikka. Olen käynyt siellä, ja yhtään VL julistajaa en ole nähnyt, muita suomalaisia julistajia kylläkin ja kukaan ei ollut juuri kuullutkaan koko vl jutusta mitään?
        Miksi sinne menette, koska Jumalan on järjestänyt asian.

        Lue Room. 11:26
        Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä

        Enemmän kannattaisi olla huolissaan Kerhosta, sillä sille ei ole Raamattu antanut mitään toivoa nimeltä.


    • Tässä Roomalaiskirjeestä:

      25 Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, teidän tulee tuntea tämä salaisuus: paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen. 26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu:


      -- Siionista on tuleva Pelastaja,
      hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä.
      27 Ja tämä on minun liittoni heidän kanssaan: minä otan pois heidän syntinsä

    • Tietotuusjaelämä

      Itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi..

      • eli ketä tarkoitat?


      • Tietotuusjaelämä
        Kesitas kirjoitti:

        eli ketä tarkoitat?

        Uskonlahkoja joiden tarkoitusperistä ei ole tietoa.


    • Kerhon.keksintöä

      Raamatusta ei löydy sanaa elävä usko.

      • vapaakirkostaheivattu

        Raamatusta löytyy kuollut usko. Lienee vajaakirkollisille ohutälyisille vaikeaa ymmärtää, että kirjoitamattakin on selvää, että on myös elävä usko.


      • vapaakirkostaheivattu kirjoitti:

        Raamatusta löytyy kuollut usko. Lienee vajaakirkollisille ohutälyisille vaikeaa ymmärtää, että kirjoitamattakin on selvää, että on myös elävä usko.

        Ei löydy kuollutta uskoa, vaajamieliselle, jos löytyisi, manitsisi sen.
        Kirjoitti tai ei, niin kerhon elävää uskoa ei Sana tunne, kuten ei tunne vaajakirkollisellekaan sanaa. Tarkoittaako se, että kirjoittaja on vajaaälyinen, sitäkään ei löydy, mutta haiset sille.


      • vapaakirkostaheivattu
        Kesitas kirjoitti:

        Ei löydy kuollutta uskoa, vaajamieliselle, jos löytyisi, manitsisi sen.
        Kirjoitti tai ei, niin kerhon elävää uskoa ei Sana tunne, kuten ei tunne vaajakirkollisellekaan sanaa. Tarkoittaako se, että kirjoittaja on vajaaälyinen, sitäkään ei löydy, mutta haiset sille.

        Vajaakirkon saa*ana höyryää.


      • vapaakirkostaheivattu kirjoitti:

        Vajaakirkon saa*ana höyryää.

        Höyryn aiheuttaa vajaa älyinen höyrypää.


      • hallelujaaaaa
        Kesitas kirjoitti:

        Höyryn aiheuttaa vajaa älyinen höyrypää.

        Hyvä todistus itsestäsi.


      • hallelujaaaaa kirjoitti:

        Hyvä todistus itsestäsi.

        Sitä saa, mitä tilaa.


    • Tietotuusjaelämä

      Jaak.2:26. Usko ilman tekoja on kuollut. Siinä ei sanota mitä ne teot ovat mutta ehkä evankeliumin julistaminen ja lähimmäisenrakkaus ovat niitä. Ehkä?

      • pempo

        Ja tätä siis oppinut Kesitas ei tiennyt....


      • On kyllä. uomiokin on seuraavan lainen, josta Keholla on käsitys farisealaisuudesta: Ilm. 2:23
        ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan.
        Tekojen mukaan tulee tuomio, uskon mukaan Jeesukseen Messiaana pelastus.
        Tuolle pempolle len asiasta puhut ainakin sat kertaa, mutta et ole tajunnut.


      • pempo

        Epäilen, että katsot asiaa kuin Luther, että kyseessä olisi Lain teot.
        Vaan elävä usko saa aikaan uskon tekoja, jotka eivät voi jäädä piiloon. Se ovatko ne Kristuksen opetuksen mukaisia vaan mikä on niiden vaikutin ja mitä ne ovat, sen tutkii Kristus itse sisintä myöten.


    • euroviizu

      Saako lessut nykyään kattoa euroviisuja,netistähä näkee!?

    • MissäJumalasiOn

      Uskovaisten keskinäinen riitely vahvistaa käsitystäni että mitään jumalaa ei ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      45
      599
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      548
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      513
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe