Idealistinen työtön on pahin mahdollinen naapuri

Suomalaisella on käynyt huonoin mahdollinen tuuri, kun saa naapurikseen hänen kustannuksellaan loisivan idealistisen työttömän.
12257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sinun kannattaa varmaan muuttaa muualle loisimaan.

Äänestä

Tilastokeskuksen mukaan yksikin idealistinen työtön voi tiputtaa alueella olevien asuntojen arvoja jopa 30 prosenttia.

Äänestä

Arkadianmäki pitää tyhjentää jos viisaampua päätöksiä ei synny

Äänestä

erikoiseksi mennyt työttömät haukkuu toisiaan,

Äänestä
  • Mitä vähemmän kakun jakajia sitä isomman siivun saa. Siksi kaikki matutkin pitää haukkua Suomesta pois.

    Äänestä

  • En ole työtön, tästä maksetaan palkkaa.

    Äänestä

Työttömille pitäisi laittaa rajoitus mihin saavat korvaksensa käyttää,että he saa vain valtiolta ostaa tarvikkeensa mitä tarvitsevat elääkseen,toiset työttömät niitä tekemään sekä ne joilla ei ole omaa asuntoa ,pitäisi velvoittaa asumaan valtion tekemissä asunnoissa jotta niistä rahoista ei mene voittoa yksityisten ylisuuriin vuokriin.

Ja valtion terveydenhuollossa heitä kuuluu hoitaa ei yksityisellä. Sekä valtion kuuluisi määrätä sähköyhtiöitä antamaan sähköt ja siirrot omakustanne hintaan heille jotta valtuo ei joudu maksamaan voittoa yrityksille.

Eiköhän valtionvelka sekä ihmisten verotus tipu dramaattisesti kun työttömät eivät olisi enää niin suuri kuluerä kuin nykyään.

Samoin kaikki työkyvyttömyyseläkkeet pois Kelalta vakuutusyhtiöiden harteille niin kuin kuuluu,nuo yhtiöt tekee muutenkin jo ylisuuria satojen miljoonien voittoja joka vuosi.

Sekä vanhuuseläkeläisten puskureita nostettava että eläkerahat saadaan kokonaisuudessa eläkeyhtiön korkotuloista maksettua.
Tuolloin veroprosentit putoaa kaikilta kaksinumeroisia lukuja.

Äänestä

Jos idealistinen naapuri tulee lainaamaan sokeria, niin ilman sokeria jää. Menkööt töihin tienaamaan omat sokerinsa.

Äänestä

Muuttakaa pois kaupungin asunnoista, sillä se ideologinen naapurikin lähtee.

Äänestä

Idealistinen työtön on paskin mahdollinen naapuri

Äänestä
  • Töitä ahkerasti etsivä työtön on sinulle pahin, näyttää huonoa esimerkkiä.

    Äänestä

Onneksi lähin naapuri asuu yli kymmenen kilsan päässä. Ei tarvi tietää siitä mitään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kurjanaapuri kirjoitti:

Suomalaisella on käynyt huonoin mahdollinen tuuri, kun saa naapurikseen hänen kustannuksellaan loisivan idealistisen työttömän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu