Luottamus kato

Uskooko joku täysjärkinen poliitikkoihin, virkamiehiin tai esim. Kelaan. Luottaako joku täysin kumppaniin/puolisoonsa. Sen verran on tullut pataan elämän varrella että luotan vain itseeni. En usko kyllä edes muijakaveriin vaikka oltu yhdessä iät ja ajat ja siihenkin syynsä. Jos ja kun muija vakuuttaa uskollisuuttaan niin en usko koska se vakuuttelu kertoo yleensä pettämisestä, ei tarvitse valuutella mitään jos kaikki kunnossa. Muijakin kysellyt multa olenko pannut vieraita meidän suhteen aikana, sanoin ettei sun tarvii edes kysyä moista koska mulla yksi periaate, yksi nainen yksi pillu, muijan utelu johtuu siitä että hän epäilee mun tekevän jotain koska on itse jäänyt uskottomuudesta joskus kiinni.
9142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Uskon tiettyyn rajaan asti noihin kaikkiin. Eniten kuitenkin kumppanini.

Millä tavalla Kela on sinut pettänyt?

Äänestä
  • Kela pettää useinkin. Sitä useammin mitä huonommin asiakas sopii Kelan pykäliin ja asetuksiin. Esim. ns. silpputyöläiset - sopivat sieltä huonoimmasta päästä. Jos viikkoa ennen työtä selviää kuinka monta tuntia tekee työtä seuraavalla viikolla, on aika mahdotonta arvioida koko vuoden tuloja, joiden perusteella esim. asumistuki lasketaan. Tämä johtaa siihen, että haet asumistukea kuukausittain laskeskellen ja arvioiden tulevia työtunteja, jotka eivät sitten täsmää parhaalla mahdollisella tavalla, ja saat maksaa tukea takaisin, tai odotat lisätukea seuraavalle kuukaudelle.

    Äänestä

  • napsu kirjoitti:

    Kela pettää useinkin. Sitä useammin mitä huonommin asiakas sopii Kelan pykäliin ja asetuksiin. Esim. ns. silpputyöläiset - sopivat sieltä huonoimmasta päästä. Jos viikkoa ennen työtä selviää kuinka monta tuntia tekee työtä seuraavalla viikolla, on aika mahdotonta arvioida koko vuoden tuloja, joiden perusteella esim. asumistuki lasketaan. Tämä johtaa siihen, että haet asumistukea kuukausittain laskeskellen ja arvioiden tulevia työtunteja, jotka eivät sitten täsmää parhaalla mahdollisella tavalla, ja saat maksaa tukea takaisin, tai odotat lisätukea seuraavalle kuukaudelle.

    Ei kela periaatteessa voi pettää, koska ne eivät lupaakaan mitään. Voi olla, että joku menee sinne mielessään, että hänelle kuuluu jotain ja sitten ei saakaan, saattaa tuntua olo petetyltä.

    Nyt kun luen sinun mielipidettä tajuan, että miksi jotkut hyökkäilevät sosiaalityöntekijöiden tai vaikka lääkäreiden kimppuun..

    Tuo esimerkkisi ei myöskään ole pettämistä. Niissä toimitaan sääntöjen mukaan, eikä kukaan ole antanut etukäteislupausta rahasta.

    Äänestä

Kyllä luotan noihin kaikkiin (Kelaan vähiten) Miesystävääni eniten. Ehkä välillä luotan miesystävääni jopa enemmän kuin itseeni ;). Se on aika paljon se.

Äänestä
  • Samoin,+luotan+miesystävääni+eniten,+välillä+enemmän+kuin+itseeni.+Sen+olen+pannut+merkille,+että+itselläni+on+erilainen+luottamusjärjestelmä+kuin+monilla+muilla.+Luottamus+on+suhteen+alussa+eniten+kortilla.+Ei+ole+kokemusta+siitä+voiko+toiseen+luottaa,+mutta+se+selviää+suhteen+edetessä.+Tärkeää+on+tietysti+tehdä+oikeita+päätelmiä+onko+toinen+luottamuksen+arvoinen.+Luottamus+kasvaa+asteittain+koko+suhteen+ajan.+Ellei+mitään+muuta+ilmene,+kumppania+voi+pitää+luotettavana.+100%+luotettavana+en+pidä+ketään.+99,5%+on+täysin+riittävästi.+Sen+saa+muutaman+vuoden+tiiviin+kanssakäymisen+jälkeen.+Ns.+pataan+ei+ole+tullut+kertaakaan.+Joten+pystyn+sydämellisesti+suosittelemaan+järjestelmääni+myös+toisille.

    Äänestä

Poliitikkoihin, virkamiehet. Miksi näihin pitäisi uskoa? Poliitikkojen showta seuraa välillä mielellään. Virkamiesten palveluksia ei rivikansalainen kovin usein tarvitse. Poliisin saa paikalle, kun soittaa tarvittaessa 112.

Kelasta saa monet avustuksia, tietysti odottaa niiden tulevan oikein ja ajallaan. Olen kuullut, että Kelan korvauksissa on ollut joskus viivettä, mutta sanoisin että aika varmasti roposensa saa Kelasta kunhan malttaa odottaa. Hieno järjestelmä kuitenkin. Ei ole kuin Suomessa. Mietin vain miten pitkää verorahat riittävät jaeltavaksi Kelan kautta.

Äänestä
  • Poliitikotkaan harvoin oikeasti lupaavat mitään. Ne mitä kansalaiset ja media monesti pitävät vaalilupauksina, ovat yleensä sellaisia, joissa poliitikko lupaa yrittävänsä edistää jotain asioita.

    Kaikki täysjärkiset tajuavat, että politiikka on kaupankäyntiä asioista.

    Äänestä

Omahyväisyys loistaa kirkkaimmin soteenväännön myötä. Kiusaus on opittu kotoa.

Äänestä

Isäni opetti aikoinaan että tee itse jos haluat jotakin tehtäväksi, muihin ei ole luottamista, tottahan tuo on ollut. Ikä opettaa ja sinisilmäisyys väistyy, luotin aikoinaan nuorempana myös kihlattuuni, joka lupasi olla uskollinen, toisin kävi. Rahojensa kanssa pitää olla myös tarkka kun on sähköinen asiointi, naiselle voi juolahtaa mieleen siirtää luvatta minun tililtäni omalleen ja se ikääkuin unohtuu tai jää kertomatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


karhunpalvelus kirjoitti:

Uskooko joku täysjärkinen poliitikkoihin, virkamiehiin tai esim. Kelaan. Luottaako joku täysin kumppaniin/puolisoonsa. Sen verran on tullut pataan elämän varrella että luotan vain itseeni. En usko kyllä edes muijakaveriin vaikka oltu yhdessä iät ja ajat ja siihenkin syynsä. Jos ja kun muija vakuuttaa uskollisuuttaan niin en usko koska se vakuuttelu kertoo yleensä pettämisestä, ei tarvitse valuutella mitään jos kaikki kunnossa. Muijakin kysellyt multa olenko pannut vieraita meidän suhteen aikana, sanoin ettei sun tarvii edes kysyä moista koska mulla yksi periaate, yksi nainen yksi pillu, muijan utelu johtuu siitä että hän epäilee mun tekevän jotain koska on itse jäänyt uskottomuudesta joskus kiinni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu