vihervassuhallituksella. Jumala Suomea siltä varjelkoon.
Lii "lehmänsilmä" Andersson uhkaili
28
372
Vastaukset
Ja kansa ratkaisee
- kkkheewgef
Joo, ei noista kylläkään ole mitään kummenpaa uhkaa yhteiskunnallamme tule olemaan!
Pakkaus on kyllä ihan ok, mutta sisältö on vaan ihan normihöttöä! Moni ei sitä vaan huomaa. - tradelikeapro
En ole vasemmistoon kallellaan ollenkaan mutta täytyy kyllä myöntää että Lii tekee vaikutuksen aina kun avaa suunsa. Todellinen asia osaaja ja siitä pisteet hänelle. Täysin päinvastainen sitten on tämä Timo joka ei osaa muuta kuin möläytellä ja toistella hokemia papukaijan tavoin.
- Herran.voitto
Kehoitankin kaikkia Jumalaan turvautuvia olemaan luottamatta liikaa ateistien ja muiden Jumalan hylkäämien "demokratiaan". Äänestämisen sijaan olisi parempi että Jumalan omat käyttäisivät äänestämiseen kuluvan ajan rukoilemiseen. Kyllä Herra sitten pitää omiensa puolta.
Nukkuvien puolue?
Onko rukoilu tähän mennessä tehonnut?
Millaista diktatuuria on tullut rukoiltua?- Kristityn.vastuu
Kristitty äänestää. Ellet äänestä olet jehova.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Olen kyllä sitä mieltä, että uskovienkin pitäisi äänestää.
Aika usein koneeltasi tulee kaksi samaa viestiä, onkohan vika yhteydessä vai koneessa, vai missä.
Kaikkien minun mielestäni pitäisi äänestää, luulen, että monet maltillisimmista jättävät äänestämättä, ja se on vahinko.sage8 kirjoitti:
Aika usein koneeltasi tulee kaksi samaa viestiä, onkohan vika yhteydessä vai koneessa, vai missä.
Kaikkien minun mielestäni pitäisi äänestää, luulen, että monet maltillisimmista jättävät äänestämättä, ja se on vahinko.Luulen, että mun hiiressä on joku vika. Monesti minulla aukeaa nuo mainokset, jotka ikään kuin jäävät jonkun valikon alle kun klikkaan valikon jotain kohtaa. Hiiri siis ilmeisesti tekee kaksoisklikkauksen, vaikka klikkaan vain kerran. Pitäisi vaihtaa hiirtä. Nuo tuplat ovat aika harmillisia.
Äänestäminen on tapa vaikuttaa asioihin.
Minusta Andersson esitys on hyvä vaikken oikein luota hänen taloustaitoihin esimerkiksi valtionvarainministerinä. Mutta fiksu nainen hän on.
- Muikunpäälle
Kerro joku Liin ansio taloustaidoissa.
- Tomi.Robinson
Muikunpäälle kirjoitti:
Kerro joku Liin ansio taloustaidoissa.
no ne kuule löytyy vassareiden talousohjelmasta. vaikkapa tuolta:
http://www.vasemmisto.fi/tag/talouspolitiikka/
mutta kerroppas sinä nyt joku päivi räsäsen taloustaidoista....
vallan vaaka-ajattelussa tilanne menee kuitenkin niin, että jos oikeistolle kertyy liikaa vallanpainoa, se valuu alas ja vasemmisto nousee ylös , ja toisinpäin, jos vallan painoa kertyy liikaa vasemmalle se painuu alas, ja oikeisto nousee ylös .
Alas painumista voisi verrata myös vallan vaikutukseen.Aloittajan nimittely on tätä tyypillistä herjaamista usko.vaisen ja korkkiruuvin tapaan.
- Muikunpäälle
Muikunpää taas nimittelee.
- Erkkipappi
Li Anderssonilla on ihanat makuukamarisilmät. Nytkin kun niitä aattelen mulla alkaa jöpöttää...
- märehtijälle
Jos tykkää lehmästä makuukamarissaan niin sitä vaan.
- Muikunpäälle
sage8 kirjoitti:
Papit ovat vanhan käsityksen mukaankin erotiikassa aktiivisia ja helposti innostuvia.
Miten se liittyy Liin lehmänsilmiin
- terroristinainen
mitäs siitä, mutta kun tämä koko Suomen valtio RÄJÄHTÄÄ TUUSANNUUSKAKSI. Onko teillä edes makuupaikkaa naapurivaltiosta???
Oikea-vasen
Oikea-väärä ?? Onko vasen yhtä kuin väärä?
Väärän vastapari on SUORA , ' Kuka sen suoraksi vääntää, mikä on vääräksi taipunut. '
Se että vasen on halveksittu, on hyvin vanha käsitys. Tuomaan helmihymnissä on sanonta: ' Minä jätin Babylonian vasemmalle puolelleni.' sillä osoitetaan halveksuntaa.
Tai poika on isän oikealla puolella, on saanut myös muodon, että poika kasvaa aina kohdun oikealla puolella ja tyttö vasemmalla.
Kaikenlaista ne pojat keksii.Lehmillä on äärimmäisen kauniit silmät.
- kui2
No olipa taas kristillistä rakkautta, toisen ulkonäköön viitaten? Eikö aloittajalle olekaan opetettu siellä seurakunnassasi sellaista "sivuseikkaa" että Jumala loi kaikki ihmiset kauniiksi, eikä ulkonäköasioita pidä pilkata tai kutsua rumaksi sen paremmin itseään kuin muitakaan?
Mitä tuumit silloin kun tuommosta siellä puhutaan/opetetaan lavalta tai pöntöstä, etkö usko?Tämähän ihan selvästi kohdistuu juurikin naisiin, miehiähän nämä uskovat eivät arvostelekkaan ulkonäön perusteella. Lehmänsilmä saattaa tuntua tosiaan pahalta mutta ei oikeastaan ole, lehmällä on erittäin kauniit silmät vähän kuin hevosella. Molemmat ovat tuikitärkeitä maataloutemme tukipilareita, hevoset ei niinkään enää, mutta lehmät ovat, oletan , että maitotuotteet maistuvat jossakin muodossa.
No jatketaan eläinlinjalla. Timo Soini, hänen silmistä sen lisäksi, että miettii milloin viimeinen verisuoni katkeaa, tulee mieleen siansilmät. Viirulliset hieman kiiltävät ja tavallaan tyhjät. Ne eivät kuvasta älyä, eikä oikeastaan muutakaan kunhan pälyilevät ja ehkä kuten sika niin hänkin on tarvittaessa valmis vaikka ravitsemaan itseään tarvittaessa äärimmäisinkeinoin .- kui2
nähty.on kirjoitti:
Tämähän ihan selvästi kohdistuu juurikin naisiin, miehiähän nämä uskovat eivät arvostelekkaan ulkonäön perusteella. Lehmänsilmä saattaa tuntua tosiaan pahalta mutta ei oikeastaan ole, lehmällä on erittäin kauniit silmät vähän kuin hevosella. Molemmat ovat tuikitärkeitä maataloutemme tukipilareita, hevoset ei niinkään enää, mutta lehmät ovat, oletan , että maitotuotteet maistuvat jossakin muodossa.
No jatketaan eläinlinjalla. Timo Soini, hänen silmistä sen lisäksi, että miettii milloin viimeinen verisuoni katkeaa, tulee mieleen siansilmät. Viirulliset hieman kiiltävät ja tavallaan tyhjät. Ne eivät kuvasta älyä, eikä oikeastaan muutakaan kunhan pälyilevät ja ehkä kuten sika niin hänkin on tarvittaessa valmis vaikka ravitsemaan itseään tarvittaessa äärimmäisinkeinoin .:)
Totta kauniit on hevosen ja lehmänkin silmät - ehkä hieman ulkonevat mutta niin viattomat, ehkä sen siankin, elävä olento ja oikeastaan siistikin jos mahdollista..
Aloitus oli pilkkaa, kuten varmaan tiedät. :) - ja vissiin niitä mitättömimpiä oppeja lie tuo kielto huomautella ulkonäköseikoista..sen rikkomisen saanee automaattisesti anteeks kun se on niin vähäpätöinen synti..kun on vain muutama tosi synti näillä niin muun voinee unohtaa.. kui2 kirjoitti:
:)
Totta kauniit on hevosen ja lehmänkin silmät - ehkä hieman ulkonevat mutta niin viattomat, ehkä sen siankin, elävä olento ja oikeastaan siistikin jos mahdollista..
Aloitus oli pilkkaa, kuten varmaan tiedät. :) - ja vissiin niitä mitättömimpiä oppeja lie tuo kielto huomautella ulkonäköseikoista..sen rikkomisen saanee automaattisesti anteeks kun se on niin vähäpätöinen synti..kun on vain muutama tosi synti näillä niin muun voinee unohtaa..Niin pääasiahan on se, ettei homostele :d ja siis onhan tuo tuikitärkeää tähdentää hetero ihmisille , muuten varmaan oltaisiin ihan vallattomina , koska onhan se ihan loogista, että heterolla se homostelu kokoajan siellä taustalla kuumottelee.
No siansilmät ei kyllä ole kauniit mutta siinä olet oikeassa, että sika on siisti eläin. Sontiikin vain yhteen nurkkaan lätissään ja siastahan villisti veikataan, että pienellä muokkauksella siitä olisi ihmisille varaosiksi, eli ei ole sikaa haukkuminen. Ei se kyllä fiksuudessaan tosin hevosta hakkaa, hevonen kun on vähän kuin norsu se muistaa kaiken vanhan ja löytää kotiinsa vaikka oltuaan muutaman vuoden sotahommissa, kunhan joku tuo sen tutulle asemalle ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti30836594Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s885595Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos294874Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2584062Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori1033344Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös193159Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta632758Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi512221En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122074Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4671799