"Halla-jytky" vuoden 2019 vaaleissa toivottavaa

"Vaihtoehtona on maahanmuuttajalähiöidemme muuttuminen ennemmin tai myöhemmin Ruotsin mallin mukaisiksi ongelmalähiöiksi, joissa autot palavat, jengit hallitsevat ja taistelevat sekä viranomaiset ambulansseja myöden tarvitsevat poliisisaattueen tehtäviä hoitaessaan. Ja lähiöiden asukkaat jäävät veronmaksajien elätettäviksi".

http://oikeamedia.com/o1-79410

Tätä taustaa vastaan on arvioitava myös Niemisen loppukaneettia "perussuomalaiset vetävät kevään vaalikeskustelut sellaiseen solmuun, että muidenkin puo­lueiden on pakko ottaa kantaa Ruotsin suureen autonpolttosirkukseen. Se on muille kivuliasta. Voitettavaa on vain perussuomalaisilla."

Se on puolitotuus: alkuosaltaan luultavasti totta, mutta viimeisen lauseen osalta harhaanjohtava. Avoimen maahanmuuttokeskustelun - ja sen seurauksena toivottavasti syntyvän "Halla-jytkyn" - voittajia ovat nimittäin Perussuomalaisten lisäksi kaikki muutkin Suomessa asuvat. Mukaan lukien niin kantaväestö kuin uussuomalaisetkin; niin perussuomalaisia äänestävät kuin heitä vastaan vaalilipukkeensa täyttäneet ja lopulta myös kolumneja kirjoittelevat tomminiemiset.
271
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ehdottomasti Jytkyjen Jytky Halla-ahon porukalle, ellei sitä tule pakenen tästä maasta ikuisiksi ajoiksi....

Äänestä

Eikö muka vieläkään ole valjennut kansalle, mitä on odotettavissa, jos kehitysmaamuslimien ja afrikkalaisten maahantunkeutumisen sallitaan jatkua entiseen tapaan? Tämä väki kun vaan kertakaikkiaan ei ole kotoutettavissa Suomeen ja ylipäätään sivistykseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Täytyy_harkita kirjoitti:

"Vaihtoehtona on maahanmuuttajalähiöidemme muuttuminen ennemmin tai myöhemmin Ruotsin mallin mukaisiksi ongelmalähiöiksi, joissa autot palavat, jengit hallitsevat ja taistelevat sekä viranomaiset ambulansseja myöden tarvitsevat poliisisaattueen tehtäviä hoitaessaan. Ja lähiöiden asukkaat jäävät veronmaksajien elätettäviksi".

http://oikeamedia.com/o1-79410

Tätä taustaa vastaan on arvioitava myös Niemisen loppukaneettia "perussuomalaiset vetävät kevään vaalikeskustelut sellaiseen solmuun, että muidenkin puo­lueiden on pakko ottaa kantaa Ruotsin suureen autonpolttosirkukseen. Se on muille kivuliasta. Voitettavaa on vain perussuomalaisilla."

Se on puolitotuus: alkuosaltaan luultavasti totta, mutta viimeisen lauseen osalta harhaanjohtava. Avoimen maahanmuuttokeskustelun - ja sen seurauksena toivottavasti syntyvän "Halla-jytkyn" - voittajia ovat nimittäin Perussuomalaisten lisäksi kaikki muutkin Suomessa asuvat. Mukaan lukien niin kantaväestö kuin uussuomalaisetkin; niin perussuomalaisia äänestävät kuin heitä vastaan vaalilipukkeensa täyttäneet ja lopulta myös kolumneja kirjoittelevat tomminiemiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu