Anarkistit ryöstelevät mellakoiden aikana kauppoja

Todellinen syy miksi anarkistit osoittavat mieltä itsenäisyyspäivänä, on päästä ryöstelemään tielle tulevia liikkeitä. Tiedän tapauksia, joissa näihin tapahtumiin osallistuneet ovat myöhemmin hehkuttaneet sitä, että jälkeenpäin kaupoista kadonneet tavarat laitetaan huliganismin piikkiin. Tapahtumien jälkeen taas poliisilla ei ole mitään mahdollisuuksia selvittää kuka mielenosoittajista on ilkivaltaan ja ryöstelyyn syyllistynyt, sillä valvontakamerat on tuhottu ja nämä tapahtumiin osalliset solidaarisuudessaan eivät tietenkään paljasta syyllisten nimiä. Tiedän yhden tapauksen, joka juuri kehuskeli että joka itsenäisyyspäivänä hän pääsee ryöstelemään vapaasti ilman pelkoa kiinnijäämisestä. Siis onko kenties mahdollista että suuri osa anarkistesta ei olekkaan anrkisteja vaan opportunisteja, jotka ovat siellä vain ryöstelläkseen ja rikkoakseen paikkoja. Anarkistiksi naamioitumiseen riittää vain satunnaiset "poliisit on natseja" huudot.

Suvi Auvinen on sanonut, että poliisiauton poltto on hänelle ihan ok, mikäli sillä on poliittinen motiivi. Mutta entäpä ryöstely, joka oikeutetaan keksityllä poliittisella motiivilla?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


moralist kirjoitti:

Todellinen syy miksi anarkistit osoittavat mieltä itsenäisyyspäivänä, on päästä ryöstelemään tielle tulevia liikkeitä. Tiedän tapauksia, joissa näihin tapahtumiin osallistuneet ovat myöhemmin hehkuttaneet sitä, että jälkeenpäin kaupoista kadonneet tavarat laitetaan huliganismin piikkiin. Tapahtumien jälkeen taas poliisilla ei ole mitään mahdollisuuksia selvittää kuka mielenosoittajista on ilkivaltaan ja ryöstelyyn syyllistynyt, sillä valvontakamerat on tuhottu ja nämä tapahtumiin osalliset solidaarisuudessaan eivät tietenkään paljasta syyllisten nimiä. Tiedän yhden tapauksen, joka juuri kehuskeli että joka itsenäisyyspäivänä hän pääsee ryöstelemään vapaasti ilman pelkoa kiinnijäämisestä. Siis onko kenties mahdollista että suuri osa anarkistesta ei olekkaan anrkisteja vaan opportunisteja, jotka ovat siellä vain ryöstelläkseen ja rikkoakseen paikkoja. Anarkistiksi naamioitumiseen riittää vain satunnaiset "poliisit on natseja" huudot.

Suvi Auvinen on sanonut, että poliisiauton poltto on hänelle ihan ok, mikäli sillä on poliittinen motiivi. Mutta entäpä ryöstely, joka oikeutetaan keksityllä poliittisella motiivilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu