Äänestäkää siis vaan SDP:tä, jos haluatte syleillä maailmoja.
SDP on luvannut peruuttaa hallituksen tekemiä päätöksiä, joten myöskin kehitysapuun tehdyt leikkaukset tullaan peruuttamaan Rinteen toimesta. Puna-Halonen taputtaa Anttia päähän kiitokseksi.
SDP on luvannut peruuttaa hallituksen tekemiä päätöksiä, joten myöskin kehitysapuun tehdyt leikkaukset tullaan peruuttamaan Rinteen toimesta. Puna-Halonen taputtaa Anttia päähän kiitokseksi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Annapa kokoomuslainen linkki väitteeseesi, muutoin mutua.
Sama kaveri väsää näitä SDP:n ja vasemmiston vastaisia aloituksia sekä venäjätrolliketjuja massapostauksina. Ja tietenkin ihan vain hyödyllisenä idioottina ilman palkkaa;)
SDP on niiiin humaani puolue, että se ottaisi 40 hengen pelastusveneeseen 100 ihmistä ja upottaisi kaikki. On se sellanen puolue.
Kokpanssien solidaarisuus tuli ainakin selville=))
Kaverille ei jätetä ja yli laidan.
Mitä hyvä kokoomus ja sipilä keskutapuolue on saanut aikaiseksi.
Verovarat jaetaan vain rikkaille yrittäjille ja maataloustukeen ja yritystukeen.
Leikattu myös kunta alan lomarahat plus muuta vain köyhien etuuksia ja jaettu kaikki rikkaille.
Tietenkin työllistämisen nimeen.
Työnantajat kuitenkin korjanneeet etuudet vain voittoihinsa jättämättä yhtään lisä työllistämistä.
Suomi nousuunleikkaamalla vain köyhiltä
Keskusta pettää aina vaalilupaksensa
Samoin Li Anderssonin väki ja kaikki muutkin muka ”solidaarisuuden” merkeissä (YK:ta ja EU:n käskyjen lampaita ja Soros maksaa heille siitä)mutta eihän meitä veronkerääjiä ole kuin vaivaiset 2-3-miljoonaa. Eikös nämä suvakkitollerot ymmärrä realitettejä ja eikö heitä kiinnosta oman kansan hätä ?
Onko heistä niin kiva saada tännekin levottomuudet kehitysmaalaisilla ?...muka solidaarisuuttaan. Se solidaarisuus on kaukana, kun katsoo seurauksia. Kantaväki niitä makselee aikansa, sitten alkaa kostot, jos Ruotsin tilanteeseen valutaan.
Taas unohtui Orpon, Mykkäsen, Sipilän mamutus se parempi bisnessuvakismi. Kymmenkertaiset kiintiöpakolaismäärät, 33.000 Ruotsista busseilla haettua iphonenuorukaista 2015 jne.