Jännittäjille ja sosiaalisesti ahdistuneille! :)

Minulla on omaan kokemukseen perustuva ilosanoma kaikille ylijännittäjille ja sosiaalisesti ahdistuneille. Been there, seen that. Olen nyt 24-vuotias mies. Olen aina ollut luontaisesti ulospäin suuntautunut, pitänyt tosin myös yksinolemisesta. Olen pienestä pitäen halunnut kuulua porukkaan, näyttäytyä mahdollisimman hyvässä valossa ja olla tärkeä ja pidetty osa yhteisöä (oli se sitten kaveriporukka, luokka tai suku). Tämä on tullut "selkärangasta". Olen myös älykäs ja utelias (Mensatesti äo 129, ihan oikea sellainen siis). Analysoin paljon asioita, spekuloin ja kehittelen mielessäni eri vaihtoehtoisia tapahtumienkulkuja. Olen ajattelevaa sorttia, joskin joskus rasittumiseen asti. Tässä vähän perustaa, josta voitte jo päätellä altistavia tekijöitä sosiaaliselle jännittämiselle ja ahdistukselle. Miettikää onko teillä tästä kärsivillä itsellänne samoja piirteitä ;).

Muutin omilleni eri kaupunkiin asumaan ja opiskelemaan 20-vuotiaana. Aloitin opinnot 3. asteen koulussa. Opintojen alkuaikoina (varsinkin kun alani on kovaa paineensietokykyä ja kylmiä hermoja vaativa, vastuullinen, sosiaalinen) huomasin että jännittämisestä, joka aiemmin oli itsestään ajoittain ilmoittanut, saattaisi olla haittaa opinnoilleni. Vähän taaksepäin: Teini-ikäisenä ennen täysi-ikäisyyttä ja 20 rajapyykkiä olin hyvin huoleton ja menevä, ylienerginen ja vähän levotonkin. Tällöin lukioaikoina ensimmäisiä kertoja huomasin jännittäväni kohtuuttomasti esitelmiä yms. Kuitenkin pärjäsin hyvin aina, vaikka kunnolla välillä hikoilutti ja ääni värisi - muut eivät huomanneet tai välittäneet. Esitinkin jopa parissa näytelmässä pääosaa koulussa - yllättäen siinä osasin kanavoida jännittämisen loistavaksi suorituskyvyksi. Jännittämiseni ja sosiaalinen ahdistus "puhkesi/perkelöityi" ollessani ensimmäisen opiskelualani kesätyössä ensimmäisen vuoden jälkeen: sain totaalisen paniikinomaisen reaktion ja jäädyin kun piti puhua isolle porukalle. Jotenkin kai siitä selvisin pitkiä puhetaukoja pitämällä ja keräilemällä itseni parhaani mukaan. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt että tällöinkään kukaan ei oikeastaan älynnyt mistä kyse. Luulivat kai että olen väsynyt ja kyllästynyt. Todellisuudessa sydämeni hakkasi 200, kädet hikosivat, ääni oli vaikea pitää värisemättä ja punainen lämpö levisi kasvolle kulovalkeana. Hirvittävä ja traumaattinen kokemus - tämän jälkeen en kyennyt hyväksymään että mieleni tekee tuollaiset tepposet, ja kuvittelin sekoavani lopullisesti. Nukuin 2 päivää melkein koko päivän silkasta järkytyksestä, Tämän jälkeen pelkäsin näitä kohtauksia ja oireita, ja siitä alkoin noidankehä - lopulta minua päivästä riippuen jännitti jopa pahimpana aikana virkailijoiden kanssa keskustelu, auktoriteettien kanssa keskustelu, luokassa koko porukalle puhuminen yms. En voinut ymmärtää enkä hyväksyä miten siinä näin kävi. .. Jotenkin onneksi psyykkasin itseni jatkamaan ja yyrittämään kaikkeni, etsimään tietoa, vertaiskokemuksia netistä yms. Tälläkin palstalla olen vieraillut aiheen tiimoilta. Tärkeää on - EN IKINÄ LUOVUTTANUT ENKÄ UHRIUTUNUT!

Miten kaivoin itseni ulos tästä helvetistä? Mietiskelin ja mietiskelin, luin tekstejä, kuuntelin audioita, meditoin, kokeilin kaikenlaista lievittääkseni tilannetta. Jopa sain lääkäriltä bentsoja tarvittaessa - näistä mainittakoon että vähän helpottaa mutta ei ole ratkaisu. Kaikella taistelulla, tsempillä, motivaationnostatuksella ja bentsoilla tarvittaessa pysyin jotenkin siunauksen kaltaisesti kaikessa mukana vaihtelevin tuloksin. Mikään ei kuitenkaan ollut ratkennut. Merkittävä kokemus elämässäni oli (tästä joskus kirjoitin tälle palstalle btw... :)) kun kokeilin Amsterdamissa Hollande-taikatryffeleitä. Sain niiden vaikutuksen alussa aivan jäätävän suuruusluokan paniikkikohtauksen, luokkaa elämä ja kuolema, ja ANTAMALLA PERIKSI, kaikki muuttui ekstaasiksi silmänräpäyksessä. Tämän olen jälkeenpäin ongelman selätettyäni oivaltanut mistä oli kyse. Siitä kokemuksesta edespäin luin tonneittain materiaalia henkisyydestä, ja aloin huomata tiettyjä asioita ja lainalaisuuksia omassa ja muiden elämässä. Tärkein keino sosiaalisen ahdistuksen ja jännittämisen ylittämiseksi lopullisesti on jatkuvasti toistuva ALTISTAMINEN: elämänpiiriä ei saa sulkea, täytyy kokeilla jatkuvasti siipiään, siinä huomaa pikkuhiljaa että ennen vaikeat asiat ovat leikkiä ajan kuluttua. Elämäntilanteeni opiskelijana, ja oma periksiantamaton asenteeni johtivat minut altistuksista toisiin, joskus nöyryyttäviinkin tilanteisiin. Lopulta sietokykyni ja ahdistuskynnykseni kuitenkin nousi huimasti. Eli ensimmäinen vinkki: älä koskaan uhriudu ja luovuta, älä koskaan sanoitsellesi että näin vain on - yritä aina kaikkesi, altista itseäsi mitä enemmän ja mitä erilaisimpiin tilanteisiin vapaaehtoisesti, tästä saat myös tuntuvia kiksejä vaikkei kaikki menisi hyvinkään ;). LOPULLINEN VASTAUS: Anna periksi, älä välitä. Ei kukaan muukaan. Ja tällä tavalla altistu paljon! Unohda itsepuolustus ja taistelu, ei ole mitään mitä puolustaa, voit vaan antaa mennä ! Ego pois!