Kaikille hyväksi Raamatun UT mukaisen...

Kristillisyyden puolesta, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävän Kristillisyyden puolesta eläviksi, puhuviksi ja toimiviksi, löytyneekö vieläkään HERÄNNEITÄ?

Jeesuksen nimessä... edelleenkin niitä muita, tähän em. Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja / armoitettuja ja muita tähän yhteyteen haluavia etsivä / peräänkuulutteleva.

vähäinen, Totuudessa pysyvä ja siihen pitytyvästi elävä, puhuva ja toimiva, kutsuttu, siihen Raamatun UT mukaiseen Kristillisyyteen näyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa.
27346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

En oo vielä nukkunukkaa, nii mite oliso heränyt?
Nyt vasta menossa..öitä!

Äänestä
  • Pimeydessä, maailmalle valkeudettomasti ja maalle suolattomina elävät on niitä kokoajan nukkuvia. Ovat ja elävät pimeyden puolen ruhtinaan "pirun" vietävinä, vedettävinä, johdettavina ja hallittavina, jossa PAHA perii! Pelkkä uskossa vain jotenkin oleminen on vain uskonnollisuutta. Sitä, ei "maailmalle valkeudeksi eikä suolaksi "Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi riittävää.

    Jeesuksen nimessä... uskovilleen / muillekin, Raamatun UT mukaiseen kaikille hyväksi Kristillisyyteen HERÄTYKSEKSI, muistuttaen ja valistaen.

    Äänestä

  • Herätyys kirjoitti:

    Pimeydessä, maailmalle valkeudettomasti ja maalle suolattomina elävät on niitä kokoajan nukkuvia. Ovat ja elävät pimeyden puolen ruhtinaan "pirun" vietävinä, vedettävinä, johdettavina ja hallittavina, jossa PAHA perii! Pelkkä uskossa vain jotenkin oleminen on vain uskonnollisuutta. Sitä, ei "maailmalle valkeudeksi eikä suolaksi "Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi riittävää.

    Jeesuksen nimessä... uskovilleen / muillekin, Raamatun UT mukaiseen kaikille hyväksi Kristillisyyteen HERÄTYKSEKSI, muistuttaen ja valistaen.

    Kyllä sitä ihtekki on niin syntinen, ettei kaukana ole tuo nukkuminen krooohh
    Jeesus välillä reppii herreiille, kun alkaa kuorsaus kuulummaa..
    Ei palijo kehtaa muije syntejä kahtua, ku omat painaa kupissa enemmä 😣

    Äänestä

  • Herätyys kirjoitti:

    Pimeydessä, maailmalle valkeudettomasti ja maalle suolattomina elävät on niitä kokoajan nukkuvia. Ovat ja elävät pimeyden puolen ruhtinaan "pirun" vietävinä, vedettävinä, johdettavina ja hallittavina, jossa PAHA perii! Pelkkä uskossa vain jotenkin oleminen on vain uskonnollisuutta. Sitä, ei "maailmalle valkeudeksi eikä suolaksi "Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi riittävää.

    Jeesuksen nimessä... uskovilleen / muillekin, Raamatun UT mukaiseen kaikille hyväksi Kristillisyyteen HERÄTYKSEKSI, muistuttaen ja valistaen.

    Uskonto pyrkii vaikuttamaan moniakin. Uskontohan on kristillisyydessä sitä, kun pyrimme omilla ansioilla pelastua. Se on farisealaisuutta. Mitä sitten tarkoittaa Jaakobin kysymys? " Mitä hyötyä, veljeni, siitä pn, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kai usko voi häntä pelastaa?"H än jatkaa. "Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton? " "Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut". Jaakob 2 luku.
    Jäivätkö apostolit huilailemaan, kun Jeesus nousi taivaaseen? Ne teot, jotka uskovan tulee tehdä, ovat niitä tekoja, jotkaHerran Henki vaikuttaa. Apt. kertoo, mitä alkoi tapahtumaan, kun Herran omat kokoontuivat 10 päivää rukoilemaan. Silloin koko maailma räjähti, kun uskovat täytettiin Pyhällä Hengellä. Tuhansittain ihmisiä tuli uskoon, monet parantuivat ja monia muita ihmeitä tapahtui. Ne oli niitä Jaakobin mainitsevia tekoja, jotka Herra vaikuttaa. Meille uskoville ei enää juuri kerrota, että tämä Valtakunnan evankeliumissa on sama voima kuin alussakin oli. Nyt käydään kuuntemassa saarnoja, jotka teologit kertovat. Aika paljon se on ihmisten viisautta, jossa Pyhä Henki on joutunut sivuun. Nyt ei juuri ihmeitä tapahdu ja missä näin on, silloin jopa uskovat epäilevät, että mistä on kysymys. Ei ole totuttu aitoon Jumalan läsnäoloon seurakunnassa.

    Äänestä

Mitänä sekoilet. Ihme sönkkäystä ilman lauserakennetta. Ilmeisesti tämä on sitä kielilläpuhumista, joka ilmiönä muistuttaa seksuaalista kiihottumista.

Äänestä
  • Eihän pimeydessä / saatanaa tuomikkseen palvelevasti elävät, voikkaa ymmärtää vakeudeksi viestejä, ennen kun tulevat kaikille hyväksi Kristukseen Jeesukseen uskoviksi. Vasta uskon kautta Kristukseen voi alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään Totuuteen perustuvia ja mukaisia, = Raamatun UT opetusten ja ohjeiden mukaisia ja perustuvia,

    Äänestä

  • Kiitos vain,mutta en halua tulla noin sekavaksi kuin sinä olet.

    Äänestä

  • Herätyys kirjoitti:

    Eihän pimeydessä / saatanaa tuomikkseen palvelevasti elävät, voikkaa ymmärtää vakeudeksi viestejä, ennen kun tulevat kaikille hyväksi Kristukseen Jeesukseen uskoviksi. Vasta uskon kautta Kristukseen voi alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään Totuuteen perustuvia ja mukaisia, = Raamatun UT opetusten ja ohjeiden mukaisia ja perustuvia,

    Sinun viestisi eivät ole valkeudesta vaan sairaan, demonisen mielen tuotoksia. Jokainen aito uskova tämän näkee. Sinä itse et ole se kaikille valkeudeksi jne.

    Olet Syyttäjän asialla, tahtoen luoda epäuskoa ympärillesi. Pyrit vakuuttamaan ihmisille, ettei täällä olisi yhtäkään aitoa uskovaa, paitsi sinä. Et itse kuitenkaan koskaan kirjoita alkeellisintakaan evankeliumia. Ainoastaan itse keksimisiäsi lakipykäliä, joita ei edes itse Raamatusta löydy.

    En usko hetkeäkään, ettetkö ymmärtäisi tekojesi todellisen olemuksen.

    Sillä tämä foorumi on puolillaan uskovia ja Jumalan sanaa, mutta jota sinä et tunnusta.

    Sattumoisin tiedän myös kuka sinä olet sekä seurakuntataustasi: pienen pieni uuskarismaattinen höpö-lahko, syrjäisellä paikkakunnalla. Koetko siellä itsesi hyvinkin tärkeäksi? Mutta netissä sinuun ei usko kukaan selväjärkinen.

    Tämä kaikki yksistään jo todistaa sinua vastaan, Saatana, "herätyksen" muodossa.

    Äänestä

  • Kristitty kirjoitti:

    Sinun viestisi eivät ole valkeudesta vaan sairaan, demonisen mielen tuotoksia. Jokainen aito uskova tämän näkee. Sinä itse et ole se kaikille valkeudeksi jne.

    Olet Syyttäjän asialla, tahtoen luoda epäuskoa ympärillesi. Pyrit vakuuttamaan ihmisille, ettei täällä olisi yhtäkään aitoa uskovaa, paitsi sinä. Et itse kuitenkaan koskaan kirjoita alkeellisintakaan evankeliumia. Ainoastaan itse keksimisiäsi lakipykäliä, joita ei edes itse Raamatusta löydy.

    En usko hetkeäkään, ettetkö ymmärtäisi tekojesi todellisen olemuksen.

    Sillä tämä foorumi on puolillaan uskovia ja Jumalan sanaa, mutta jota sinä et tunnusta.

    Sattumoisin tiedän myös kuka sinä olet sekä seurakuntataustasi: pienen pieni uuskarismaattinen höpö-lahko, syrjäisellä paikkakunnalla. Koetko siellä itsesi hyvinkin tärkeäksi? Mutta netissä sinuun ei usko kukaan selväjärkinen.

    Tämä kaikki yksistään jo todistaa sinua vastaan, Saatana, "herätyksen" muodossa.

    Epäusko on paljon terveempi lähtökohta kuin sokea lapsenusko, mitä aikuisella esiintyessään kutsutaan itsepetokseksi.

    Äänestä

Ei sitten vieläkään! Niitä Raamatun mukaisesta ja perusuvasta, kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi Kristillisyydestä, edes millään tavalla kiinnostuneita tullut esiin?!

Missä ja miksi ne muut, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviä ja toimivia / vaikuttavia APOSTOLISIA seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteisttyöhön kutsutut yhäkin piileskelevät. Kun ei jälkeäkään NÄY, eikä mistään suunnasta mitään heistä kuulukkaan.

Nukkumassako vieläkin!! Vaikka herätykseksi pasuunat pauhaavat jatkuvasti valtavan voimakkaasti!

Äänestä
  • En oo vielä mennyt nukkumaankaan.Nyt menen öitä

    Äänestä

  • Krist. uskonnollisuudessa "maailmalle valkeudeksi" soihdut sammunenina, "maalle suolattomana", = pimeydessä eläminen / nukkuminen. = sitä; jossa "piru" vie, vetää, johtaa ja hallitsee, ja jossa PAHA perii! On Kristillisyyden vastaisuutta!!

    Äänestä

Krammofoonin neula hankaa samaa levyä, jolla ei sanan painoarvoa.
Eli muotoonpräntätty kapakkalevy vonkuu toistoa, johon kukaan ei viitti vastata, eikä kuunnella, vaan todeta, että taasko se soi, soi, soi , soi, soi soi....
Missähän se Henki on? henki kyllä, mutta Henki? Siinäpä sitä aloittavalle etsimistä, kun ei tunnu löytyvän. On vain helisevä kulkunen

Äänestä

Missähän ne muut Kristuksen Jeesuksen seuraajiksi, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Raamatun UT mukaisesti eläviä ja toimivia / vaikuttavia, APOSTOLISIA seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsutut piileskelee ja miksi. Kun ei NÄY, eikä kuulu. Vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua ihan kaikkeen maailmaan asti, kaikille luoduille.

Jeesuksen nimessä... heitä etsivä ja peräänkuulutteleva. Tähän em. kaikille hyväksi Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihe näyllä armoitettu, vähäinen, Totuudessa pysyvä ja siihen Jumalan Sanan mukaiseen pitäytyvästi elävä, puhuva ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

Äänestä
  • En oo vielä nukkumassa, nyt menossa Herätä aamulla. Öitä!

    Äänestä

  • Samaatietä kirjoitti:

    En oo vielä nukkumassa, nyt menossa Herätä aamulla. Öitä!

    Pimeydessä, "maailmalle valkeudettomasti ja maalle suolattomina" elävät, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krit. vaihtoehtoa rakentamattomasti elävät, vain nimeksi krist. uskonnolliset, lukeutuu niihin koko ajan nukkuviin! jotka viihtyy ja haluaa pysyä siinä vain jotenkin uskossa OLO tilassaan.

    Oikesti Kristityt, ovat KOKO maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riittävällä tavalla eläviksi ja toimiviksi / vaikuttaviksi kutsutuja. Niitä kansakunnastaan ja koko maailmasta / luomakunnasta, Totuuden tuntevina, niin ihmsten kuin Jumalankin edessa SUURIMMASSA vastuussa. Jolaista vastuuta ei voi Totuutta tunemattomilta odottaa, saati sitten vaatia. Sehän on heille madotonta!

    Äänestä

  • Niin että, HERÄTKÄÄ, nouskaa ylos ja nostakaa Päänne, Kristus Jeesus Oikeaan arvoonsa ja asemaansa elämässänne, ja lähtekää liikkeelle, siitä pysähtyneisyyden / paikoillaan polkemisen, vain jotenkin uskossa olotilasta. Ja ryhtykää / yhtykää Kristuksen Jeesuksen seuraajiksi, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi, apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa, ns. "Nooan arkkia" (vertaus) Totuudessa YKSI mielisesti,jokaista Hänen jäsentää myöden YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti rakentaviksi.

    Jeesuksen nimessä... vähäinen, Totuudessa / valkeudessa oleva, puhuva ja toimiva, Tähän em. Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen näyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa.

    Äänestä

Jos Jumala nyt on uudistamassa seurakuntaansa raamatulliseksi, niin tuollaiset "heräätys" viestit saavat normaali ihmiset pysymään kaukana siitä.
Haittaa teet hyvälle asialle.

Äänestä
  • Niin mille, ja millä tavalla HYVÄLLE, ASIALLE?

    Kun ei NÄY, eikä kuulu! Vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi NÄKYÄ, ja kuulua ihan kaikkeen maailmaan asti, kaikille luoduille tiedoksi ja herätykseksi, Raamatun UT mukaiseen kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, pelastukseksi Kristillisyyteen. Siihen Jumalan VALTAkunta yhteyden ja yhtenäisyyden jokaista Kristuksen omaa (jäsentään) myöden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdollistavasta, Krist. vaihtoehto mahdollisuudesta.

    Äänestä

Eikö ketään Kristillisyydestä (Raamatun UT mukainen), asiallisesti ja rakentavasti, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen seurakuntiaan (apostoliset) rakentava keskustelu kiinnosta. Kaikki muutko tyytyväisiä tähän vanhanaikaisella, = Nooan aikaisella tavalla, = "pirun" hyväksi ja puolesta, tuomiokseen touhuihin ja politiikaan, jossa PAHA perii?!

Äänestä
  • Kaikki muutko täällä niitä nukkuvia, vain nimekis krist. uskonnollisia, joita ei kaikille hyväksi Raamatun UT mukainen, ne Raamatun UT mukaisen kristillisyyden tunnusmerkit ilmentävä ja täyttävä Oikea ja Oikeasti Kristillisyys, millään tavalla kiinnosta.

    Jos kinnostaisi niin kyllähän se viesteistään (hedelmistään) ilmenisi, ja tunnistaisi Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaksi.

    Vaan kun ei minkäänlaista merkkiäkään / jäkeäkään NÄY, eikä mistään suunnasta mitään kuulukkaan!!

    Vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi näyä, ja kuulua ihan kaikkeen maailmaan asti, kaikille luoduille!

    Äänestä

Missä nne kaikki muut Kristusen Jeesuksen seuraajiksi, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riittävällä tavalla eläviä ja toimivia / vaikuttavia APOSOLISIA, Oikeasti Krist. seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist, vaihtoehtoa rakenavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsutu piileskelee ja miksi. Kun ei missään NÄY, eikä mistään suunasta miträän heistä kulukkaan?!!

Vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi NÄKYÄ, ja kuulua ihan kkaikkeen maailmaan asti, kaikille luoduille!

Äänestä
  • Eikö täältä VIELÄKÄÄN löydy ketään, Raamatun UT mukaisesta ja perustuvasta Kristillisyydestä millään tavalla kiinnostunutta edes asiasta asiallisesti ja rakentavasti keskustelemaankaan halukasta?!!

    Missä kaikki muut, Raamatun UT mukaiseen, kaikille hyväksi Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi Hänen apostolisia seurakuntiaan rakentaviin eri virkoihin ja muihin eri palvelusten tehtäviin ja niissä avustajiksi kutrsutut / armoitettut piileskelee ja miksi?!! Kun NÄY, eikä kuulu!

    Äänestä

  • Hiljaisina pimeydessään pysyvä! Eivät edes halua herätä.

    Äänestä

Mihin on maailma / ihmiskunta kaikkinen eri nimisine uskonnollisine eri seurakuntineen menossa.

Missä on muut "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, Kristuksen Jeesuksen seuraajiksi, Hänen seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsutut?!!

Jeesuksen nimessä... niitä muita etsivä / peräänkuulutteleva.

vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä, puhuva ja toimiva, tähän em. Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen, näyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa. Missä muut??

Äänestä
  • Näyttää olevan nukkuvien palsta tämä.

    Äänestä

Mihin uskovia täållä on kun ei mikään osoita / Todista että eläisivät, puhuisivat ja toimisivat Kristillisesti Raamatun UT, Kirtsuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetusten, ohjeiden ja kehoitusten mukaisesti ja puolesta, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavasti / puolesta?!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Herätyys kirjoitti:

Kristillisyyden puolesta, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävän Kristillisyyden puolesta eläviksi, puhuviksi ja toimiviksi, löytyneekö vieläkään HERÄNNEITÄ?

Jeesuksen nimessä... edelleenkin niitä muita, tähän em. Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja / armoitettuja ja muita tähän yhteyteen haluavia etsivä / peräänkuulutteleva.

vähäinen, Totuudessa pysyvä ja siihen pitytyvästi elävä, puhuva ja toimiva, kutsuttu, siihen Raamatun UT mukaiseen Kristillisyyteen näyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu