Ruotsin saalistaja punkki tullu linnun mukana

"Uusi punkkilaji havaittu Ruotsissa - tunnistaa uhrin jo kaukaa ja jahtaa minuuttien ajan".

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/201808252201160340_we.shtml

Löydön teki Ruotsin valtion eläinlääketieteellinen laitos SVA. Ruotsiin punkin epäillään kulkeutuneen muuttolintujen mukana. Asiasta uutisoi Ruotsin radion Ekot-ohjelma ja muun muassa Expressen.

- Punkit ovat nopeita ja ne ovat saalistajia, jotka eivät tyydy vain odottamaan uhrejaan. Verta imettyään ne voivat paisua jopa kolmesenttisiksi, kertoo SVA:n tutkija Giulio Grandi.

Hyalomma-punkki voi tunnistaa uhrinsa jopa yhdeksän metrin etäisyydeltä, se on nopea juoksija ja voi seurata uhriaan yli kymmenen minuutin ajan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan noin 5-30 prosenttia punkin puremasta viruksen saaneista menehtyy.

Euroopan tautien ehkäisy- ja valvontakeskus EDCD on rekisteröinyt muitakin tapauksia, joissa punkit ovat levinneet eläinten ja ihmisten mukana Keski- ja Pohjois-Eurooppaan. Punkit eivät kuitenkaan elä tällä alueella pysyvästi.

EDCD:n mukaan myös Suomessa on tehty aiemmin yhdeksän havaintoa Hyalomma-suvun punkeista.
370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

punkeissakin jo matuja? Lentäähän ne linnutkin rajojen yli sano kiljunen.

Äänestä

Hirvosen pää heiluu kuin rambolla alueiden ilmeiden välillä.

Äänestä

Täällä tuollainen verenimijä on asunut jo satoja vuosia. Tunnistaa sinut
satojen kilometrien päästä ja seuraa koko elämäsi. Tunnetaan nimellä
verottaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei_mamun_mukana kirjoitti:

"Uusi punkkilaji havaittu Ruotsissa - tunnistaa uhrin jo kaukaa ja jahtaa minuuttien ajan".

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/201808252201160340_we.shtml

Löydön teki Ruotsin valtion eläinlääketieteellinen laitos SVA. Ruotsiin punkin epäillään kulkeutuneen muuttolintujen mukana. Asiasta uutisoi Ruotsin radion Ekot-ohjelma ja muun muassa Expressen.

- Punkit ovat nopeita ja ne ovat saalistajia, jotka eivät tyydy vain odottamaan uhrejaan. Verta imettyään ne voivat paisua jopa kolmesenttisiksi, kertoo SVA:n tutkija Giulio Grandi.

Hyalomma-punkki voi tunnistaa uhrinsa jopa yhdeksän metrin etäisyydeltä, se on nopea juoksija ja voi seurata uhriaan yli kymmenen minuutin ajan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan noin 5-30 prosenttia punkin puremasta viruksen saaneista menehtyy.

Euroopan tautien ehkäisy- ja valvontakeskus EDCD on rekisteröinyt muitakin tapauksia, joissa punkit ovat levinneet eläinten ja ihmisten mukana Keski- ja Pohjois-Eurooppaan. Punkit eivät kuitenkaan elä tällä alueella pysyvästi.

EDCD:n mukaan myös Suomessa on tehty aiemmin yhdeksän havaintoa Hyalomma-suvun punkeista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu