Työnjohtaja mukamas

Ryömies

Miten on tänä päivänä. Onko työhön perehdytys historiaa? Ainakaan minun työnkuvaani se ei ole kuulunut. En osannut sitä haastattelussa kysyä. Teen työnjohtotason työtä rakennusalalla. Pienessä perheyrityksessä. Itse asiassa kuvaan kuuluu käytännössä tuotannon uudelleen käynnistäminen. Ala-arvoisella palkalla. Se oli kilpailuvalttini. Aiemmin tätä työtä vanhassa yrityksessä on hoitanut henkilö, mutta häneltä en ole saanut perehdytystä omaan työhöni. Ensimmäisen kuukauden aikana. Pari vajaan tunnin kiireistä vierailua ja muutama puhelu, Jos on jotain kysynyt. Muuhun ei ole ollut kellään yrityksessä aikaa. Oppirahoja on maksettu. Nämä virheet olisi voitu välttää edes jonkilaisella perehdytyksellä. Edes muutaman päivän intensiivisellä koulutuksella. Mutta kun sanotaan vaan, että sinun täytyy nyt vain hoitaa homma itsenäisesti. Välillä tuntuu, etten kykene hoitamaan tehtävää. Vaikka parhaani koetan toki tehdä. Masentaa! Siirryin tähän työhöni ihan jostain muualta. Täysin toisen tasoisista tehtävistä. Tämä oli työnantajan tiedossa. Se pieni palkkatoivomukseni puri silloin. Ei edes työsopimusta ja yli kuukauden töissä. Palkka sentään tuli, jotain hyvääkin. Se pieni. Nielenkö vain takaiskut/virheet työssä ja teen parhaani. Koettaen tällä rauhoittaa mieltäni. Enempää en voi tehdä. Kantapään kautta oppien. Luulisi pienen perheyrityksen olevan kiinnostunut, että minulla on työkalut hoitaa tehtävä kunnolla. Kaikkien etu. Jos vaikka antavatkin kohta potkut, kun homma ei onnistu pystymetsästä tempaistulta kaverilta.

5

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 124142241

      Melkoiset vahingot voi tulla jos on täysin taitamaton rakennustöitä "johtamassa"... Työnantajasi kuulostaa lahopäältä huru-ukolta. En tiedä mitä siellä päin tapahtuu, mutta en haluaisi olla tuommoisessa sopassa mukana. Tsemppiä.

    • opinvirheistä

      Tilanteesi on toki kinkkinen. Toisaalta sinulla on nyt tuhannen taalan paikka kehittyä alasi mestariksi. Joudut ratkaisemaan eteentulevat ongelmat ihan itse. Ilman muiden antamaa tukea. Mitään ei ole valmiina pöytään katettu . Jos tuon myllyn läpi kuljet niin sinusta tulee kova syrjä. Ota asia valtavana mahdollisuutena ja kasvun paikkana. Vain virheiden tekemisten kautta ihminen oppii. Valmiin ladun lykkiminen on helppoa. Se ei vain opeta juurikaan mitään. Eräällä tavalla kadehdin tilannettasi vaikka se onkin kaoottinen ja kinkkinen. Umpihankeen hiihtäminen on raskasta mutta kun katsot taaksesi sinne syntyy latu joka on täysin omasi. Ei kenenkään muun. Ihan vinkkinä. Dokumentoi tekemisesi ja pidä päivä/ideakirjaa. Älä nyt anna periksi. Pysy tiukasti messissä. Vuoden päästä olet iso kunkku. Luota omiin alaisiisi ja työntekijöihisi.

    • jatkoa

      Harmittaa vai kun tulee virheitä, jotka maksavat rahaa. Pienelle yritykselle iso asia. Joista virheistä suurimman osan olisi voinut välttää. Sillä perehdytyksellä. No kaikki virheet eivät kuitenkaan vielä ole maksaneet selvää rahaa. Jotku kyllä. Toinen on se, että en oikein tiedä vieläkään, mihin minulla on valtuuksia. Sanotaan, että se ja se hoidetaan täältä käsin. Vaan kun ei aina ihan hoideta. No nähtäväksi jää, mihin tämä mielenkiinoinen työsarka johtaa. Ei ainakaan ole tylsää. Ja ei ole kellokorttia vahtimassa tai esimies selän takana koko ajan.

    • Vanhamestari

      Vaadi sitä perehdytystä. Sano ette pysty hoitamaan hommaa, jos ei joku ole sinun tukena.
      Esimiehenä sinulla on varmaan kokeneita alaisia joihin voi tukeutua. Alaiset usein kunnioittavat, jos kuuntelet heitä ja arvostat heidän tietotaitoaan.
      Delekoi tehtäviä ja lypsä tietoa. Usein ei kannata tehdä mitään, ennen kuin tietää mitä on tekemässä.
      Pysäytä tuotanto, kunnes tiedät mitä pitää tehdä.
      Pidä ääntä ja ota paikkasi.
      Pienistä yrityksistä usein puuttuu selkeet toiminta mallit.
      Perheyritykset on just pahimpia, koska toimijoiksi valitaan sopivia, eikä niitä päteviä.
      Sä et ole vastuussa kaikesta, ainoastaan omasta tehtävästäsi, mikä se sitten onkaan.

    • VRTrack-huono-perehdytys

      Sähkörataurakkaa ei kaapeloida. Pitäisikö laittaa nuori DI sähköratakurssille.

      Riihimäen henkilöratapihan sähkörataurakalla on kaapelia jos jonkinlaista. Suunnittelu ja toteutus kulkevat tiiviisti käsi kädessä kun projekti etenee.


      Twitter tilit vaihdetaan kun vaihdetaan työpaikkaa. Ei mennyt Tonille riskimiehelle asia perille 6-vuodessa. Pitäisi keskittyä työasioiden hoitoon ja jättää nämä amistyyliset kehumiset sinne viikonlopun baarikierrokslle armeija tupakavereiden kanssa. Ketään ei kiinnossa nuoren jätkän rahan levittely. Lehdet ja netin osaa selata jokainen itsekin jos kiinnostaa.
      VRT twittwer täynnä aktiiveja jotka twittailee milloin mitäkin höntsää. Motonen verkkokuppa miehille ja vauva.fi naisille ovat täynnä melenkiintoisia löytöjä jaettavaksi.

      Toni Hytönen
      ‏ @tonihytonen
      13. syysk.

      iPhone Xs Max 512Gt - 1679 € #appleEvent #eimuuta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2703
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2290
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2040
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      14
      1775
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1701
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1676
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1676
    8. 92
      1602
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe