Ihminen tulkitsee ja luo projektioita.

Tieteen ongelma on siinä, että se ei kykene selittämään todellista kaikkeutta, vaan tiedettä harjoittavat ihmiset luo tulkintoja, tai projektioita, kaikkeudesta, ja nämä toimivat samalla itsensä selittäjänä. Tiede luo siis kuvan kaikkeudesta, johon liittyy selitys kuvasta, mutta ei todellisesta kaikkeudesta. Selitys on siis tulkinta, illuusio, tai harha, joka syntyy inhimillisestä tulkintatavasta, eli tavasta, jolla ihminen inhimillisin aistein ja ominaisuuksin muodostaa translaation kaikkeuden antamasta informaatiosta. Sen tuloksena on inhimillinen näkemys, projektio, kaikkeudesta. Käytännössä on siis kaksi kaikkeutta. Todellinen kaikkeus ihmismielen ulkopuolella ja mieleen muodostuva inhimillinen projektio kaikkeudesta. Inhimillinen projektio on verrattavissa television kuvaan, jossa pyörii ei-todellisuuteen perustuva elokuva. Illuusio. Sen on luonut, kirjoittanut, kuvannut jne. ihminen. Sama pätee tieteeseen. Ihminen itse kirjoittaa "elokuvan", eli projektion kaikkeudesta, joka selittää itse itsensä, muttei kykene selittämään todellista kaikkeutta.

Toinen tapa luoda tulkintoja ja projektioita tapahtui ajalla ennen tiedettä. Mikä on siis kaikkeuden todellisuus? Mitä löytyy alkuräjähdyksen ja jumalien takaa?
13208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mistä sinä puupää kuvittelet tietäväsi tuon? Aloituksesi voisi noteerata sanomalla "lässyn lässyn".

1Äänestä

Jännintä näissä tieteen vastaisissa kommenteissa on, että kun ensin sanotaan ettei tiede voi selittää kaikkea - sen jälkeen alkaa aivan hirveä selittely siitä mikä on absoluuttinen totuus, vaikka tosiasiassa tiede on ainoa tapa saada maailmasta edes jotain tietoa.

2Äänestä

"Tieteen ongelma on siinä, että se ei kykene selittämään todellista kaikkeutta, "

Miksi tuota jauhaa vaikka se on todellinen analyysi. Ihmiset tekevät tiedettä ts. tutkivat sitä mitä on olemassa, miten toimii, millainen erillinen olio on, sen vuorovaikutussuhteita muihin olioihin.
Kukaan tieteilijä ei ole koskaan sanonut että kaikesta voi saada kaiken tiedon. Sen sijaan uskova, joka ei tunne edes elollisten olioiden ryhmien sukulaisuussuhteita, väittää raamatun tietävän kaiken. Raamattu olisi absoluuttinen totuus tai islamisukoiset sanovat samaa koraanista.

Ihmisaivot voivat saada kaikenlaista tietoa mutta ei mistään absoluuttista totuutta. Jo yksistään siitä syystä että jokainen materiahippunen on alituisessa liiketilassa. Voidaan sanoa siten, että ympäristöstä saatu totuus on objektiivinen totuus.
Kuusista muodostunut metsä on kuusimetsikkö. Kuva kuusimetsiköstä heijastuu aivoihin ja ulkoinen puiden muto tunnistetaan kuuseksi. menepä ja tutki ja kerro kuusesta kaikki mitä se sisältää.
Objektiivinen totuus on todellinen vajavaisuudessaan kun taas absoluuttinen totuus on suhteellinen käsite. Absoluuttinen totuus on tajunnasta riippumaton ympäristyö sellaisenaan kuin se on mutta jota millään kosteilla ei voi täydellisesti kuvata. Absoluuttista on näkemys, että kappaleet vetävät toisiaan puoleensa tai että 1 1 = 2.

Tieteen taso vuonna 10 000 vuotta sitten ja nyt. Ero on valtava. Tulevaisuudessa tiedämme enemmän ja tarkemmin olioista ja ilmiöistä.
Ihminen hankkii tieteen harjoittamisen avulla yhä enemmän tietoa.
Absoluuttiset "totuuskirjat" raamatut kertovat samoja 2000 vuoden takaisia näkemyksiä jumaluuksista. Tieteen ja uskonnon välillä on sovittamaton ristiriita.

Äänestä
  • Niin, umpityhmä uskovainenhan yrittää tuolla lässytyksellään "Tieteen ongelma on siinä, että se ei kykene selittämään todellista kaikkeutta," vain kertoa, että kaiken takana on uskovaisen Jumala. Lopun retorisella kysymyksellään "Mitä löytyy alkuräjähdyksen ja jumalien takaa?" umpityhmä uskovainen yrittää myös vain vihjata, että alkuräjähdysteorian ja kaikkien muiden jumaloletusten takaa löytyy kuitenkin se umpityhmän uskovaisen "oikea Jumala".

    Saattaa tosin olla, että juuri tämän umpityhmän uskovaisen jumala ei olekaan se kristinuskosta tuttu Jumala, vaan joku eksoottisempi, jonka olemassaolon tämä kuvittelee valaistumalla, filosofiaa tutkimalla, tms tavalla keksineensä. Periaatteessa sillä ei kuitenkaan ole merkitystä, mikä se uskomus on. Kuuluuko siihen persoonajumaluus, vai ei, aivan sama.

    Äänestä

  • "Absoluuttiset "totuuskirjat" raamatut kertovat samoja 2000 vuoden takaisia näkemyksiä jumaluuksista. Tieteen ja uskonnon välillä on sovittamaton ristiriita."

    Ensinnäkin, jos absoluuttista totuutta ei ole, niin silloin sinunkaan väitteesi ei ole absoluuttinen totuus, eikä ateistien väite, että Jumalaa ei ole olemassa, ei ole absoluuttinen totuus.

    Toiseksi, kun puhut tieteestä, sinun tulisi ensin selvittää, mitä tarkoitat tieteellä ja mistä tieteestä puhut. Puhutko ateistisesta tieteestä vai oikeasta, rehellisestä tieteestä.
    Oikea tiede ei ole ristiriidassa Raamatun kanssa, vaan pitää Raamattua Jumalan sanana ja absoluuttisena totuutena. Sillä ei ole mitään ristiriitaa Raamatun kanssa.

    Äänestä

Uskontojen ongelma on siinä, että ne eivät kykene selittämään mitään,
eikä niillä ole mitään tekemistä havaittavan todellisuuden kanssa.

Näkymättömien mielikuvitusolentojen kuviteelliset teot ja kuvitteelliset
tahtomukset ovat huonoin mahdollinen perustelu mille tahansa asialle.

Äänestä
  • "Uskontojen ongelma on siinä, että ne eivät kykene selittämään mitään,
    eikä niillä ole mitään tekemistä havaittavan todellisuuden kanssa."

    Ateismista käsin ei voida tietää mitään todellisuudesta, koska jos ei ole Jumalaa, ei silloin ole myöskään maailman luojaa, ei koko maailmankaikkeutta, eikä itse ateistiakaan.

    "Näkymättömien mielikuvitusolentojen kuviteelliset teot ja kuvitteelliset
    tahtomukset ovat huonoin mahdollinen perustelu mille tahansa asialle."

    Olen täysin samaa mieltä. Siksi ei kannata olla ateisti, vaan uskova, jonka maailmankatsomus perustuu todellisen Ja oikean Jumalan olemassaoloon.

    Äänestä

Uskovaisten ongelma on siinä, että he eivät kykene selittämään todellista kaikkeutta, vaan kertovat satuja ja luulevat niitä todellisuudeksi.

Äänestä
  • "Uskovaisten ongelma on siinä, että he eivät kykene selittämään todellista kaikkeutta, vaan kertovat satuja ja luulevat niitä todellisuudeksi. "

    Uskovalla ei ole mitään ongelmaa todellisuuden kanssa, koska he elävät todellisessa reaalimaailmassa. Siksi heillä on selitys maailmankaikkeuden syntyyn, ihmisen ongelmiin ja siihen kuinka ongelmat ratkeavat.

    Koska ateismi kieltää Jumalan olemassaolon, heidän pitäisi kyetä selittämään, kuinka maailmankaikkeus on voinut luoda itse itsensä tyhjästä ja olemattomuudesta ilman Jumalaa,
    Heidän pitäisi myös pystyä antamaa vastaus ihmiskunnan suurimpaan ongelmaan, joka on synti. Heillä ei ole siihen ratkaisua, mutta kristinuskolla on. Ateismi on avuton kuoleman edessä. Sillä ei ole mitään pelastussuunnitelmaa sen varalle, mutta kristinuskolla on. Tässä muutama syy, miksi kenenkään ei kannata olla ateisti, vaan uskova kristitty.

    Äänestä

Henkisyys, uteliaisuus ja ennakkoluulottomuus johtaa syvempään metafyysiseen pohdintaan.
Voiko alkuräjähdys synnyttää rakkautta. Rakkaus saa aikaan elämää, ystävyyttä, parisuhteita, perheitä, auttamista ja kaikkea mahdollista hyvää niin ihmisissä kuin eläimissä. Voiko kaikki tämä syntyä täysin tunteettomasti ja on tieteen mitattavissa, Tilanne on täysin mahdoton tieteelle, eikä se ole edes tutkimuskenttä.

Äänestä

Tieteen tehtävä on luoda rahaa, ihan tyhjästä, kuin alkuräjähdys syntyi ilman mitään tarkoitusta, sitten syntyi elämä ja raha sai tarkoituksen, sillä hallitaan, kaikki media on rahamaailman omistuksessa, - siis kiristyksessä. Riippumaton media roikkuu hirressä. Diplomatia ei kunnioita totuutta eikä tosiasioita, vaan raakaa voimaa ja keinottelua. Keinot pyhittää päämäärän ja hävittää. Sen on historia opettanut.
Kun ei ole tolkkua eikä mulkkua niin mömmöä menee, moraalin korvaa lain kova koura, ja laki on rahalla ostettavissa, se on vapaa valinta.
Nyt vallitsee katkelmallisuus, ei opeteta sitä miten eri tieteenalat kytkeytyy yhteen, kokonaisuus on kadoksissa, tekoäly tekee sen simulaatio-ohjelmilla, se taas ei kuulu kansalle, se kuuluu robottien omistajille. Täältä tulee uusi filosofia, kone tekee, se ei kysele, se ei ajattele se toimii, siinä on sen voima.

Äänestä

Ateismin moniin ongelmiin kuuluu myös se, että koska se kieltää Jumalan olemassaolon, sillä ei ole ketään ihmisen yläpuolella olevaa tuomaria, joka määrittelisi mikä on oikein ja mikä väärin.
Jos ei ole Jumalaa, niin silloin kaikki saavat tehdä, mitä vain haluavat. Mikään ei ole oikein eikä väärin.

Tokihan ateisti puhuu paljon moraalisista asioista, mutta silloin hän ei puhukaan ateismiin kuuluvasta asiasta, vaan kristinuskoon tai muuhun uskontoon kuuluvasta asiasta, joita hän toisaalta pilkkaa saduiksi. Ateisti elää siten koko ajan ristiriidassa oman maailmankatsomuksensa kanssa.

Äänestä
  • Olet taas erittäin hienosti esitellyt syitä, miksi ei kannata lähteä sinun kelkkaasi ja olla hihhuli. Kiitos taas. Olet niin hyödyllinen minun kannaltani.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HighestPower kirjoitti:

Tieteen ongelma on siinä, että se ei kykene selittämään todellista kaikkeutta, vaan tiedettä harjoittavat ihmiset luo tulkintoja, tai projektioita, kaikkeudesta, ja nämä toimivat samalla itsensä selittäjänä. Tiede luo siis kuvan kaikkeudesta, johon liittyy selitys kuvasta, mutta ei todellisesta kaikkeudesta. Selitys on siis tulkinta, illuusio, tai harha, joka syntyy inhimillisestä tulkintatavasta, eli tavasta, jolla ihminen inhimillisin aistein ja ominaisuuksin muodostaa translaation kaikkeuden antamasta informaatiosta. Sen tuloksena on inhimillinen näkemys, projektio, kaikkeudesta. Käytännössä on siis kaksi kaikkeutta. Todellinen kaikkeus ihmismielen ulkopuolella ja mieleen muodostuva inhimillinen projektio kaikkeudesta. Inhimillinen projektio on verrattavissa television kuvaan, jossa pyörii ei-todellisuuteen perustuva elokuva. Illuusio. Sen on luonut, kirjoittanut, kuvannut jne. ihminen. Sama pätee tieteeseen. Ihminen itse kirjoittaa "elokuvan", eli projektion kaikkeudesta, joka selittää itse itsensä, muttei kykene selittämään todellista kaikkeutta.

Toinen tapa luoda tulkintoja ja projektioita tapahtui ajalla ennen tiedettä. Mikä on siis kaikkeuden todellisuus? Mitä löytyy alkuräjähdyksen ja jumalien takaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu