Tiedote homoudesta KAIKILLE ihmisille

Näin.sanoo.Jumala

Jokaisen ihmisen on tärkeää tietää Jumalan mielipide homoudesta. Hänen ajatuksensa löytyvät Raamatusta:
"Ettekö tiedä, etteivät vääryydentekijät peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset eivätkä epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, irstailijat eivätkä homoseksuaalisuuden harjoittajat, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät peri Jumalan valtakuntaa. Tuollaisia jotkut teistäkin olivat, mutta te olette antaneet pestä itsenne, te olette pyhitettyjä ja vanhurskautettuja Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengessä.!
Paavalin 1. kirje korinttolaisille luku 6, jakeet 9-11.
Siinä sanotaan, että homoseksuaalisuuden harjoittajat, eivät peri Jumalan valtakuntaa. Homous rinnastetaan muihin kadotukseen johtaviin synteihin. Jos pidämme Raamattua Jumalan Sanana, on meillä ainoastaan kaksi mahdollisuutta tämän asian suhteen: yhtyä Jumalan mielipiteeseen tai hyväksyä ko. synti. Jos hyväksymme synnin, olemme osallisia syntiin, vaikka emme itse sellaista harjoittaisikaan.
Roomalaiskirjeen 1. luku nimittäin kertoo saman Jumalan mielipiteen, mutta tarkentaa homouden luonnetta sekä kieltoa homouden hyväksymisestä:
" Sen tähden Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naispuoliset heistä ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen, ja samoin miespuoliset ovat luopuneet luonnollisesta yhteydestä naiseen ja kiihkossaan syttyneet toisiinsa. Miehet ovat harjoittaneet riettautta miesten kanssa ja ovat villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä pitikin saada. Koska heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, Jumala jätti heidät kelvottoman mielen valtaan tekemään sopimattomia. He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, pahuutta, ahneutta ja ilkeyttä, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaa, petosta ja pahanilkisyyttä. He ovat juorujen levittäjiä ja panettelijoita. He vihaavat Jumalaa, ovat väkivaltaisia ja ylimielisiä, kerskailijoita ja pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja armottomia. Vaikka he tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka sellaista tekevät, ovat ansainneet kuoleman, he eivät ainoastaan itse tee niin vaan myös osoittavat hyväksymisensä niille, jotka tekevät samoin." Jakeet 26-32.
RAAMATUN MUKAAN homouden hyväksyjät siis "ovat ansainneet kuoleman, he eivät ainoastaan itse tee niin vaan myös osoittavat hyväksymisensä niille, jotka tekevät samoin ".

97

977

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä.sana

      Kerrankin järkevä aloitus. Homouden kieltäminen ei siis ole ihmisten mielipide. Se on Jumalan opetus.

      • Ei ole.

        Jos kääntäjät tekvät käännösvirheen niin se käännösvirhe tarkoita että se virheellinen teksi olisi jumalasi sanaa.

        Tänä käännösvirhe löytyy siitä amatöörikäännöksestä "kansan raamattu" tai mikä sen nimi nyt olikaan.


      • BarbaarinenUskonto

        Samainen Jumala kehottaa myös tappamaan sapattina työtä tekevät. Ei muuta kuin luterilaiset sunnuntaina ja adventistit lauantaina kauppojen takaoville jenkkikassillinen pultereita mukana ja kivittämään kaupantätejä hengiltä.


      • valheen.sanoja.teillä

        Jumalaksiko itseänne kuvittelette? Eikä Paavalikaan ollut Jumala.


      • valheen.sanoja.teillä kirjoitti:

        Jumalaksiko itseänne kuvittelette? Eikä Paavalikaan ollut Jumala.

        EI ollut. Paavali ihan itse sanoi että hänen ja muidenkin tietäminen on vajavaista, jos siis Raamattuun on luottaminen siinä mitä Paavali sanoi.

        Hyvänä esimerklnä tästä tuo aloituksessa oleva käännösvirhe, minkäs sille tosiaan voi jos kääntäjän tietäminen on noin vajavaista.


      • valheen.sanoja.teillä
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        EI ollut. Paavali ihan itse sanoi että hänen ja muidenkin tietäminen on vajavaista, jos siis Raamattuun on luottaminen siinä mitä Paavali sanoi.

        Hyvänä esimerklnä tästä tuo aloituksessa oleva käännösvirhe, minkäs sille tosiaan voi jos kääntäjän tietäminen on noin vajavaista.

        Paavali sanoi myös ainakin kerran, kun esitti arvionsa jostain asiasta, että näin minä (Paavali) arvelen, mutta kaipa se Jumalakin on samaa mieltä. Joten Paavali oli mielestään tavallinen ihminen, eikä puhunut suinkaan Jumalan suulla, niinkuin palstan jotkut uskovat uskottelevat.


      • Eikiitosjeesus

        Kaikesta perimätiedosta päätellen Jeesus oli myös homo. Liikkui poika porukoissa ja antoi rukkaset sitä vonganneelle Magdalenalle.


      • tarsolainen

        Kysehän oli Paavalin kirjoittamasta mielipiteestä.


    • Jos kääntäjät tekvät käännösvirheen niin se käännösvirhe tarkoita että se virheellinen teksi olisi jumalasi sanaa.

    • Anuspano

      No mennään sitten helvettiin, pyllyleikit on sallittua immeiselle.

    • Ai että miehimys on muuttunut homoseuaalisuuuden harjoittajaksi. Paavalin jutut muuttuvat.

      Room 1 jutusta voi päätellä, etteivät homot ja lesbot ole olleet "luonnollisessa yhteydessä", joten Paavali tarkoittaa heteroja ja biseksuaalisia.

      Se pahuuden litaniakaan ei sovi homoihin ollenkaan. He kun ovat auttavaisia ja äitirakkaita.

      Menikö sulla ihan valehteluksi? Jumala itse ei ole maininnut homoja eikä lesboja millään sanalla.

      • TotuusVelvoittaa

        Jumalan sanan vääristelijä!
        Karttakaa tätä homosynnin hyväksyttäjää.
        Tämä myyrä agitoi kristittyjen palstalla etteivät homosynnin vallassa olevat koskaan katuisi syntiään.
        Tuo on eksytystä joten sen kirjoittaja on eksyttäjä.


      • TotuusVelvoittaa kirjoitti:

        Jumalan sanan vääristelijä!
        Karttakaa tätä homosynnin hyväksyttäjää.
        Tämä myyrä agitoi kristittyjen palstalla etteivät homosynnin vallassa olevat koskaan katuisi syntiään.
        Tuo on eksytystä joten sen kirjoittaja on eksyttäjä.

        Hah hah. Aloittaja ei pannut mitään homoseksuaalista, miten Raamatussa on, enkä ole siihen syyllinen.

        Pyrin aina totuuteen, kestä se.


      • Raaka-totuus-tässä
        torre12 kirjoitti:

        Hah hah. Aloittaja ei pannut mitään homoseksuaalista, miten Raamatussa on, enkä ole siihen syyllinen.

        Pyrin aina totuuteen, kestä se.

        Ei varmasti pannut eikä pane.
        Homostelu on niin saastuttavaa ettei kenenkään tule sitä tehdä.


      • Raaka-totuus-tässä kirjoitti:

        Ei varmasti pannut eikä pane.
        Homostelu on niin saastuttavaa ettei kenenkään tule sitä tehdä.

        Miksi sitten aloittaja pani Raamatussa olevia kohtia, jotka tarkoittavat heteroja ja biseksuaalisia?

        Ja paasaa homouden synnistä.

        Minua ei minkäänlainen homosteltu ole saastuttanut eikä ketään muutakaan.


    • Ihan vaan reippaasti aloittaja pistää sen mekon päälle, avaa kaapin oven ja tulee ulos.

      Uskonharhaisetkaan eivät enää nykyisin kivitä sinua hengiltä.

      • Kivitys tapahtuu sanan säilällä nykyisin.


      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Kivitys tapahtuu sanan säilällä nykyisin.

        En sanoisi niitä sanan säiläksi vaan kivikirveeksi tai nuijaksi.


    • Dogma

      Parempi katua syntejään ja tehdä parannus niistä kuin yrittää kaikin tavoin mitätöidä Jumalan sanaa ja arvostella kaikkea siihen liittyvää.

      • Näin on. Mutta aloituksessa ei ollut kyse homoseksuaalista.


      • 777888
        torre12 kirjoitti:

        Näin on. Mutta aloituksessa ei ollut kyse homoseksuaalista.

        Torre homoihastuksissaan taas veivaa ja veivaa ja sanoja vääristelee.


      • 777888 kirjoitti:

        Torre homoihastuksissaan taas veivaa ja veivaa ja sanoja vääristelee.

        Oletko itse sitä mieltä, että homot ja lesbot ovat luonnollisessa yhteydessä?

        Yleensä on niin, että biseksuaaliset ovat luonnollisessa ja luonnottomassa. Eivät sentään homot.


    • aloittaja.vääristelee

      Jumala ei sano mitään itse homoudesta.

      • näin_vaan_on

        Eikä Jeesuskaan.


    • Näin.sanoo.Jumala

      Raamattu sanoo Paavaloin kirjeet Jumalan Sanaksi, joiden vääristeleminen johtaa kadotukseen:

      " Lukekaa Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, niin kuin myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaan teille kirjoittanut. Näin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän puhuu näistä asioista. Tosin noissa kirjeissä on yhtä ja toista vaikeatajuistakin, mitä tietämättömät ja epävakaat vääristelevät, niin kuin muitakin Kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen." 2 Piet. 3:15,16. Siis "omaksi kadotuksekseen".

      • Siis Pietari sanoo.

        Mutta ei sano Paavalin kirjeitä Jumalan sanaksi. Menikö sulla ihan valehteluksi?


    • Osaamme.lukea

      Pietari tarkoittaa Kirjouituksilla Raamatun Sanaa. Siis Paavalin Kirjoitukset ovat Jumalan Sanaa.

      • Tuossa puhutaan kirjeistä. Ei Paavalilla muuta ole. Eikä Paavalikaan sano Raamattua eikä kirjeitään Jumalan sanaksi.


      • VoimaaSanasta
        torre12 kirjoitti:

        Tuossa puhutaan kirjeistä. Ei Paavalilla muuta ole. Eikä Paavalikaan sano Raamattua eikä kirjeitään Jumalan sanaksi.

        Kuumia hiiliä.. kuumia hiiliä..
        Eksyttäjän palkka.. eksyttäjän palkka..
        Aika on lyhyt ja jokainen saa tekojensa mukaan..

        Tule nopeasti takaisin Herra Jeesus, ennenkuin torren kaltaiset saavat liian monen eksytettyä pois sanasta. Kiitos. Amen.


      • VoimaaSanasta kirjoitti:

        Kuumia hiiliä.. kuumia hiiliä..
        Eksyttäjän palkka.. eksyttäjän palkka..
        Aika on lyhyt ja jokainen saa tekojensa mukaan..

        Tule nopeasti takaisin Herra Jeesus, ennenkuin torren kaltaiset saavat liian monen eksytettyä pois sanasta. Kiitos. Amen.

        No sano minulle missä Paavali kirjoittaa, että hänen kirjeensä on Jumalan sanaa tai että Raamattu on Jumalan sanaa.

        Minua on mahdoton huijata.


      • torre12 kirjoitti:

        No sano minulle missä Paavali kirjoittaa, että hänen kirjeensä on Jumalan sanaa tai että Raamattu on Jumalan sanaa.

        Minua on mahdoton huijata.

        Eipä tämä tuliset hiilet vastannut.

        Oli pelkkä suunsoittaja.


    • jeesustykinruokaa

      Jumalalle uskollisten mielestä kaikki sellainen seksi joka tuntuu hyvältä tai ei johda uusien Jumalan sotilaiden syntymiseen on syntiä. Siksi uskovaiset luulevat että taivas on taivas juuri siksi että siellä ei ole seksiä lainkaan.

      Kaikkivaltiaana, joskin laiskanpulskeana, Jumala ei viitsi käydä itse omia sotiaan vaan panee ihmiset tappelemaan keskenään Hänen puolestaan. Ja sotimiseen taas tarvitaan tykinruokaa. Siksi ehkäisy, abortti ja seksin sellaiset muodot jotka eivät johda hedelmöittymiseen ovat ehdottomasti kiellettyjen listalla. Kyllä vähän huonommillakin eväillä varustettu ihminen aina Jumalan sotarintamalle kelpaa kuolemaan. Tässä asiassa Jumala on aina uskonut että määrä voittaa laadun.

    • SinäOletVääräJumala

      P*skat sinä mikään jumala ole, joten voit tunkea ne mielipiteesi sinne minne aurinko ei paista.

    • Ateisti68

      Aivan sama, mitä jossain 2000 vuotta sitten kyhätyssä kirjakokoelmassa puhutaan homoudesta. Emmehän me noudata Veda-kirjallisuudenkaan oppeja, vaikka nuo ovat vanhempaa perua kuin Raamattu.

    • Noinhan se juuri on 🤓

      • Että on aivan sama?


    • Skeptikko
    • Jumalan.Sana

      Paavali kirjoittaa itse,. että hänen Kirjoituksensa ovat Jumalan Sanaaa:
      "Siksi me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että kun kuulitte meiltä Jumalan Sanan, te otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana vaan, niin kuin se todella on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte. " 1 Tessal, 2:13.

      Tässä videossa lisää Jumalan Sanaa:
      https://www.youtube.com/watch?v=RO91rM_GMg4

      • Itse asiassa Paavali usein vääristää sen mitä Jumala on sanonut.

        Ovatko tessalonikalaiset ottaneet vastaan vääriä Jumalan sanoja?


    • Näin.uskon

      Asiallinen aloitus, joka on pakko ottaa huomioon yhteiskuntarauhan säilymiseksi.
      Jokainen saa olla samaa mieltä Jumalan kanssa. Se yhteiskunnan pitää hyväksyä.

      • Ateisti68

        Noinhan diktatuureissa tuppa olemaan, jokainen saa olla samaa mieltä johtajan kanssa ja se on jopa suositeltavaa.


      • "Asiallinen aloitus, joka on pakko ottaa huomioon yhteiskuntarauhan säilymiseksi. "

        Käännösvirhe ei ole asiallinen.

        Eikä käännösvirheeseen vedotan ole mitään syytä ottaa mitään huomioon yhteiskuntarauhan säilymiseksi.


        Jos kääntäjät tekvät käännösvirheen niin se käännösvirhe tarkoita että se virheellinen teksi olisi jumalasi sanaa.

        Tänä käännösvirhe löytyy siitä amatöörikäännöksestä "kansan raamattu" tai mikä sen nimi nyt olikaan.


    • Oikeamielistä

      On se puhdasthenkinen ja tuomitsematon.

    • Voinäitä

      Rasismi ja homofobia ponnistaa samasta epävarmuudesta ja arvottomuuden tunteesta. Kun ihminen ei usko itseensä eikä sisimmässään arvosta itseään hänen täytyy hakea arvonsa muita alaspäin painamalla. Terveen itsetunnon omaava ihminen pitää itseään arvokkaana oman itsensä takia eikä vertailussa muihin.

      Niinpä heikot, epävarmat ja itsetunnottomat tarttuvat negatiivisiin keinoihin nostaa omaa arvoaan: "Olen aika surkimus, mutta en ole kuitenkaan musta/ryssä/hurri/muslimi/homo tms".

      Nämä ovat ihmisiä, jotka oikeasti tarvitsisivat eheytystä, jolla heidän itsearvostus palautettaisiin terveelle pohjalle.

      • viimeinen.tuomio.2

        "Olen aika surkimus, mutta en ole kuitenkaan usko.vainen"

        Hmmm. Joo,

        Olet oikeassa, tuo todellakin toimii!!! Heti tuntuu paremmalta. Vilpitön kiitos sinulle, Voinäitä.

        ;D


      • Uraetaan

        Olet tainnut käydä Setan kursseilla


      • Uraetaan kirjoitti:

        Olet tainnut käydä Setan kursseilla

        Aloittajan lainaaman teksin kääntäjät olisivat tarvinneet varmasti huomattavasti enemmän kursseja kun mitä ovat käyneet.


      • Uraetaan kirjoitti:

        Olet tainnut käydä Setan kursseilla

        Tai että Jeesus syyllistää ne, jotka pitävät muita itseään huonompina.

        Huh. Newcastle tasoitti.


    • Miksi te kuolleita kirjaimia tavaatte. Sama teksti ja teos on tuomitseva myös teidät. Menkää elävän Jeesuksen sanoja kuulemaan kun hän tulee Profetta Isana sillä Sodoman ja Gomorran on helpompi kuin sen joka ei riennä kuulemaan elävän Jeesuksen osoittamaa viisautta. Entä jos hän osoittaa viisauden olevan teille vastemielisssä piireissä

      • SoluttautujaHavaittu

        Älä syötä tuota muhamettilaisuuttasi meille. Yksikään ei aio kääntyä kuujumalan palvojaksi. Mene omalle hiekkalaatikollesi. Tämä on luterilaisuuspalsta.
        Suomi on judeo-kristillisen perustan maa jossa ateistitkin tajuavat enemmän sivistyksestä ja rauhallisesta länsimaisesta yhteiselosta, kuin eräät kuujumalan palvojat.


      • Olet oikeassa muhammettilaiset ovat Barnabaan evankeliumin mukaan eri ihmisrotu kuin Aadamista syntyneet. He ovat syntyneet 60000 sitten hyvänä sieluna. Mutta Aadamista Jumala teki 6000 vuotta sitten täydellisen sielun. Ero hyvän ja täydellisen välillä on siinä, että täydellinen suvaitsevaisempi ja ei niin rasistinen. Täydellinen voi osoittaa armoa myös pahoille ja erilaisille, mutta hyvä vihaa pahaa ja saattaa määritellä pahaksi muita pelkän vaiston perusteella.

        Islam on kuitenkin uskonnoista paras, joka on vaikuttanut myös kristinuskoon paljon. Eikä islamia keksitty vasta 600 luvulla , vaan sitä oli jo Antiikin Roomassa dokumenttien mukaan ennen Kristuksen syntymää. Eihän islam voi kuitenkaan teitä kiehtoa kun teitä ei ole valittu olemaan hyviä, vaan täydellisiä.


    • TriplaXX

      Ensinnäkin kyse on Paavalin kirjeistä Roomalaiselle seurakunnalle ja Korinttolaiselle seurakunnalle. Paavali ei ole Jumala, joten miten voidaan väittää että ko. kirjeet edustavat nimenomaan Jumalan mielipidettä? Eivätkö ne enemmänkin edusta Paavalin itsensä näkemystä asiasta?

      Mielenkiintoista:
      Ettekö tiedä, etteivät vääryydentekijät peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset eivätkä epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, irstailijat eivätkä homoseksuaalisuuden harjoittajat, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät peri Jumalan valtakuntaa."

      Avionrikkojat? Tämän perusteella me tiedämme ettei Trumpilla ole mitään mahiksia taivaaseen, ainakin mikäli asiasta kysyy Melanilta.

      • Lisäksi edelleen tuo termi "homoseksuaalisuuden harjoittajat" esiintyy siis vain tässä amatöörikäännöksessä josta aloitus on kopioitu.

        VUosien 1933/38 tai 1992 käännöksissä jotka ovat yleisessä käytössä ko. kohtaa ei käännetä noin. Eikä käsittääkseni missään muussakaan käännöksessä.


      • NäinSeOn
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Lisäksi edelleen tuo termi "homoseksuaalisuuden harjoittajat" esiintyy siis vain tässä amatöörikäännöksessä josta aloitus on kopioitu.

        VUosien 1933/38 tai 1992 käännöksissä jotka ovat yleisessä käytössä ko. kohtaa ei käännetä noin. Eikä käsittääkseni missään muussakaan käännöksessä.

        1 Corinthians 6:9-11 ESV
        "Or do you not know that the unrighteous will not inherit the kingdom of God? Do not be deceived: neither the sexually immoral, nor idolaters, nor adulterers, nor men who practice homosexuality, nor thieves, nor the greedy, nor drunkards, nor revilers, nor swindlers will inherit the kingdom of God. And such were some of you. But you were washed, you were sanctified, you were justified in the name of the Lord Jesus Christ and by the Spirit of our God"

        No hups. Taas homosaattorilta lipsahti pieleen.
        Tässä myös kielletään.
        Rynkytä poistoon, jos totuus ahdistaa.


      • NäinSeOn kirjoitti:

        1 Corinthians 6:9-11 ESV
        "Or do you not know that the unrighteous will not inherit the kingdom of God? Do not be deceived: neither the sexually immoral, nor idolaters, nor adulterers, nor men who practice homosexuality, nor thieves, nor the greedy, nor drunkards, nor revilers, nor swindlers will inherit the kingdom of God. And such were some of you. But you were washed, you were sanctified, you were justified in the name of the Lord Jesus Christ and by the Spirit of our God"

        No hups. Taas homosaattorilta lipsahti pieleen.
        Tässä myös kielletään.
        Rynkytä poistoon, jos totuus ahdistaa.

        Et sitten huomannut eroa mikä on tämän tekstin ja aloituksen käännöksessä lainatun välillä?

        Vai etkö tarkoituksella sitä tuo esiin?

        Kerrohan.

        Taisi mennä siis sinulta itseltäsi pieleen vaikka siitä irvailetkin.

        Mistä faamatunkäännöksestä tämä muuten on peräisin?


      • NäinSeOn kirjoitti:

        1 Corinthians 6:9-11 ESV
        "Or do you not know that the unrighteous will not inherit the kingdom of God? Do not be deceived: neither the sexually immoral, nor idolaters, nor adulterers, nor men who practice homosexuality, nor thieves, nor the greedy, nor drunkards, nor revilers, nor swindlers will inherit the kingdom of God. And such were some of you. But you were washed, you were sanctified, you were justified in the name of the Lord Jesus Christ and by the Spirit of our God"

        No hups. Taas homosaattorilta lipsahti pieleen.
        Tässä myös kielletään.
        Rynkytä poistoon, jos totuus ahdistaa.

        Oletko kovin hiljaa, et siis huomaa eroa tämän kirjoittamasi ja aloituksen välillä?




        Mistä raamatunkäännöksestä tämä lainauksesi muuten on peräisin?


    • Totuus.on.näin

      Asiantunteva aloitus.

      Tarkistin asian kreikankielisestä Novumista:

      ”Ettekö tiedä, etteivät vääryydentekijät peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset eivätkä epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, irstailijat eivätkä homoseksuaalisuuden harjoittajat, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät peri Jumalan valtakuntaa.” 1 Kor. 6:9,10.
      ”.. haureellisten ja homoseksuaalisuuden harjoittajien, ihmiskauppiaiden, valehtelijoiden, valansa rikkojien ja kaiken muun takia, mikä on vastoin tervettä oppia.” 1 Tim. 1:10.
      Näissä kahdessa Raamatun kohdassa on "homoseksuaalisuus" kännetty alkukielen sanalla ”arsenokoites”. Se koostuu kahdesta osasta: ”miespuolinen” ja ”vuode”. Alkuseurakunnan aikaisen kreikkalaisen ajattelun mukaan ”arsenokoites” viittasi suoraan homoseksuaalisuuteen.
      Homoseksuaalisuuden harjoittaminen on siis Raamatun yksiselitteisen opetuksen mukaan ”vastoin tervettä oppia”, ja sellainen synti estää pääsemästä Jumalan valtakuntaan.

      • "Näissä kahdessa Raamatun kohdassa on "homoseksuaalisuus" kännetty alkukielen sanalla ”arsenokoites”. Se koostuu kahdesta osasta: ”miespuolinen” ja ”vuode”"

        Mikihän tämä kohta "eivätkä homoseksuaalisuuden harjoittajat, " ei kuitenkaan niin tee?

        Kerrohan.


      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        "Näissä kahdessa Raamatun kohdassa on "homoseksuaalisuus" kännetty alkukielen sanalla ”arsenokoites”. Se koostuu kahdesta osasta: ”miespuolinen” ja ”vuode”"

        Mikihän tämä kohta "eivätkä homoseksuaalisuuden harjoittajat, " ei kuitenkaan niin tee?

        Kerrohan.

        Onpas sitä kovasti väärennetty.


    • Suomea.ymmärrän

      Onko sinun mielestä raamattu kreikaksi oikea? Eikös Suomi kelpaa.

    • Totuus.ei.muutu

      Älkää välittäkö, vaikka on joukossa tietämättömiä. Siitä hupolimatta Raamatun totuus ei muutu. 1 Kor. 6:9,10 on Jumalan totuus.

      • Eli ei mitään.

        Ketään ei haittaa, jos ei peri Jumalan valtakuntaa


      • Ko. kohdan virheellinen käännös ei tietenkään ole jumalasi totuutta, se on vain virheellinen käännös.


    • Eikiitosjeesus

      Ihmisen on tärkeää tietää homoudesta mutta ei jumalasta. Jumalan voi jokainen tarvittaessa kuvitella mieleisekseen. Ei tarvitse tyytyä jutkujen muinaisiin kuvitelmiin. Lentävä spagettihirviö on sieltä parhaasta pästä.

    • Todellinen.uskossa

      Totta on, ettei Raamatun totuus muutu, vaikka siihen ei kukaan uskoisikaan.
      Helvetin todellisuuskaan ei muutu niiden kohdalla, jotka vääristel3evät Raamatun Kirjoituksia.

      • Olet väärässä.

        Paavali ei anna rangaistusta. Ei vain peri Jumalan valtakuntaa.

        Ja Jeesus sanoo, että joka vääristelee jättämällä sanoja pois, kutsutaan taivaassa pienimmiksi.


    • Parasta.selitystä.ikinä

      Asia tuli minulle tästä selväksi. Uskon sen nyt raamatullisesti. Kiitos aloittaja ja "Novumista tarkistaja".
      "
      ”Ettekö tiedä, etteivät vääryydentekijät peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset eivätkä epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, irstailijat eivätkä homoseksuaalisuuden harjoittajat, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät peri Jumalan valtakuntaa.” 1 Kor. 6:9,10.
      ”.. haureellisten ja homoseksuaalisuuden harjoittajien, ihmiskauppiaiden, valehtelijoiden, valansa rikkojien ja kaiken muun takia, mikä on vastoin tervettä oppia.” 1 Tim. 1:10.
      Näissä kahdessa Raamatun kohdassa on "homoseksuaalisuus" kännetty alkukielen sanalla ”arsenokoites”. Se koostuu kahdesta osasta: ”miespuolinen” ja ”vuode”. Alkuseurakunnan aikaisen kreikkalaisen ajattelun mukaan ”arsenokoites” viittasi suoraan homoseksuaalisuuteen.
      Homoseksuaalisuuden harjoittaminen on siis Raamatun yksiselitteisen opetuksen mukaan ”vastoin tervettä oppia”, ja sellainen synti estää pääsemästä Jumalan valtakuntaan. "

      • Jos kääntäjät tekvät käännösvirheen niin se käännösvirhe tarkoita että se virheellinen teksi olisi jumalasi sanaa.

        Edelleenkään.

        Tänä käännösvirhe löytyy siitä amatöörikäännöksestä "kansan raamattu" tai mikä sen nimi nyt olikaan.


      • Mutta naispuolinen ei ole syntinen homoseksuaali.

        Kun ei ole yhdistelmää naispuolinen ja vuode.


    • CeeCee

      Myös Laura Huhtasaaren ja häntä puolustavien tulisi tuntea Jumalan mielipide varastamisesta ihan 7. käskyn perusteella.

    • Taivaaseen.matkalla

      Tallentakaa tämä selvä raamatullinen opetus, koska myöhemmin saattaa tulla kysymys siitä, että missä kohtaa Raamattu kieltää homouden. Siksi on hyvä tallentaa tämä:

      "
      ”Ettekö tiedä, etteivät vääryydentekijät peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset eivätkä epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, irstailijat eivätkä homoseksuaalisuuden harjoittajat, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät peri Jumalan valtakuntaa.” 1 Kor. 6:9,10.
      ”.. haureellisten ja homoseksuaalisuuden harjoittajien, ihmiskauppiaiden, valehtelijoiden, valansa rikkojien ja kaiken muun takia, mikä on vastoin tervettä oppia.” 1 Tim. 1:10.
      Näissä kahdessa Raamatun kohdassa on "homoseksuaalisuus" kännetty alkukielen sanalla ”arsenokoites”. Se koostuu kahdesta osasta: ”miespuolinen” ja ”vuode”. Alkuseurakunnan aikaisen kreikkalaisen ajattelun mukaan ”arsenokoites” viittasi suoraan homoseksuaalisuuteen.
      Homoseksuaalisuuden harjoittaminen on siis Raamatun yksiselitteisen opetuksen mukaan ”vastoin tervettä oppia”, ja sellainen synti estää pääsemästä Jumalan valtakuntaan.
      "

      • Jos kääntäjät tekvät käännösvirheen niin se käännösvirhe tarkoita että se virheellinen teksi olisi jumalasi sanaa.

        Edelleenkään.

        Tänä käännösvirhe löytyy siitä amatöörikäännöksestä "kansan raamattu" tai mikä sen nimi nyt olikaan.


      • Siis kun ei ole naispuolinen ja vuode. Homoseksuaalisuus ei siis ole syntiä.


    • näin_oh

      Jumala on luonut kaikki omaksi kuvakseen, mutta teki muutamasta ihmisestä "homon" ihan vain heittääkseen heidät myöhemmin helvettiin ikuisesti kärsimään olemassa olostaan.

      Hankin sydän. Anna ihmisten olla mitä ovat & rakastaa ketä haluavat

      (muuten en edes jaksanut lukea koko kirjoitustasi, ei kinosta tarpeeks)

    • jkljljjök

      Ei tarvinnut kuin lukea ensimmäinen lause, niin selvisi että jumala ei ole kirjoittanut tekstiä.

    • Ei.homoutta.seurakuntaan

      Me tiedämme nyt totuuden Jumalan mielipiteestä. Se on meidänkin mielipide.

      • Eli kellään ei ole asiasta mielipidettä. Jumala kun on ollut kovin hiljainen koskien homoutta.


      • tarvitaanarmoa

        Vaikuttaa siltä, ettet tutki Raamattua. Lue mm. Room.1:1, 24-28, 3 Moos. 18:22, 1 Moos 1:5, 3 Kol. 3:5-6. Tässä esimerkkejä. Kaikki synti on pahasta, mutta tuo Sodoman miesten teot ovat olleet vuosituhansia pinnalla, koska tuo synti oli levinnyt siellä kaupungista kaupunkiin. Sen Jumala kyllä rankaisi. Siis synti tekee pahaa koko yhteiskunnassa. Sodatkin ovat syntien seuraksia. Karttakaamme pahaa eri muodoissa.


      • tarvitaanarmoa kirjoitti:

        Vaikuttaa siltä, ettet tutki Raamattua. Lue mm. Room.1:1, 24-28, 3 Moos. 18:22, 1 Moos 1:5, 3 Kol. 3:5-6. Tässä esimerkkejä. Kaikki synti on pahasta, mutta tuo Sodoman miesten teot ovat olleet vuosituhansia pinnalla, koska tuo synti oli levinnyt siellä kaupungista kaupunkiin. Sen Jumala kyllä rankaisi. Siis synti tekee pahaa koko yhteiskunnassa. Sodatkin ovat syntien seuraksia. Karttakaamme pahaa eri muodoissa.

        Minä jos kuka on tutkinut ja miettinyt jokaista sanaa.

        En kyllä tiedä missä noissa kohdissa tarkoitetaan homoja. En usko, että Room. 1 puhuu homoista, sillä eivät he sentään missään "luonnollisessa yhteydessä" ole olleet.

        Ja moni homo ei makaa miehen kanssa, mutta useat heterot ja biseksuaaliset makaavat. Tarkoitetaan siis niitä miehiä, jotka miehen kanssa makaavat. Sehän tulee ilmi jo niistä sanoista.


    • Selvisi.mullekin

      Hyvä aloitus. OIkein tosi hyvä.

      • Käännösvirheen jakaminen jumalan sanana ei oikeastaan ole kovin hyvä.

        Jos kääntäjät tekvät käännösvirheen niin se käännösvirhe tarkoita että se virheellinen teksi olisi jumalasi sanaa.

        Edelleenkään.

        Tänä käännösvirhe löytyy siitä amatöörikäännöksestä "kansan raamattu" tai mikä sen nimi nyt olikaan.


    • uusi.tarkistus

      Katsokaa toki vielä kerran, miten Luther ja Agricola käänsivät luultavasti Paavalin itse keksimän sanan arsenokoites.

    • Arvoasteikko

      Luettelet liudan kiellettyjä asioita, joista sitten poimit yhden: homouden. Mikset niitä muita? Yritätkö antaa sen vaikutelman, että jokin synti olisi isompi kuin toinen? Eikö jokainen synti ole loukkaus annettua ohjetta vastaan, varsinkin, kun ne ovat kaikki samassa lauseessa luetellut.
      Jokainen käskyjen vastainen teko on synti.
      Muistan, että rippikoulussa pastori sanoi, että pelkkä väärä ajatuskin on jo synti.
      Muistan, että ajattelin, etten mitenkään voi mennä ehtoolliselle, koska olen niin syntinen, mutta pelko vanhempien ja muiden aikuisten paheksunnasta oli suurempi kuin jumalanpelko. Huomautan, että ihan heterona niin ajattelin. Homoista en silloin ollut kuullutkaan. Ja kuten täällä on korostettu, olen VALINNUT heterouden, en muita suuntauksia.

    • Arvoasteikko

      Eipäs aloittaja kommentoi syntiluettelon arvoasteikkoa millään tavoin!
      Hän tuomitsee homoseksuaalin, jolla on tämä ominaisuus syntymässä saatu, mutta ei patologista valehtelijaa, joka ei pysy totuudessa, tai eräästä mielenhäiriöstä kärsivää, joka sairautensa vaatimuksesta saattaa julkisille paikoilla huutaa rivouksia tuntemattomille ihmisille, ei narsistia. ei fariseusta, ei rasistia.
      Ne synnit eivät tunnu missään.
      Mutta homous! Tosiuskova ei voi sitä sivuuttaa. Sitä on mietittävä, se on tuomittava, siitä pitää ottaa selko. Pitää tietää, millainen synti se oikein on.
      Kertokaa nyt te, jotka asiasta enemmän tiedätte.
      Tällä palstalla ollaan tietämättömyyden tuskassa.

    • RichterHorowitz
      • adtjrs6

        niillä on ainakin sitten vikkeltä sormet runkkaamiseen.


      • Taidemusiikki

        Oliko toinen Liberace?


    • lovelovelove

      Jumalansanaa? Ihmisen kirjoittamaa se on, ja vielä sellaisen ihmisen, joka tuo mieleen Hitlerin kiihotuspuheet. Ja lisäksi sellaisen ihmisen kirjoittamaa, joka eli joskus parituhatta vuotta sitten, jota aikaa ei voi verrata nykyaikaan missään suhteessa.

      On perustelut vähissä sillä, joka tuollaista tekstiä lainailee omien ennakkoluulojensa tueksi. Vai lieneekö pelkkä provokaatio?

      Mutta: rakastaminen on harvoin väärin, ainakaan kahden aikuisen välillä.

      • tarvitaanarmoa

        Raamattu kokonaan on Jumalan ilmoitus koko ihmiskunnalle. Sen pyhät ovat sen kirjoittaneet Pyhän Hengen vaikutuksesta. Tuon sanoman kautta miljoonat ja miljoonat ihmiset ovat kokeneet, että Sana pitää paikkaansa. Jatkuvasti Suomessakin tulee sanomia, miten jopa yliluonnollisesti ne ovat saaneet avun, kun pitäneet Sanaa Jumalan Sanana.

        62 vuotta sitten olin nuori ja etsin oikeata elämäntietä. Luin Raamattua, jolloin uusi elämä avautui ja käsitin tehneeni aivan oikean ratkaisun. Nyt olen viimeisellä suoralla. 100 %:sesti tiedän, että olin tehnyt oikean ratkaisun jo nuorena. Näen tämän ajan nuorten sekoilut ja olen onnellinen, ettei minun tarvinnut kulkea tuota jumalattomuuden polkuja. Herra on todella auttanut ja Hän auttaa loppuun asti, kun viimeinen metri on astutta täältä elämästä ulos. Silloin alkaa ikunen ilo ja rauha.


    • Fanaa

      Eiks ole mahtava sattuma, että sun jumalasi vihaa kaikkea samaa mitä sinäkin vihaat? 🤪

    • Näinsemeneee

      Pahinta on se,että luterilainen kirkko ja sen monet piispat suosivat synnin siunaamista. Se aiheuttaa kirkon hajaantumista. Uusia seurakuntia syntyy.joissa saarnataan synti synniksi, jotta Jumalan armo tulisi ylenpalttiseski ja sanan saarna vastaanoottamisen arvoiseksi.

    • tarvitaanarmoa

      Loppujen lopuksi kaikki synnit ovat samallatasolla. Kaikki synnit voi saada anteeksi, jos tekee parannuksen ja turvautuu Jeesuksen uhriin. Jeesus sovitti syntisen, mutta ihmisen tulee luopua pahasta ja kääntyä jo täällä Herran puoleen. Koska homous on syntiä, siitä on tehtävä parannus. Ei sen tekemisen lopettamisesta kuole, joten on mahdollista elää ilman sitä.. Kyllä on paljon leskiä, jolloin aviopuoliso jää yksin ja seksi päättyy lopullisesti. On myös sairauksia, jolloin puolisot eivät voi enää jatkaa tuollaista yhteiselämää. Vain himot pakottavat lähtemään syntiretkille. Sellainen elämä ei kuulu kristityille, jotka haluavat kerran selvitä kirkkauteen.

      • "Koska homous on syntiä, siitä on tehtävä parannus."

        Edelleenkään se jumalasi tai raamattusi ei näin sano eikä sellaisesta mikä siis ei ole jumalasi ja raamattusi mukaan syntiä tarvitse siis mitään parannustakaan tehdä.

        :-)


    • tornisoturi

      Miten Jumala voi jättää homot perinnöttömiksi, koska mielestäni he ovat Hänen rintaperillisiään??

    • MissäJumalasiOn

      Vainoatte siis homoja koska jumalanne niin käskee. Ette mieti itse yhtään mitään. Ei voi puhua uskovien moraalisesta kannasta homoseksuaalisuuden tuomitsemiseen, jos vain noudatatte määräyksiä.

    • Näitä tiedotteita tulee lähes joka päivä. On tullut jo vuosien ajan. Fundamentalistien makkaratikun päässä käristyvätkin seksuaalivähemmistöt mutta hiillos alkaa hiipua, asia on tavalliselle ihmiselle niin arkipäiväinen ja intohimoja herättämätön ettei vouhkaamisenne juuri ketään kiinnosta.

      Loppuun kaluttu luu, siirtykää jo eteenpäin. Esimerkiksi heteroiden Raamatun vastaisissa synnillisissä liitoissa ja kansan julkeasti harrastamassa esiaviollisessa seksissä olisi paljon enemmän potentiaalia pelastaa sieluja. Harjoitella asiaa voitte omienne keskuudessa, kotipesä ensin kuntoon ja sitten meuhkaamaan parannusta vasta muille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      308
      36594
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      88
      5595
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      29
      4874
    4. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      258
      4062
    5. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      103
      3344
    6. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      19
      3159
    7. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      63
      2758
    8. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      51
      2221
    9. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      12
      2074
    10. Trump on jo ihan seonnut...

      Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.
      Maailman menoa
      467
      1799
    Aihe