Israel on pystynyt toistuvasti iskemään syvälle Syyriaan ilman että Syyrian tai venäläisten ilmapuolustuksesta on ollut sille sanottavaa haittaa. Vuosi sitten jenkkien risteilyohjukset läpäisivät ilmapuolustuksen al Shayratissa ilman pienintäkään ongelmaa, mikä sai venäläiset kyselemään asian perään jopa Putinin omassa mediassa. Tuolloin Venäjä ei osannut kertoa uskottavasti, miksi länsi pystyi läpäisemään ohjuspuolustuksen vaikka länsi ilmoitti iskusta etukäteen ja kohteena oli myös alueella olevia venäläisiä. Nyt sama asia on taas tapetilla. Ei oikein mairittele Venäjän asekauppaa, jos ohjuksilla ei tee mitään tai ne eivät löydä maaleja. Venäjän onneksi löytyy niitä hölmöjä, jotka maksavat, mutta vähänkään fiksummat ostajat kysyvät: Jos kaksi pienikokoista hävittäjää sai noin paljon tuhoa aikaan yhdellä iskulla, mihin pystytäänkään isommalla porukalla? Löytyisikö jostain tehokkaampia järjestelmiä?
Jenkeillä liittolaisineen on lähiaikoina näytön paikka mutta niin on Venäjälläkin. Pitää vain toivoa että homma ei leviä käsiin. Lyhyt ennuste voisi olla että länsi iskee massiivisesti joku yö ja venäläiset joutuvat seuraamaan jälleen kerran avuttomina sivusta. Putinin taas pitää voida näyttää voimaansa muualla, mistä siitä ei ole Venäjälle isoa vastusta. Oikea vastaus Venäjän kohteelle onkin, Ukraina.
Venäläisestä ilmatorjunnasta tulee muuten aina mieleen vanha juttu: Mikä on ruosteessa, ei tärise eikä mahdu perseeseen? Venäläisestä ruostumattomasta teräksestä tehty perseentäristin.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Siis oikeasti Syyriassa venäjällä nolla torjuntaa? Itken seinää vasten
Siis oikeasti nolla torjuntaa,mielikuvitustorjuntoja ei lasketa👍
Palstan tiltut usein rummuttelivat venäjän sotakoneistoa mutta eivät enää kun karmea totuus paljastui ..täyttä kuraa koko linjan ,rummut eivät enää pärise ...tirsk
Niin. Paperilla. Mutta entä kun pitää valvoa ja valvoa ja valvoa... parin tunnin unilla niitä kikkuloita on vähän vaikee käyttää. Pätee kaikkiin asejärjestelmiin, joista ihmiset ovat vastuussa.
Miten kuvittelette perusvenäläisen sotilaan pärjäävän 39 asteen lämmössä 24/7? Kaikki testit uutuubessa on jossain Venäjän aroilla '-15- 20'.
Koulutus puuttuu.
Eikä arabeille voi antaa noin tuhovoimaista järjestelmää...
Miettikää vähän: Israelin kotitontti.
Venäläiset eivät osaa tehdä kuin youtube animaatioita jossa heidän aseet tuhoaa USA kohteita.
Keskinäiset sopimukset Israel-Venäjä.....Jenkit-Venäjä, siinä selitykset ohjuksien käytöstä, eli ne sovittiin ennalta.
Totuus on se että Usankin ohjusiskussa venäjän asejärjestelmä osoittautui torsoksi ,Putinhan hävisi julkisuudesta muutamaksi viikoksi iskun jälkeen jottei tarvitsisi vastata kiusallisiin kysymyksiin,miksi venäjän ohjustorjunta ei kyennyt havaitsemaan/torjumaan Usan ohjuksia vaikka ennakkoon niitä rummutettiin maailman parhaiksi?Nooo enää ei rumpu pärise. Tirsk....