Miten nainen isketään kertokaa nyt kun olette niin hyviä että saatte naisen helposti?
Osaatteko iskeä naisia?
16
275
Vastaukset
- Kaunotarjakulkuri
Olen kylläkin nainen mutta muutaman iskuvinkin voin sanoa. Tietysti asia riippuu siitä oletko baarissa vai vaikka kirjastossa. Ensinnäkin, ole puhdas, hyvältä tuoksuva ja siististi pukeutunut.
Hymyile naiselle, siitä se kaikki lähtee ! Ole kohtelias mutta osoita kuitenkin selvästi kiinnostuksesi.
Ainakin minuun tekee vaikutuksen jos mies huomaa kehua minua jotenkin muuten kuin sanomalla minua kauniiksi, esimerkiksi sanomalla että on aina ihaillut pitkähiuksisia naisia. Tai että kiva nähdä nainen joka pukeutuu myös hameeseen. Tai jos naisella on vaikka tatuointeja niin aloittaa keskustelu niistä, vaikka että "Hei sulla on upea tatska, saako katsoa lähempää?" Kannattaa käyttää mielikuvitusta mutta kehun kannattaa olla aito jos haet pidempiaikaista seuraa. Tai jos esimerkiksi näkee naisen lenkillä koiran kanssa niin kannattaa tulla kehumaan koiraa ja aloittaa juttelu siitä. Juttelun edetessä kannattaa hipaista naista kuin ohimennen tai jos vaikka kehut naisen hiuksia, niin kysy saako hiukan silittää hiuksia, sano vaikka että tuoksuvat ihanalta tai ovat ihanan pehmeät tai että olisi ihanaa jos voisi herätä niin ihanasti tuoksuvien hiusten omistajan vierestä aamulla. Tärkeää on tilannetaju ! Toiset varmasti osaavat luonnostaan sen paremmin kuin toiset mutta sitäkin voi opetella. Ne ketkä saavat paljon naisia, osaavat tuon. Pitää näyttää kiinnostus muttei saa olla liian päällekäyvä. Huomioi nainen jollain pienellä eleellä. Vaikka jos istut nyt syksyllä terassilla niin hae huopa ja asettele se naisen hartioille. Samalla voit antaa kevyen suukon niskaan jos nainen on mielissään teostasi. Muista että naisiakin on erilaisia ja konsteja siis monia. Jonkun naisen voi iskeä vaikka soittamalla kitaraa. Aika moneen tekee hyvät vitsit vaikutuksen koska nauraminen rentouttaa ja saa viihtymään. Kaikilla on mahdollisuuksia kun vain yrittää eikä lannistu.
Ole oma itsesi, mutta jos olet hyvin ujo niin koita kerätä rohkeutta ja yritä olla rento ja hyväntuulisen oloinen, sellaisen ihmisen seuraan hakeudutaan. Onnea matkaan.- Tämä-selvä
Noin toimii kiltit ja kunnolliset miehet eivätkä varmasti saa naista iskettyä noilla vinkeillä.
- miesoonvaan
Minäkin toivoisin, että naiset tulisivat kehumaan minun housujani ihan sama minkälaiset ne on. Tai vaikka paitaani, tai ihan mitä vaan. Saa myös tulla suoraan pussaamaan tai panemaan. Hei täähän olis ihan helppoo kun voi esittää kaikenlaisia toiveita ja vaatimuksia, jos olisin nainen.
- helmiä_sioille
En osaa. Naiset osaa sen lähestymisen paremmin... :)
- helmiä_sioille
KonnaKettu kirjoitti:
Etkös sie ollu puoliksi turkkilainen?
Mie on ihan mitä vaan. Muut on mitä osaa... :D
- viisvee
tom helsteen kirjailia terapeutti sanoi että seksiä saa sillöin kun sitä ei tavoitele,
On kaksi nyrkkisääntöä jotka mun mielestä pätee aina:
1.) Kiinnitä huomiosi juuri siihen naiseen jolta itsekin kaipaat huomiota. Tee se siten, että nainen ei voi olla huomaamatta sitä, mutta ole silti tarpeeksi hienovarainen tilanteeseen sopivalla tavalla. Moni nainen voi kokea nolostuttavana jonkun ylitseampuvan esityksesi joka vetää puoleensa kaikkien paikallaolijoiden huomion.
Toisin sanoen, osoita jollakin tavoin, että olet kiinnostunut juuri tuosta naisesta etkä kenestäkään muusta.
Äläkä lopeta tätä koskaan, jos toivot pitkää suhdetta hänen kanssaan.
2.) Et saa pelätä yhtikäs mitään, mikä edes jollain tavoin liittyy sinuun tai tähän naiseen jolle huomiota osoitat.
Pelko on ehdottomasti suurin syy, miksi useimmilla miehillä on vaikeuksia saada naisilta suosiota. Pelkojen voittaminen voi olla todella haastavaa, ja niiden selättäminen voi vaatia paljon pohjatyötä. Mutta älä koskaan unohda, että ne ovat vain pelkoja. Pelontunne on vain varoitus jostakin. Monesti ihminen pelkää jotakin vaikka siihen ei olisi oikeasti syytä. Kun ymmärtää täysin miksi pelkää, pelko katoaa, mikäli ymmärtää myös sen, ettei pelon aiheuttajasta koidu sellaista harmia mitä aiemmin vain luuli (=pelkäsi).
Kaikki muu on täysin tilanne- ja tapaussidonnaista. Jotta voisi menestyä tilanteessa kuin tilanteessa, tarvitaan tilannetajun, kekseliäisyyden ja kokemuksen jonkinlaista yhdistelmää. Vähintään kahta näistä kolmesta tulisi omata merkittävissä määrin. Esimerkiksi, jos tilannetajusi on heikko, voit kompensoida sitä kekseliäisyydellä ja kokemuksella. Tai kekseliäsyyden puutteen voi korvata hyvällä tilannetajulla sekä kokemuksella. Kokemuksen puutteen voi korvata hyvällä tilannetajulla sekä kekseliäisyydellä.
Tutkiskele itseäsi ja mieti, mikä yhdistelmä toimii parhaiten juuri sinulle!- klassikkoneuvo
Vanha kunnon stalkkaaminen ei petä koskaan.
klassikkoneuvo kirjoitti:
Vanha kunnon stalkkaaminen ei petä koskaan.
Tilannekohtaista.
MiesJokaTietääMitäHaluaa kirjoitti:
Tilannekohtaista.
Yleisesti ottaen on niin, että mikäli nainen ei osoita sinulle huomiotaan eikä kiinnostustaan millään tasolla, tulisi jättää hänet rauhaan aika nopeasti. Poikkeustapauksia on tai voi olla olemassa, mutta ne ovat erittäin harvinaisia! Suurin osa miehistä ei taatusti tule ikinä kohtaamaan sellaista tilannetta jossa olisi jollain tavoin perusteltua ja ehkä jopa järkevää myös naisen itsensä kannalta jatkaa huomionosoittamista ja "yrittämistä", vaikka ei saakkaan häneltä aluksi vastakaikua. Joka tapauksessa, näissä on aina merkittävän suuri erehdyksen mahdollisuus, joten en suosittele kenellekään, ellei tiedä täsmälleen mihin on ryhtynyt ja mitä on tekemässä. Tulee olla valmis kantamaan vastuu teoistaan, tapahtui mitä tahansa.
Johtopäätös: Mies, luovuta suosiolla, jos ventovieras nainen ei ole sinusta kiinnostunut.
Oon vaan letkeä ja sanavalmis..
- wanhaämmä
Joo. Ongelma on vaan, etten ole hetkeen tavannut ketään sellaista ketä tekisi mieli iskeä ;)
- Box
Osaan iskeä. Oikea suora tai vasen koukku ja nainen on täysin sanaton.
- Suomivastaa
Hei. Yleisin naiseen iskemistapa on kutsua heitä treffeille. Mitä täällä Suomi24 -palveluissa on huomannut, että ihmiset kyselevät näitä.
Mikään suhde ei synny hetkessä. Suhteiden rakentamiseen voi mennä monia kuukausia, joskus vaikka vuosiakin. Nopein keino on aloittaa treffeillä, ja sitten vasta siirtyä isompiin keinoihin. Kirjoitamme uuden vastauksen heti teidän 5-treffin jälkeen.
Yv,
Suomi24
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen886023Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,3075344Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk513374Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään123025Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1062739Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t51694Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.171598Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211590Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät321459Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei1821132