Muistatteko vielä sen valehtelevan turvapaikanhakijan, joka kertoi pääministeri Sipilälle olevansa 17-vuotias? Ei ollut hänestäkään oikein mallimaahanmuuttajaksi, vaikkei Sipilälle valehtelu rikos olikaan.
Muutenkin on miltei sääntö, että kun joku on esimerkilliseksi julistettu maahanmuuttaja, kohta kerrotaan, mistä rikoksista hän on jäänyt kiinni. Näitähän on vuoden pakolaisnaisissa, presidentti Niinistön palkitsemissa auttajissa jne.
Voiko yleistää, että ne maahanmuuttajat, joita ei esitetä mallikkaina, tekevät enemmän rikoksia kuin mallikkaat maahanmuuttajat? Vai onko niin, että mallikkaita haetaan vain niistä etniistä ryhmistä, joissa rikollisuus on tapana?
Muutenkin on miltei sääntö, että kun joku on esimerkilliseksi julistettu maahanmuuttaja, kohta kerrotaan, mistä rikoksista hän on jäänyt kiinni. Näitähän on vuoden pakolaisnaisissa, presidentti Niinistön palkitsemissa auttajissa jne.
Voiko yleistää, että ne maahanmuuttajat, joita ei esitetä mallikkaina, tekevät enemmän rikoksia kuin mallikkaat maahanmuuttajat? Vai onko niin, että mallikkaita haetaan vain niistä etniistä ryhmistä, joissa rikollisuus on tapana?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Varsin suuri osa esim islamtaustaisista maahantulijoista ovat valmiit käyttämään mitä keinoa hyvänsä, saadakseen oleskeluluvan eurooppaan - Suomi mukaan lukien, eikä vähiten, sillä juuri Suomi maksaa noille eniten. Kyse on noiden originaalitavasta polkea kohdemaansa laki alas, omien uskonnon- ja lähtömaansa kulttuuriarvojen "oikeuttamina". Toisin sanoen: Teidän rahat - meidän tavat! Väitteeni tueksi: Tanska, Ruotsi, Saksa, Ranska. Todella syvällä uivat. Briteillä pahoja ongelmia ja pitkäkestoista raakaa terrorosmia näiden tulon myötä. Nyky-Italia & -Espanja oireilevat erittäin vakavasti. Vapaa liikkuvuus mahdollistaa kenen tahansa hämärähassanin vaelluksen välimereltä, aina pohjolan perukoille asti. Tämähän nähtiin jo, kun Sipilä joikasi idioottimaisen globaalin kutsuhuudon somessa, ja Orpo-pete piti rajat auki kymmenille tuhansille eurohakuisille, nykyään jo taloksi asettuneille arabieläteille.
Jokainen+laiton+maahantunkija+on+rikollinen.++He+ovat+tehneet+rikoksen+jo+tullessaan+laittomasti+maahan+,+ja+elämällä+laittomasti+täällä+vuosikausia+suomalaisten+veronmaksajien+piikkiin.
Suomen+viranomaiset+ovat+joutuneet+vuosikausia+selvittämään+laittomien+maahantunkijoiden+henkilöllisyyksiä,+ikää+,+kotimaata+jne.+
Kun+nyt+on+tutkitusti+havaittu++80+%++mm.+vuonna++2015+
Suomeen+tunkeutuneista++32+500++++"pakolaisesta"++olevan++laittomia+maahantulijoita,+on+siten+tuosta+määrästä++26+000++väärin+perustein+maahan+tunkeneita+rikollisia.
Tosin+mielestäni+rikokseen+ovat+syyllistyneet+myös+vallassa+ja+vastuussa+olevat+poliitikot,+jotka+päätöksillään+ovat+päästäneet+laittomat+maahantunkijat++suomalaisen+yhteiskunnan+riesaksi+ja+taloudelliseksi+taakaksi.
Usko Suomen poliisiin on romahtanut täysin , poliisi ei ole enää puolueeton.
Ulkomaalainen, joka jää Suomeen ns. paperittomaksi syyllistyy rikokseen nimeltä ulkomaalaisrikkomus. Heidät pitää ottaa kiinni ja tehdä mitä laki vaatii.
Jokainen maahan jäänyt paperiton tekee tekonsa tahallaan.
185 §
Ulkomaalaisrikkomus
Ulkomaalainen, joka tahallaan
1) oleskelee maassa ilman vaadittavaa matkustusasiakirjaa, viisumia tai oleskelulupaa.....
on tuomittava ulkomaalaisrikkomuksesta sakkoon.
Kehitysmaamuslimien kunnia-asiana on kusettaa vääräuskoisia. Niinpä se 17v (37v!) joka pääsi Sipilän kanssa telkkariin ikäänsä kusettamaan varmasti kuvitteli tällä lunastavansa paratiisiin pääsyn 73 neitsyttä puhkaisemaan, kun maanpäällinen vaellus päättyy aikanaan syöttiläänä vääräuskoisten Suomessa, muslimien taivasmaassa.
Tv lähetyksessä tunnusti olleensa sipilän kanssa lähetyksessä 20v valehteli taas
Aavikon-uskonnossa toisuskoisten häikäilemätön petkuttaminen, kuten tagya ja kidman on hartaan muslimin peruskauraa. Ei sellaisiin tulijoihin kannatakaan luottaa.
Miyanmarin munkit sen tietävät jos ketkä. Suvakit eivät tätä tiedä tai ymmärrä.
saksa+:+80+%+turvapaikanhakijoista+valehtelee+tietonsa
saksa,+tanska,+ruotsi:+85+%+alaikäisistä+turvapaikanhakijoista+on+täysikäisiä
RAJAT KIINNI JA MATUT ULOS!
Älkääkä väittäkö, ettei Suomi voi sulkeutua, sillä tiedätte itsekin, ettei siitä ole kysymys, vaan haittamaahanmuuton lopettamisesta ja laittomasti maahan tulleiden palauttamisesta. Myös mamujen huijaukset tulee paljastaa ja estää tehokkaalla valvonnalla.
Se on Suomen etu.
Kovin vähän näkyi tulevan maahanmuuttajamyönteisiltä myönteistä sanottavaa mallimaahanmuuttajista. Mistä tämä kertoo?