Olen onnellisesti naimisissa oleva kahden pienen lapsen äiti. Mieheni ja minun suhde on hyvä ja vahva ja kaikki pitäisi olla kohdallaan. Mutta kun ei ole. Omassa takaraivossani on edelleen, monen vuoden jälkeenkin outo ikävä erästä entistä heilaa kohden.
Asia on sen takia kummallinen, että tämä mies oli enemmänkin kaveri, sekä minun että mieheni, mutta minun ja hänen välillä oli aina todella vahva side. Tämä side oli jotain outoa vetovoimaa, ja monta kertaa (tietysti aina ryyppäyksen lomassa sen jälkeen kun muut olivat sammuneet ja saimme olla hetken kahdestaan ja jutella) siitä keskustelimmekin. Päädyimme aina siihen tulokseen että kiinnostus toisiamme kohtaan johtuu enemmänkin "mitä jos olisimme" pohdinnasta. Ennen miestäni minulla ja tällä heilallani oli pari pientä yhteistä hetkeä, mutta sen jälkeen olen itse ollut varattu vain miehelleni ja hän muille naisille. Tämän takia mietimme aina mitä olisi voinut tapahtua jos meillä olisi ollut vapaat kädet toimia. Olemme kylläkin tulleet siihen lopputulokseen, että suhteemme olisi ollut tuhoon tuomittu. Johtuen enimmäkseen siitä että tämä mies on täysi renttu.
Ennen näimme aina säännöllisin väliajoin, mutta jokunen vuosi sitten hän meni naimisiin (todella kivan tytön kanssa) ja vielä muutti kauas toiselle paikkakunnalle. Erinäisistä syistä kukaan ei pidä häneen mitään yhteyttä (vain hänen ex-avokki ja lapsensa äiti, joka on myös ystäväni, mutta infoa ei tule oikeastaan yhtään enkä halua udella liikaa) eli en tiedä ollenkaan miten hänellä nyt menee.
Tietojeni ja olettamusteni sekä toiveideni mukaan hän on onnellinen ja elää hyvää elämää. Tästä olen myös hänen puolestaan onnellinen ja sydämeni pohjasta toivon hänelle kaikkea hyvää. Silti itse edelleenkin ajattelen häntä vähän väliä. Mistä moinen johtuu? Miksen saa unohdettua häntä kuten hän minua? En edes tiedä onko ikävä romanttista vai vain ikävä kivaa kaveria.
Vatvon tätä asiaa koko ajan mielessäni ja tunnun elävän koko ajan menneessä, muistellen vauhdikkaita nuoruuspäiviä hänen ja muiden kavereideni kanssa. Haluaisin jo todella päästä tämän asian yli. Itse ajattelin tämän ikävän haihtuvan ajan kanssa, mutta niin ei ole käynyt. Olenhan nytkin täällä vatvomassa tätä =P
Onko kenelläkään mitään ideoita ongelmaani tai vain rohkaisun sanoja?
Asia on sen takia kummallinen, että tämä mies oli enemmänkin kaveri, sekä minun että mieheni, mutta minun ja hänen välillä oli aina todella vahva side. Tämä side oli jotain outoa vetovoimaa, ja monta kertaa (tietysti aina ryyppäyksen lomassa sen jälkeen kun muut olivat sammuneet ja saimme olla hetken kahdestaan ja jutella) siitä keskustelimmekin. Päädyimme aina siihen tulokseen että kiinnostus toisiamme kohtaan johtuu enemmänkin "mitä jos olisimme" pohdinnasta. Ennen miestäni minulla ja tällä heilallani oli pari pientä yhteistä hetkeä, mutta sen jälkeen olen itse ollut varattu vain miehelleni ja hän muille naisille. Tämän takia mietimme aina mitä olisi voinut tapahtua jos meillä olisi ollut vapaat kädet toimia. Olemme kylläkin tulleet siihen lopputulokseen, että suhteemme olisi ollut tuhoon tuomittu. Johtuen enimmäkseen siitä että tämä mies on täysi renttu.
Ennen näimme aina säännöllisin väliajoin, mutta jokunen vuosi sitten hän meni naimisiin (todella kivan tytön kanssa) ja vielä muutti kauas toiselle paikkakunnalle. Erinäisistä syistä kukaan ei pidä häneen mitään yhteyttä (vain hänen ex-avokki ja lapsensa äiti, joka on myös ystäväni, mutta infoa ei tule oikeastaan yhtään enkä halua udella liikaa) eli en tiedä ollenkaan miten hänellä nyt menee.
Tietojeni ja olettamusteni sekä toiveideni mukaan hän on onnellinen ja elää hyvää elämää. Tästä olen myös hänen puolestaan onnellinen ja sydämeni pohjasta toivon hänelle kaikkea hyvää. Silti itse edelleenkin ajattelen häntä vähän väliä. Mistä moinen johtuu? Miksen saa unohdettua häntä kuten hän minua? En edes tiedä onko ikävä romanttista vai vain ikävä kivaa kaveria.
Vatvon tätä asiaa koko ajan mielessäni ja tunnun elävän koko ajan menneessä, muistellen vauhdikkaita nuoruuspäiviä hänen ja muiden kavereideni kanssa. Haluaisin jo todella päästä tämän asian yli. Itse ajattelin tämän ikävän haihtuvan ajan kanssa, mutta niin ei ole käynyt. Olenhan nytkin täällä vatvomassa tätä =P
Onko kenelläkään mitään ideoita ongelmaani tai vain rohkaisun sanoja?
Vastaukset 5
Vanhimmat
nyt alkaa olla jo niin väsy etten jaksa kirjottaa muuta ku että viestin perusteella vaikutat tosi mukavalta tyypiltä..tuli oikeen positiivisia fiboja:)
onnea sulle vaan kaikilla tavoin, ja toivottavasti aito rakkaus voittaa oli se sitte kuka tahansa:)!!
yksinkertaisesti kysyä hänen ex-avokiltaan
"hei kuule mitäs sille nykyään kuuluu"
siitähän se juttu saataa lähteä ihan "puolihuolimattomasti" käyntiin hänestä ja saat vähän lievitystä asiaasi. ;)
Pelkään myös tiedon lisäävän tuskaa. Jos saisin hänestä jotain lisätietoja se varmaan vain antaisi lisätulta tähän ajatusten oravanpyörään.
Olen tavallaan puun ja kuoren välissä: tietämättömyys luo kysymyksiä ja arvailuja, tieto taas tuo hänet entistä elävämmin mieleen =(
kunnes tajuaa mitä on menettänyt. Kunnostaudu ja arvosta sitä mitä sinulla on. Ei kannata haikailla vanhoja juttuja!
Voipi olla että sulla on ikävä itseäsikin,siis sitä nuorta tyttöä..Ja kun miehesikin on vanhentunut kuten sinä,muistelet tuota vanhaa "heilaa" joka tietenkin muistissasi on nuori,koska enään ette ole tekemisissä.En tiedä voin olla täysin väärässä,mutta kunnioitan todella paljon sinua kun et ole pettänyt miestäsi,kun tämän toisen kanssa sinulla oli vetovoimaa.Itse kolmikymppisenä muistelen haikeana sitä välitöntä ja energistä ja aina niin iloista omaa itseäni ja tietenkin juuri silloin muistan sen aikaiset ihmiset samoin nuorina.Ja kun aikakin kultaa muistot ihmisistä..Silti me elämme vain kerran..