Mulla on melkoinen ongelma. Olen 3-kymppinen nainen, ja olen seurustellut mieheni kanssa kohta 7 vuotta, josta 2 viimeistä olemme olleet kihloissa. Pettänyt en ole kertaakaan, vaikka välillä olisi ollut mahdollisuus ja vähän ehkä mielikin olisi tehnyt.
Seuraavassa kerron hiukan taustoja; Olen lähtöisin maaseudulta, missä totuin työntäyteisiin päiviin ja yksinhuoltajaisän kanssa asuessa huolehtimaan kodista ja pienemmistä sisaruksista, Voisi ehkä sanoa, että olen sellainen häärääjä, jolla on tupa kunnossa ja itse leivotut kakut kahvipöydässä. Rakkauteni kuitenkin sai minut muuttamaan kaupunkiin, jossa aloitimme yhteiselon mieheni kanssa. Tällähetkellä meillä on omakotitalo, jonka saamiseksi nykyiseen kuntoonsa olemme molemmat tehneet kovasti töitä, ja rahaa on palanut. Kuitenkin mieheni on hiukan "kaupunkilainen", eikä ole ikinä innostunut asioista, joista minä olen kiinnostunut ja saattaa katsella televisiota sillä aikaa, kun minä teen ruuan, siivoan, tiskaan, pyykkään ja teen lumityöt. Osaani en kuitenkaan moiti. Molemmilla meillä on hyvät työpaikat ja muuten asiat kunnossa, ja olenkin uskonut, että asiat kyllä menevät omaa tahtiaan eteenpäin, mutta nyt mieheni ehdotti, että eroaisimme. En tietysti ihmettele siinä suhteessa, että seksielämämme on ollut viimeisen kolmen vuoden ajan aika kuivaa, mutta mielestäni elämä on ollut turvallista ja ennenkaikkea onnellista. Syytä siihen miksi seksielämämme on nuutunutta, en osaa sanoa, mutta syy on enemmänkin minussa, kuin miehessäni, minua ei vaan aina huvita. Toista naista miehelläni ei uskoakseni ole, sillä mitään sensuuntaisia merkkejä en ole huomannut. Lasta olemme yrittäneet viime syksystä lähtien, mutta ei vaan ole tärpännyt.
Kuinka minä saisin mieheni uskomaan, että meillä voi olla kuitenkin loistava tulevaisuus edessä, vai olisiko kuitenkin parempi erota, niin kipeältä kuin se ajatus tuntuukin? En jaksa edes ajatella elämääni eteenpäin yksin, saatikka jonkun muun kanssa. Kuinka tällaisesta voi selvitä? Voisiko lapsen saanti ehkä pelastaa tilanteen?
Tuntuu niin epäreilulta näin monen vuoden jälkeen, niin hyvänä kun minä häntä olenkaan yrittänyt pitää...
Onko tähän ratkaisua....
tuleva ex?
7903
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
... että se lapsen hankkiminen ei ehkä ole kaikkein paras ratkaisu parisuhteen pelastamiseksi. Ts. lapsen hankkimiseen pitäsi kyllä olla ihan muut perustelut kuin se, että meillä menee huonosti, ainakin itsestäni tuntuu tältä.
Suhteen vaaliminenhan on tunnetusti työlästä ja vaatii taatusti huomiota. Kannattaisi kehittää jotain yhteistä puuhaa, yhteinen harrastus kenties? Koitahan saada se sohvaperunasi vaikkapa mukaan lenkille tai elokuviin tai ihan mitä vaan, mikä teitä molempia kiinnostaa. Toista voi huomioida niin monella tavalla, kyllä se seksielämäkin siitä sitten piristyy.
Mielestäsi olet pitänyt häntä hyvänä monta vuotta, mutta kodinhoito ym. taitaa olla vain SINUN käsityksesti hyvänäpitämisestä. Kokemukseni mukaan parasta hyvänäpitoa miehelle on hyvä seksi, jota on riittävän usein. Miehelläsi on jo äiti, hän tarvitsee NAISEN!
Miehet eivät yleensä ehdota eroa, jollei heillä ole toinen nainen vähintään mielessä. Vai todistaako joku toisin? Lapsia taas ei kannata valmiiksi säröilevään liittoon hankkia, muuten saat sitten kuulla miten liitto pysyi koossa vain lasten vuoksi ja miten "nalkitit" miehen lapsen avulla pysymään luonasi... Hmm... ilmeisesti seksielämää teillä kuitenkin on ainakin jonkin verran, jos lapsen yrittäminen on mahdollista... Paras vaihtoehto on rehellinen keskustelu; miksi mies haluaa erota, voisiko asialle tehdä jotain, miksi hän ei ole tyytyväinen jne... Onnea matkaan!
Todella rehellinen mielipide!
Vaikka onhan niin että on helppo laukoa
totuuksia elämästä kun ei se satu omalle
kohdalle.
MUTTA JUURI TÄSTÄ ON KYSYMYS toinen osapuoli
tahtoo vapautta sekä kokeilla elämää vielä
jonkun muun kanssa.
Eli siinä naisessa on vain jotain sellaista
ettei se mies välitä tarpeeksi eikä sitä
paikata tekemällä LUMITÖITÄ!!!!!!!
Lasten teko on tyhmä ratkaisu keskinäisiin
vaikeuksiin ei se vaikeus ole lapsettomuus.
Älä tyttö hyvä mene ainakaan lasta tuohon tilanteeseen tekemään! Ajattelehan, että tilanne voi pysyä lapsen synnyttyä samanlaisena. Parhaassa tapauksessa miehesi juoksee vieraissa kun sinä lykit lastenrattaita ja lunta. Et ole kenenkään piika! Anna miehesi lähteä jos hän niin haluaa, omahan on menetyksensä! Sinulla on vielä koko loppuelämä aikaa palautua siitä.
Minulle välittyy viestistäsi lämmin, tasapainoinen ja tyytyväinen ihminen. Et tunnu ollenkaan "tavalliselta" olemalla periaatteessa juuri "tavallinen". Osaat olla onnellinen arjen pienistä asioista? Etkä vaadi elämältä etkä ihmissuhteelta ihmeitä?
Minusta tuntuu, että miehesi tuntee teidän suhteenne "kuivuneen", teidän kasvaneen erilleen. Että hänellä on osa, jossa hän ei enää oikeastaan haluaisi olla, vaikka mikään ei varsinaisesti ole pielessä.
On hirveän vaikea saada kuollut suhde enää eloon. Millä herättää kuollutta intohimoa, millä helliä toista, millä loihtia rakkautta, kun se ei innosta?
Kuvauksestasi päätellen voisitte hyvinkin elää hyvää elämää keskenänne. Rakkauden ei tarvitse olla hehkuvaa, eikä edes olemassa, jos sitoutuu suhteeseen ja päättää siinä elämänsä elää. Miehesi ei kuitenkaan tunnu olevan varma tästä päätöksestä.
Teidän on todella syytä keskustella syvällisesti suhteestanne, odotuksistanne, toiveistanne, siitä, mikä on mennyt hyvin ja mikä huonosti, mikä on teidät tähän pisteeseen johtanut ja mitä tästä eteenpäin, siis kaikesta. Suinpäin ja harkitsematta ei noin vakavia päätöksiä (erota tai jatkaa suhdetta kriisistä huolimatta) kannattaisi tehdä.
mäki olisin vastannu. Lisäisin ehkä vielä yhteisen ajan kasvattamisen. Kotitöiden sijasta voisit istua miehen viereen sohvalle kattelemaan saippuasarjaa tms. Mies varmaan tuntee ittensä aika yksinäiseksi, ja luulee että viihdyt paremmin kattiloiden kuin hänen kanssaan. Vietä ns. quality timeä hänen kanssaan. Ja puhukaa! moni suhde menee rikki kun ei osata puhua toisen kanssa. Kyllä se siitä! Tsemppiä!