Yksinäisyys nakertaa

Yksinäinenkaupungissa

Olen vähän päälle 30v nainen ja tunen itseni todella yksinäiseksi. Minulla on muutama kaveri kuitenkin vain yksi sellainen kenen kanssa on mahdollista sopia tapaaminen joskus. Toiset joko välttelevöt minua tai ovat liian kiireisiä. Sen lisäksi on parisuhde , pieni lapsi ja käyn töissä. Minulla on.paljon arki vapaita jolloin erityisesti tunnen yksinäisyyttä. Miehellämi on paljon harrastuksia, silloinkin olen yksin monta päivää.

Kertokaahan, onko mielestänne reilua että muutama kaveri kohtelee minua niin että jos haluan nähdä pitää minun aina itse ehdottaa tapaamista ja menmä heille ja heidän aikataulunsa mukaan. Kaverit eivät itse koskaan vaivaudu kysymään että mitä minulle kuuluu saatikka sitten muista että olen edes olemassa ennenkuin jotkut typerät kekkerit koittaa jonne pitää saada lisää porukkaa. Ja sitten ihmetellään kun en tule.

Miten vaikeaa aikuisiällä on oikeasti löytää ystäviä, äitiystävät olisi tähän elämäntilanteeseem hyviä. Alkaa tosissaan raaataa tämä ainainen yksinäisyys. Ja olen kokeillut kaikki vauva kerhot ja tinderit sieltäkään heimolaista löytämättä.

12

491

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tomi12345

      Miten sinuun saa yhteyden??

      • kirjoittaja

        Samaa kyselen. Huolisitko sähköpostiystävää?


    • Yksinäinenkaupungissa

      En tiedä, pitää miettiä. Kun en halua mitään numeroita tällä palstalla antaa. Eikä etsiä seuraa täältä niinkään, vaan ihan kysyä mitä muut tekisivät vastaavassa tilanteessa. 🙂

    • 59674321

      Hei. En tiedä onko paikkakunnallasi minkä verran äiti lapsi toimintaa. Mene niihin mukaan. Siellä tapaat muita äitejä ja saat varmasti seuraa.
      Itse en ole moista kokenut joten en osaa sanoa muuta neuvoa. Kun itsellä oli lapset pieniä niin en kaivannu kavereita ympärilleni. Kaikki aika meni lapsen kanssa ja töissä. Jossain välissä jos sain itselle omaa aikaa ees vähän olin onnellinen jotta sain olla ees vähän aikaa yksin.

    • Minullakin on vähän sama tilanne, paitsi en ole parisuhteessa. Määkin olen miettinyt että yleensä se olen minä joka ottaa yhteyttä. En tiedä mistä se johtuu ja eikä semmosta viitti edes sanoa...

    • Yksinäinenkaupungissa

      Itse olen vielä sellainen että kaipaan ihmisiä ympärilleni. Niin tuttavia, perhettä.ja myös niitä tosi ystäviä. Viimeeksi mainuttuja tuntuu olevan nolla. Äiti ja vauva kerhot on nähty. Kiitos ideasta kuitenkin. Oma lapsi meni päiväkotiin ja se aika vähän ohitse. Sieltä löysi hetkeksi seuraa muttei sen enempää.

      Se ei kyllä ole todellista ystävyyttä jos yhteydenpito on yksipuolista. Niin se vaan on.

      • Äitimyöskin

        Hei mistäpäin olet. Olen töissä käyvä äiti, lapsi Päiväkodissa. Olen käynyt mammakerhoissa, löyty kaveri mut muutettiin eri paikkakunnalle kauas. Joo tuo yksipuolisesti kohtelu ärsyttää, lapsen kanssa vähä omat aikataulut eikä aina pääse tuosta noin vaa kuin lapsettomat. Meillä myös lapsen paha uhma tuo haasteita arkeen.:D


    • niinsemenee

      Ystäviä ja ihmissuhteita voi aina luoda uusia

    • Yksinäinenkaupungissa

      No tuntuu että suhteiden luominen oli mahdollista lapsena ja teininä mutta ei enää. Kaikki uudet tuttavuudet jaksavat nähdä sen 2-3krt sitten heistä ei enää kuulu mitään. Sekin on outoa. Sitten itsestä tuntuu siltä etteivät he halua pitää enää yhteyksiä koska yhteydenpio on täysin minun varassa. 😯😢

      • Ystäviäeiliikaa

        Minä taasen viihdyn yksikseni mutta välillä tuntuu että pitäisi käydä jonku ystävän tykönä mutta on joko niin paljon hommaa tai en vain jaksa lähteä. Mulla on 2 ystävää joihin on nyt kumpaankin tullut aika vähän pidettyä yhteyttä. Oikeastaan siitä kun olen käynyt heillä kylässä on jo vuosia muulla tavalla pitänyt yhteyttä en vaan tahdo saada aikaiseksi vaikka haluaisin heihin olla yhteydessä ja tärkeitä he minulle ovat.


    • Olen 38-vuotias mies. Minulla on tasan yksi ystävä ja hänkin asuu useiden satojen kilometrien päässä. Olen tosi yksinäinen. Nykyään on vaikea tutustua uusiin ihmisiin...

    • kermii

      Kysyisin vaan että kuka kielsi julkaisemasta minun viestejäni ? Poistakaa se kielto !!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      121
      3440
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      16
      3183
    3. Porno tuhosi lopulta parisuhteemme

      Meille tuli 2 vuoden suhteessa ero. Pornon katselu oli viimeinen niitti suhteessamme!! Sekä jatkuvan huonon kohtelun ta
      Parisuhde
      20
      3056
    4. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1733
    5. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      396
      1368
    6. IS Viikonloppu 5.-6.10.2024

      Luin Sanarisin foorumia. Tuli esille, että huomenna on Skytän ja Kärkkäisen kolmoskovis. Odotan virheetöntä ristikkoa ja
      Sanaristikot
      94
      1317
    7. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      105
      1301
    8. Itseni vuoksi

      Yritän kitkutella vielä viikon verran ja sitten päätöksien aika. Pakko on, ei tästä jumista muuten pääse millään eroon,
      Ikävä
      16
      1217
    9. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      26
      1182
    10. Minkä pituinenen kaivattusi on

      Kirjain ja pituus kehiin! 😊
      Ikävä
      65
      1154
    Aihe