Jollain oli tuossa ketju, jossa oli tietoa sinkkujen suuresta määrästä. Tuosta jutusta menin eteenpäin lukemaan juttuja, jossa kerrottiin sinkkujen tuntemuksista ja toisaalta siitä miten se muutta ihmisen elämää kohdalle osuessa. Jutussa sinkkunainen valitteli kuinka häntä ei enää vanhat ystävät tavanneet, häntä ei kutsuttu enää paikkoihin, kun pariskuntia oli siellä. Nätin naisen uskottiin iskevä ystävien miehiä tms. Miehillä vastaava kokemusta ei näyttänyt olevan, ilmeisesti ovat vähemmän mustasukkaisia. Toiselta puolen sinkkuuntuneen naisen varattu ystävä kertoi kuinka hänen entinen rauhallinen, iloinen, herttainen ystävänsä oli sinkkuksi tulon jälkeen keskustellut vain panoistaan, seuralaistensa määrästä ja seksistä, jopa miesten elimien mittojen yksityiskohdista. Surullista, että naiset sinkuksi tulon jälkeen sitten muuttuu tuollaiseksi ja ainakin ympäristön jo etukäteen tuomitsevuus on omiaan muuttamaan ihmisen tuollaiseksi.
Vastaukset 12
- viihdynsinkkuna
Surullista on kun miehet on väkivaltaisia jännämiehiä. Ei uskalla ajatellakaan parisuhdetta.
- sellaisianaisetovat
Toisenlaisiakin miehiä on mutta he ovat naisille näkymättömiä, kuin heitä ei olisi olemassa. Ehkä naisista on vain kiva jakaa keskenään poikaystäviensä mokailuja.
- Kiltti-Ja-Kunnollinen
Ne komeat miehet on niitä jännämiehiä. Et ole vilkaissut rumiin kiltteihin kunnollisiin miehiin koskaan. Tietäisit että kunnollinen mies on ihana mies ja pitää susta huolen aina.
- NainenRuudunTakaa
Kyllähän se niin on, että sinkkuna viettää aikaa enemmän sellaisissa porukoissa, joissa muutkin on sinkkuja. Ja jos ei lapsettomia, niin lapsijutut ei kuitenkaan oo siinä elämänvaiheessa päällimmäisenä mielessä.
- alottajalta
Itse halusin alotuksessa tuoda esiin sen, että vaikuttaa siltä, että sekä varatut ja sinkku ystävykset kärsii siitä, että eivät kohtaa ja siis toiselta puolin siis. Mun mielestä on rikkaus, jos erilaiset ihmiset voi olla ystäviä. Lisäksi pitkäaikainen ystävyys on ihan eri juttu kuin, että aina uudessa elämäntilanteessa solmitaan uudet ystävyyssuhteet. Toki tämmöistäkin tulee olla, mutta ei sellainen oo niin syvällistä ystävyyttä ja on ihan tutkittu tosiasia, että vanhemmiten ihmisellä on heikompi kyky ja mahdollisuus solmia uusia suhteita. Lisäksi puhutaan ihan eri asioista jos puhutaan sinkuista ja ns.ikisinkuista. Ikisinkuillahan on se sinkkuystäväpiiri. Eron, kuoleman tms.kautta sinkuiksi joutuneilla on eri ystäväpiiri. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että pitkään sinkkuna olleen kannattaa pysyä sinkkuna ja pariutuneen pariutuneena ettei vaan tule kohtaamisongelmia. Samoin naisten vain naisten ystävinä, tietyn kansallisuuden vain tiettynä kansallisuutena ym. kohta ollaankin jo rotuopissa.
Entä sitten pikkasenkin viehättävä nainen tai miesten parissa työskentelevä nainen. No, hänen kannattaa ehdottomasti olla varattu statuksella oleva. Sillä muutoinhan hän on vapaata riistaa kaikille ja toetysti epäilyttävästi yrittää iskeä kaikkia miehiä. Ja auta armias sinkkuus on varmaan salaman isku päähän, jolloin kaikista naisista tulee miesten iskijöitö ja pelkästä seksistä puhuvia ja panevia eli sinkuksi ei todellakaan kannata joutua, kun kaikki uudet kaverit olis tollasia. Voihan sitä tietty itsekseenkin nyhjätä ja villasukkia ruveta kutomaan, tehdä töitä perkeleesti tms. Voi, voi sanon minä. alottajalta kirjoitti:
Itse halusin alotuksessa tuoda esiin sen, että vaikuttaa siltä, että sekä varatut ja sinkku ystävykset kärsii siitä, että eivät kohtaa ja siis toiselta puolin siis. Mun mielestä on rikkaus, jos erilaiset ihmiset voi olla ystäviä. Lisäksi pitkäaikainen ystävyys on ihan eri juttu kuin, että aina uudessa elämäntilanteessa solmitaan uudet ystävyyssuhteet. Toki tämmöistäkin tulee olla, mutta ei sellainen oo niin syvällistä ystävyyttä ja on ihan tutkittu tosiasia, että vanhemmiten ihmisellä on heikompi kyky ja mahdollisuus solmia uusia suhteita. Lisäksi puhutaan ihan eri asioista jos puhutaan sinkuista ja ns.ikisinkuista. Ikisinkuillahan on se sinkkuystäväpiiri. Eron, kuoleman tms.kautta sinkuiksi joutuneilla on eri ystäväpiiri. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että pitkään sinkkuna olleen kannattaa pysyä sinkkuna ja pariutuneen pariutuneena ettei vaan tule kohtaamisongelmia. Samoin naisten vain naisten ystävinä, tietyn kansallisuuden vain tiettynä kansallisuutena ym. kohta ollaankin jo rotuopissa.
Entä sitten pikkasenkin viehättävä nainen tai miesten parissa työskentelevä nainen. No, hänen kannattaa ehdottomasti olla varattu statuksella oleva. Sillä muutoinhan hän on vapaata riistaa kaikille ja toetysti epäilyttävästi yrittää iskeä kaikkia miehiä. Ja auta armias sinkkuus on varmaan salaman isku päähän, jolloin kaikista naisista tulee miesten iskijöitö ja pelkästä seksistä puhuvia ja panevia eli sinkuksi ei todellakaan kannata joutua, kun kaikki uudet kaverit olis tollasia. Voihan sitä tietty itsekseenkin nyhjätä ja villasukkia ruveta kutomaan, tehdä töitä perkeleesti tms. Voi, voi sanon minä."Ikisinkuillahan on se sinkkuystäväpiiri"
Olisikin. Kaikki kaverit, yhtä lukuunottamatta, ovat parisuhteessa. Aina saa olla kolmantenapyöränä.- Polkupyöränkin.omistaja
Eipä tarvitse olla kolmantena eikä neljäntenä pyöränä. Ihan rauhassa saan yksin olla.
Otin kauan sitten lopputilin töistä, koska olin koko esimieskaartin hylkiö, pilkan ja ivan ja sorron kohde, koska sinkku. Tosin työni erinomaisesti hoidin, mutta eihän se mitään merkitse. Viina ja vieraat vitut ne ovat niitä, mitkä oikeasti merkitsee työyhteisössä.
Juhlivat poislähtöäni naapuritalossa; minua ei kutsuttu. Vittuillessani muutaman kuskasin yöllä kotiinsa 10-30 km päähän. Tuskin vittuiluksi ymmärsivät.
Huvilalle kutsuttiin wanhoja muistelemaan. Vaan ei kutsunut huvilan omistaja vaan yksi vieraista. Just oli ollut netissä paljon juttua siitä, että ihmisiä lappaa huvilalle kavereineen jne, vaikka yksin haluttaisi olla. Niinpä en mennyt sinnekään. En pahoittanut kenenkään mieltä läsnäolollani. Sitten kuitenkin perään soiteltiin, että miksi en tullut. Kimppakyydissäkin olisin päässyt, maksanut reilusti kyydistä. Oma kyyti halvempi. Tiedä sitten, mikä on totuus.
Tätä se on sinkun elo.
- 786545678767564
Naisethat ovat julmempia ja kateellisempia toisia naisia kohtaan, onhan sellaisiakin tapauksia ollut missä kateellinen on tappanut/tapattanut suositumman tytön/naisen.
Jotkut naiset säälittävästi yrittävät jopa päteä sillä miten miehille kelpaavat, itsekin olen joillekin kaverinaisille yrittänyt sanoa ettei se ole mikään saavutus. Suurin osa kavereistani on parisuhteessa tai perheellisiä. Sinkkuna olen huomannut ainakin sen että jonkun verran jään kavereideni menojen ulkopuolelle koska useimmiten heidän asiansa pyörivät lasten ja lasten harrastusten ympärillä. Suuressa porukassa on hankala olla mukana keskustelussa jos puhutaan esim. pikku-Kallen potalla käynneistä, pikku-Miisan räkätaudista tai pikku-Veitikan uudesta jääkiekkoharrastuksesta, jonne vanhemmat häntä vie joka päivä. Ei minulla ole mitään annettavaa tällaisiin keskusteluihin, joten olen vain hiljaa.
On tietenkin kaveriporukasta ja itsestä kiinni miten sinkku huomioidaan porukassa. Jos perheelliset ja sinkut lähtevät yhdessä vaikka viihteelle perjantai-iltana, voi sopia ettei puhuta tietyistä asioita (esim. lapsista), jolloin kukaan ei tunne itseään ulkopuoliseksi. Tai sitten harrastatte jotain yhteistä tekemistä, jolloin ei ole merkitystä oletko sinkku vai perheellinen.
Myönnän toki että kyllä sinkun ja perheellisen välille voi tulla sellainen näkymätön muuri, joka estää monesti yhteisen tekemisen. Perheellisen tulee ajatella ensin lapsia, jolloin menotkin tulee järjestää heidän mukaansa. Sinkku voi taas tehdä mitä haluaa ja kenen kanssa haluaa. Perheellinen halua tuoda keskusteluissa esille lapsiaan tai puolisoaan, sinkulla on aivan muut asiat mielessä.- eyeyeyeyeyeyey
Luultavasti sinkun ikuiset jorinat ryyppäämisistä yms. ovat yhtä tylsää kuunneltavaa niille perheellisille.
eyeyeyeyeyeyey kirjoitti:
Luultavasti sinkun ikuiset jorinat ryyppäämisistä yms. ovat yhtä tylsää kuunneltavaa niille perheellisille.
Voi olla. Vaikka olen sinkku, enkä ole perheellinen, ei minuakaan kiinnostaisi kuunnella jatkuvasti kenenkään tarinoita ryyppyreissuista tai muusta.
Pinsini kirjoitti:
Voi olla. Vaikka olen sinkku, enkä ole perheellinen, ei minuakaan kiinnostaisi kuunnella jatkuvasti kenenkään tarinoita ryyppyreissuista tai muusta.
Niin..Eiköhän ne tuollaiset jutut muutenkin ole enempi parikymppisten juttuja...
Ihmeellistä kuvitella, että sinkut automaattisesti puhuisivat jostain ryyppäämisestä ja en jaa tuotakaan asiaa etteikö sinkut voisi puhua lapsistakin ja heidän harrastuksistaan siinä missä se lapsia omaavakin. Onhan noita kahvipöytäkeskusteluissa jaariteltu ja äimistelty monenlaisia asioita ja itse en ole huomannut etteikö sinkut voisi niihin asioihin ottaa kantaa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77798Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?145770- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
- 31531
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27521Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20513Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee403468Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭77445- 30436
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39404Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.28398- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390