"Palkkojaan mainostavalla Lidlilläkin on yksiselitteinen syy linjaukselleen: tulos.
– Odotamme saavamme hyvän panos-tuotos-suhteen, eli uskomme että asiallisella kompensaatiolla saadaan hyviä ja tehokkaita työntekijöitä. Sitä kautta se maksaa itsensä takaisin, toimitusjohtaja Lauri Sipponen sanoo.
Lidl aloitti kesällä mainoskampanjan, jollaista ei ole perusduunien parissa aiemmin nähty. Helsinkiläisille rautatieasemien mainokset lupasivat työntekijöille jopa kymmenyksen parempaa palkkaa kuin työehtosopimus edellyttää. "
Nyt meni kokoomuslaiselta plantaasipomolta konjakki väärää kurkkuun.
– Odotamme saavamme hyvän panos-tuotos-suhteen, eli uskomme että asiallisella kompensaatiolla saadaan hyviä ja tehokkaita työntekijöitä. Sitä kautta se maksaa itsensä takaisin, toimitusjohtaja Lauri Sipponen sanoo.
Lidl aloitti kesällä mainoskampanjan, jollaista ei ole perusduunien parissa aiemmin nähty. Helsinkiläisille rautatieasemien mainokset lupasivat työntekijöille jopa kymmenyksen parempaa palkkaa kuin työehtosopimus edellyttää. "
Nyt meni kokoomuslaiselta plantaasipomolta konjakki väärää kurkkuun.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Maksaako ne nyt 1350e/kk
Hieman kun saisi vielä lisää niin palkkapäivänä laskujen jälkeen ei tarvitsisi hakea kelalta perusturvaa, tai voisihan sitä asua halvemmalla sillan alla niin jäisi jotain käteenkin?
Ei toi varmaan kerro 7e/tunti vai?
Eli noin 2000e / kk aloituspalkka.
Ihan ok tehdään viikonloppua ja iltaa ja saada 2000e.
matalapalkka alat pitäisi saada vero vapaaksi jos kerran halutaan työttömyyden vähentymän,
Palkat on ositain siirretty yhteiskunnan maksettavaksi ja se kehitys on mielestäni huono! Tosin samaa kategoriaan kuuluu älyttömät yritystuet.
Kun matalapalkka-alalla työskentelevän palkka ei yksistään riitä elämiseen vaan pakollisten elinkustannusten jälkeen kuukaudeksi käteen jäävää summa pitää täydentää kelan perusturvalla, on se oikeastaan suora yritystuki.
Ne verokirjaduunarit jotka eivät tarvitse tuota perusturvaa, maksavat selkänahastaan ja lastensa lautasosuuksista tuonkin yritystuen.
Itse vielä suomessa töissä ollessani otin useinkin pomon kanssa yhteen, kun tämä ei millään ymmärtänyt että kympin palkalla saa kympin työpanoksen. välillä tuntui kun olisi selittänyt kevytmaidosta lehmälle..
norjassa taas kun palkkaa tuli sellainen 25..30 eur per tunti, niin tottahan se työpanos silloin oli myös täysi.
suomessa ei ymmärretä että kannattavampaa on maksaa yhdelle suurempi palkka kuin palkata samaan hommaan kaksi, kun sivukulut kuitenkin menee.
Markkinatalous ei mene noin,työthän pitäisi jakaa tasan ja palkkaa maksaa vain sen mukaan mitä yritys pystyy,tuolloin myös hinnat pysyy kurissa eikä inflaatiota tule,eikä valtion tarvitse maksaa työttömyyskorvauksia.Mutta sun mallissa ajattelet vain itseäsi,ei muista väliä sulle kaikki ,muista ei väliä,tuolloin kun saat isoa palkkaa myös käytät rahaa perustarvikkeisiin enemmän eli hinnat eli inflaatio vain nousee,mutta ostajien määrä kuitenkin kokonaisuudessa laskee ja kohta on talouskupla käsissä.
Juurikin ei noin pidä markkinataloutta hoitaa.
Ja siksi AY:n linja että korkeat palkat vain joillekin ei toimi kamänsantaloudessa,muut olkoot vaikka työttömiä. Ahneus ei toimi koskaan työntekijä portaassa niin kuin ei yrittäjä eikä myös valtiotason portaissa.
Mieti nyt asiaa työnantajan näkökulmasta OIKEASTI! Jos työnantaja maksaa kunnon palkkaa, se saa täyden työpanoksen. Ei voi olla huono diili! Lisäksi kun tein paskalla palkalla duunia, meni työajasta kuukausittain monta tuntia sossuhakemuksen tekoon, tiliotteiden ym keräilyyn. Koska työajallahan se tehdään silloin kun sen tarve johtuu työnantajasta.
Lisäksi kun työpanos oli pieni, joutuo henkilökuntaa olemaan enemmän. Ja kaikista menee tietyt kiinteät vakuutus yms maksut, vaikkei ne tekisi tuottavaa työtä tuntiakaan.
Mutta ei sitä voi oikein edellyttääkään, että Suomessa tätä ymmärrettäisiin, yrittäminen täällä on pitkälti harrastuspohjaista. Lidlin kaltaiset ammattimaisesti johdetut firmat toki nämä asiat ymmärtää.
Ajattelin asiaa yhteiskunnan näkökannalta,thats all. Ja on ihan okei jos joku firma pystyy maksamaan parempia palkkoja kuin toiset.
Ja tuosta työpanoksesta,pienet firmat joutuu teetättään myös enemmän töitä työntekijöillään samalla palkkatasolla koska asiakas haluaa maksaa tuotteesta vain käyvän hinnan,ei se välitä siitä kuinka monta ihmistä sitä on ollut tekemässä. Mutta suuremmalla väellä työmäärä ,mitä voi tehdä kasvaa todella huimasti,yksittäinen työntekijä ei pääse koskaan samaan vaikka saisi palkaksi monta miljoonaa kuukaudessa.
Siksi valtion kannalta on parempi myös se että tekeviä käsiä on saatavana riittävästi koko ajan.
alkavan lääkädeiden palkkojakin oli pakko nostaa kun osa meni norjaan kala tehtaalle padenman palkan vuoksi,
Oliko se paha vaiko hyvä uutinen, että palkaa pitää maksaa duunareille?
Joutuukohan omistajat tai osakkeiden omistajat nyt Kelan toimeentuloluukulle?
Extyökkärille tää on paha takaisku. Mahollisimman pienillä palkkakuluilla EI SAADAKKAAN PARASTA tulosta yritykselle, vaikkapa osingonjakoon. Tätä todistaa sakemanni, liekkö marxilainen? :)
Niin se vaan on vieläkin, että duunaria tarvitaan, vaikka Suomessa luokkasota ja ay-liikkeen alasajomenttaliteetti on jo vuoskymmenen ollut vallalla. Saavat (nyky)vuorineuvokset nuoleskelijoineen pikkuhiljaa tottua siihen.
Lidl on laittanut stopin porvarien riis t olle.
K ka u ppiaat. Odottavat kauhulla parhaiten ka u ppapuksujen siirtymistä hyvin palkattuihin hommiin lidl iin
Eihän k kaupassa ole mitakuin opiskelioita istumassa kassalla iltapäivisin
Eihän noissa pieneissä lähikaupoissa kannata edes asioida (ent. Siwa nykyinen K-Market), ihan sikahinnat.
4-henkinen perhe säästää noin €250,-/kk. kun keskittää ostot Lidliin, vuoden säästöillä viettää jo hienon kesäloman perheen kanssa.
Tuolta näyttää, kun unohtaa laskelmasta noutokulut eli oman auton ylläpidon.
Entä jos onkin kävelymatkan etäisyydellä molemma kaupat, kaikki eivät ole uusavuttomia jotka ajavat autolla sen 200m kauppamatkan?
Mitä korkeammat palkat, sitä korkeammat hinnat. Kun yksi tienaa yli keskiansion, joku toinen joutuu tyytymään alle keskiansioon. Köyhyydestä huolissaan olevat kansanedustajat ja ministerit kuuluvat tuloeliittiin. Kokoomus haluaa vähentää ansiotuloveroja, panna köyhimmätkin maksamaan alvilla eliitin elostelun kauppojen kassoilla.
Ainakin täällä Lidlin palkat ovat huonompia mitä muiden kauppojen.
Henry Ford aikoinaan kaksinkertaisti työntekijöidensä palkat.
Hän oli oivaltanut,että bisnes pyörii paremmin,jos tavallisella kansalaisellakin on varaa ostaa auto.
Varakkaiden pienen vähemmistön varaan jättäytyminen olisi "bad business".
Ja Amerikka autoistui ennätysvauhtia kaikkine taloudellisine hyötyineen.
Tietenkin Fordin ennakkoluuloton toimenpide aiheutti hirvittävän valivali-reaktion hölmömpien kapitalistien suunnalta.
Fordia syytettiin talouden raunioittamisesta.
Historiasta tiedämme,että vaikutus oli tasan päinvastainen.
ostovoimakin on aivan kuralla, uutisissa toitotetaan ihmisten hurjaa yli velkaantumista ,
Lildlistä on halvenpaa ostaa ja mukavammat työntejijät koska saavat kunnollista palkkaa jolla huolehtia itsestään ja perheehtään. Kun palkalla tulee toimeen niin kassallakin hymyilyttää,)
kyllähän jos työstä ei saa kunnon palkkaa niin se loppu jää yhteiskunnan harteille.