Tyhjä koti

2 aikuista ihmistä; pyörii 16 vuotta yhden lapsen ympärillä, ei muuta sisältöä elämässä kuin lapsi. Sääliksi käy, lasta.

Työvoiman menetys aiheutti asumistavan muutoksen.
Viimeisenkin lapsemme lähdettyä opiskelemaan kipristelimme vaimon kanssa 164m2:n rinnetalossa muutaman vuoden.
Ensin vaimoni oli viikot yksin kunnes minä lopetin puutteen torjunnan.

Ok:ssa asumisessa kahdestaan ei ollut järjen häivää. Pikkukaupungin keskustaan oli matkaa vain n.1200m mutta sekin oli liikaa.

Olimme yrittäneet valmistella lapsiamme itsenäiseen elämään ja vaikka tiesimme heidän huomattavan panoksen ok:n töissä niin totuus oli ennakoitua karumpi.

Kärjistäen voisi sanoa osan lastemme elämästä pyörineen ok:n sisä- ja pihatöiden ympärillä.
Riidan poikastakaan ei syntynyt. Ei käynyt edes mielessä mistä pitäisi riidellä.

Miksi elämänne on pyörinyt lapsen ympärillä? Mistä mies järjesti riidan? Eikö teillä ole (enää) mitään yhteistä?

Asutaan kahdestaan isännän kanssa. Omat työt kummallakin kunnes nuorin sai lätsän päähänsä ja mun työpaikka meni samoihin aikoihin. Käytiin moikkaamassa opiskelija ja inttiläistä. Tosin meidän elämässä oli muutakin kuin lapset. Ja yhdessä halutaan pysyä edelleen.
Auta vähän; mistä riideltiin?

Vaikeapa tuosta on sanoa mitään, kun ei tiedä mitä riita koski ja oliko sillä mitään tekemistä poismuuton kanssa.

Voihan olla, että miehellesi tuli vaan niin paha olo, että se purkautui riidanhaastamisena (vaikka ei saisi). En yhtään ihmettele, etenkin kun kerrot, että lapsi on ollut teille kaikki kaikessa.

Aika monella pariskunnalla on jommalla kummalla ollut mielessä, että kun lapset lähtee, minäkin lähden. Toisilla se vain on tekosyy omalle laiskuudelle järjestää asioita silloin kun ne vaativat järjestämistä. Samalla tavalla näen " Liian suuri muutos heti erotakaan?" olevan vain tekosyy kyvyttömyydelle tehdä ratkaisuja.

Toisaalta mikä kiire teillä erotakaan. Loppuelämä aikaa. Kyllähän sitä voi muutaman vuoden laittaa vielä paskaan elämään. Eikö?

Me ollaan ainakin sopeuduttu hyvin kun jälkikasvu muutti omilleen, nyt voi peuhata kun siltä tuntuu, ei tarvitse miettiä koska se lapsi porhaltaa sisään kun ollaan puuhissa. Omaa rauhaa toivottu ja nyt se toteutui. Samahan se kun ennen lasta, kahdestaan, olo rennompaa, pientä matkan tynkää tiedossa, ihan vain kahdestaan.

Aloittajan viestistä käy hyvin ilmi se, että hän ei ole oikeasti kohdannut miestänsä enää vuosikausiin...Hänellä on ollut se lapsi siinä tukena ja turvana ja nyt kun lapsi muutti pois, niin hups...Kukas se tää mies on täällä jonka kanssa pitäisi muka asua.. Kuka sää oot..
Uskon, että noita pariskuntia on tässä maassa aikasta paljon:/

Eipä se talon tyhjeneminen täysin oireitta mennyt meilläkään.
Vaimoni oli viikot yksin ja parin ensimmäisen yksinäisen kuukauden yhteiset viikonloput olivat hieman aikaisemmista poikkeavia.
Normaalisti vilkas, eloisa vaimoni oli jotenkin poissaolevan tuntuinen. Ei se häirinnyt viikonlopun rutiinejamme mutta olipa kuitenkin merkille pantavaa.
Hän oli tottunut olemaan pari edellistä vuotta viikot kahdestaan poikamme kanssa.
Kun kotiuduin kokoaikaiseksi aviomieheksi niin vaimoni väitti minun sotekvan paikkoja.

Ei se elämä niin kivaa ole, mutta lasten takia jaksaa joten kuten päivä kerralla eteen päin.

Kun saa lapset kunnialla pesästä ja puolisokin seisoo omilla jaloillaan, voi poistua hyvällä omallatunnolla kuvioista.

Yhden riidan takia ei tietenkään erota. Tai toki riippuu siitä, että mistä tappelitte?
Jos koet miehesi etäiseksi, niin ala tutustua häneen uudelleen. Keksikää vaikka yhteinen harrastus. Se voi olla vaikka kiva kävelylenkki joka päivä, ei sen ihmeempää. Askel kerrallaan.

Kyllähän se lasten lähtö monelta vie mielen mustaksi. Meillä lapset vielä asuvat kotona, mutta olen jo valmiiksi pohtinyt, miten paha tyhjän pesän syndrooma tulee. Taidan ottaa sitten uuden koiran. =D

Muutokset tuovat aina erilaisia asioita eteen ja niitä on syytä ajatella positiivisesti ja sallia muutokset. On hyvä, että lapsia alkaa itseäistyä, tosin harva 16- elättää itsensä, joten mukana kelluu vanhemmat puhelimen päässä vielä pitkään.
Ihan sama on kaiken muutoksen kanssa, kun tulee sairautta toisella ja elämä muuttuu tästä syystä, olisi suotavaa että kumppani hyväksyy muutokset, silloin yleensä kaikki järjestyy ehkä vähän eri tavoin, myös yhteiseläminen.
Muuten lasten lähdettyä voi olla ihan hyvää aikaa elää vielä, ennen kuin vanheneminen vie voimia. Voi jos mahdollista matkustaa ja luoda nyt uudet kodin tavat.
Toki aina toivon, että molemmat osallistuvat siihen kodin arjen askareisiin, eikä toinen yksin raada ja väsy, kyllä riitaa haastaa se, joka ajattelee elävänsä täyshoidossa ja saavansa vielä parisuhteen ilot samalla.

Lähden nuorimmaisen kanssa samalla ovenavauksella. Emäntä saa jääd sille tielleen.