Suomessa Vasemmistoliitto on kaikkein hanakimmin yhdessä Vihreiden kanssa vaatimassa, että valtioiden rajat pitäisi avata. Pitäisi sallia kaikkien maailman ihmisten vapaa tulo Eurooppaan ja myös Suomeen.
Saksassa sikäläinen Vasemmiston puolue Die Linke on aikaisemmin ajanut saman suuntaista linjaa. Mutta nyt on vuoksi kääntynyt myös Saksassa, Die Linke on kääntynyt kannattamaan rajojen sulkemista.
https://www.thelocal.de/20180611/open-borders-for-all-the-debate-dividing-germanys-left-party
Tälle linjanmuutokselle on varsion raadollinen syy, kannattajakunta hupenee, kun kannatetaan rajoituksetonta maahantuloa. Toiseksi syyksi sanotaan, että köyhien saksalaisten elinolot muuttuvat vieläkin vaikeammiksi, jos otetaan miljoonittain huollettavia Afrikasta.
Vasemmistoa äänestäneet siirtyvät Vaihtoehto Saksalle (AfD) ja muiden pienpuolueiden kannattajaksi. Suomessa Vasemmistoliiton nykyiset kannattakat tulevat siirtymään kenties demareihin ja Persuihin, tai mahdollisetssi Hjalliksen uuden puolueen kannattajiksi.
Saksassa sikäläinen Vasemmiston puolue Die Linke on aikaisemmin ajanut saman suuntaista linjaa. Mutta nyt on vuoksi kääntynyt myös Saksassa, Die Linke on kääntynyt kannattamaan rajojen sulkemista.
https://www.thelocal.de/20180611/open-borders-for-all-the-debate-dividing-germanys-left-party
Tälle linjanmuutokselle on varsion raadollinen syy, kannattajakunta hupenee, kun kannatetaan rajoituksetonta maahantuloa. Toiseksi syyksi sanotaan, että köyhien saksalaisten elinolot muuttuvat vieläkin vaikeammiksi, jos otetaan miljoonittain huollettavia Afrikasta.
Vasemmistoa äänestäneet siirtyvät Vaihtoehto Saksalle (AfD) ja muiden pienpuolueiden kannattajaksi. Suomessa Vasemmistoliiton nykyiset kannattakat tulevat siirtymään kenties demareihin ja Persuihin, tai mahdollisetssi Hjalliksen uuden puolueen kannattajiksi.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Suomalainen, Anderssonin komennossa oleva Vasemmistoliitto on asiasta ihan hiljaa. Toivotaan että asia menisi ohi itsekseen, vaikka ei se mene. Jossakin kohtaa Li'llekin tulee täysin selväksi, että nykyisestä linjasta on luovuttava.
Mutta miten se tehtäisiin? Vasemmistossakin on alettava puhua maahanmuutosta Laura Huhtasaaren ja muiden maahanmuutto-realististen ihmisten lauseenparsin.
"Suomessa Vasemmistoliitto on kaikkein hanakimmin yhdessä Vihreiden kanssa vaatimassa, että valtioiden rajat pitäisi avata. Pitäisi sallia kaikkien maailman ihmisten vapaa tulo Eurooppaan ja myös Suomeen."
Vain kokoomus on kovempi mamuttaja, mutta aloittajasta kai bisnessuvakismi on sitä parempaa suvakismia kun se tapahtuu sun ja mun verorahoilla. Ja kaiken lisäksi ihmisriistobisnestä tekevien mamutuksen lopettaminen on mahdotonta, bisnes kärsii.
Saksalainen vasemmistoliike alkaa taistella avoimia rajoja vastaan – ”Turvapaikanhakijoiden rahat kuuluvat köyhille saksalaisille!”
https://mvlehti.net/2018/08/24/saksalainen-vasemmistoliike-alkaa-taistella-avoimia-rajoja-vastaan-turvapaikanhakijoiden-rahat-kuuluvat-koyhille-saksalaisille/
"Suomessa Vasemmistoliiton nykyiset kannattakat tulevat siirtymään kenties demareihin ja Persuihin, tai mahdollisetssi Hjalliksen uuden puolueen kannattajiksi."
Hjalliksen Liike NewYT:n älä unta näe. Se on kokoomuksen julkkisyrittäjäsiiven puolue, johon pian liittyy varmaan myös "45-tunnin työviikon" Hese-Salmela, kaikki muut EKokoomuspolitiikan ja ay-liikkeen haukkujajulkut siellä taitaa ollakin.
Eikö tämän voisi laittaa myös tuonne Vasemmistoliitto/SDP-palstoille?
Saa kai sen laittaa, kuka tietää missä se on, ja miten sinne pääsee. Minulla ei ole tunnuksia noille alueille.
Tuosta löytyy.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15382417/saksan-vasemmistoliike-haluaa-sulkea-rajat
Yksikään vasemmistoliiton kannattaja ei kyllä siirry halla-aholaisen rasismin piiriin, jo on kuvitelmat.
Vasemmistoliitosta voi tapahtua vuotoa demareihin, vihreisiin ja pienpuolueisiin kuten skp. Ääriporvarilliseen Liike Nyt ei siirry yhtäkään vasuria.
Vasemmistoliitto saisi hajota ja tilalle tulle tulipunainen työväenpuolue, jossa ei ole edes vivahdusta homeen vihreästä. Vihreys politiikassa on mielisairautta.
>> Ääriporvarilliseen Liike Nyt ei siirry yhtäkään vasuria.
Äläs sano, tuolla on täkynä jo SDP:n entinen puoluesihteeri, ei se kokoomuslkaiseksi ala.
Hjallis on ilmaissut että sinne mahtuu monenmoista, vasemmistollekin tuttua humaania ja heikkojen auttamisen asioita.
" kävin_laittamassa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15382417/saksan-vasemmistoliike-haluaa-sulkea-rajat "
Vasemmistoliiton saitin kommunistinen moderaattori repi tuon alas alle tunnissa!! Li Andersson suurine, kosteine silmineen haluaa sulkea näköelimensä tältä reaalipuolen asialta.
Euroopassa entiset kaikkein köyhimpiä kansalaisia puolustaneet vasemmistolaiset puolueet muuttavat nyt nopeasti mieltään tässä pakolaisasiassa. Afrikassa kasvava miljardin ihmisen väestöpommi ei voi pysyä näkymättömissä.
Suomessa "Vasemmisto" on kokoomuslaisia täynnä.
Pelkkiä kapitalistin perskärpäsiä.
Vihreet on orankin johtama kokoomuksen puisto-osasto.
Muistuu vaan mieleen Nalle Wahlroos, joka oli parikymppisenä Taistolaisliikkeen kiihkeimpiä jäseniä ja kannattajia.
Tai vaikka Vasemmistoliiton entrinen puheenjohtaja, Suvi-Anne Siimes. Nykyinen Lääketeollisuusliiton puheenjohtaja. Siellä punaisine kynsineen vahtii että kapitalistiset suurlääkefirmat saavat revittyä sairaista ulos parhaimman mahdollisen tuoton.
Mitä antifan tyypit nyt miettii menee varmaan pää pyörälle.
Saksa on euroopan tuho
aina ollut ja tulee aina olemaan
OKSENNAN pelkästä ajatuksesta
MITÄ HYVÄÄ NE ON KOSKAAN TEHNEET?
Se pitää jakaa ja
koko sen hallinto pitää laittaa muurien sisälle.
EI ENÄÄ KOSKAAN VAPAAKSI
"oops, ne teki sen taas...."