Nyt mennään oikeaan suuntaan

Kaikki hallinnon toiminnot kanta-kauhavalle. Samoin sivukylien lukiot, ala- ja yläasteet kiinni. Rahat ei vaan riitä enää ja tämä olisi pitänyt tehdä monta vuotta sitten. Turha elättää köyhiä velkarahalla.
13589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kaupungin johto voisi reilusti kertoa mikä on suunniteöma.Missä kaupinginjohtaja Lumio piileskelee?Salaisia raportteja tilataan mutta veronmaksajille ei näköjään tarvitse kertoa mitään. Tuntuu erittäin ikävältä. Odotan että tulevat ulos ja kertovat kuinka asia on Mihin suuntaan Kauhava on menossa palvelujen ja koulujen sijainnin kanssa.. Sitten meidän perhe tekee siitä johto päätökset.

Äänestä
  • Tervemenoa! Voimme tulla auttamaan muuttokuorman tekemisessä juntti.

    Äänestä

  • Kuinka valtuutettu p*lomies voi sanoa noin?

    Äänestä

Joopa joo,velkarahallhan tässä entistä Kauhavaa ja varsinkin sen keskustaa elätetään.Käytännössä kaikki julkiset rakennukset olivat purkukuntoisia,jäähallia myöten jota avustetaan pääomalainoilla.
Koko infra oli tiensä päässä eikä penniäkää tosiasiassa kaupungin kassassa.
Kaupungintalohan on jo maan tasalla seuraavaki lehtien mukaan taitaa mennä nykyinen.
Sinnehän on isketty rahaa jo useampi kymmenen miljoonaa tyhjiin tonttimaihin,katuinfran ,kaiken mailman puliveivaukseen jota Kauhavalla ei ollut varaa omana kuntana tehdä .
Nyt lisäksi isketään homekoulun uusimiseen 20 miljoonaa velkarahaa,seuraavaksi homehtuneeseen terveysasemaan jonka velkarahalaskua ei vielä kukaan tiedä.
Suurin osa siitä velasta jota kaupunki on ottanut on johtunut Kauhavan mätien rakennusten tekemettömien infestointien korjaamiseen.Kohta taitaa kanta - Kauhavalle otettu velka ylittää 100 miljoonaa tätämenoa.Ei mikään ihme että muita kunnanosista muutetaan pois kunnasta,eihän rosvoamista jäädä katselemaan.
Sitten vielä kerskarakennetaan ,eivät ymmärrä edes hävetä.

Äänestä
  • Katos kun valtuutettujen omat nurkat resajaa maalaamatta, niin kunnan rakennukset tuntuu avajaisis omilta ja kehuthan kilvan toisiansa että me tehtiin tällaanen.

    Äänestä

  • Kuntalaiset ei tuuletusta hyväksymään

    Äänestä

  • Ootellaan nyt jos Sipilä sais taas huijattua hyväveli-järjestönsä pönkäämänä muutaman sata miljoonaa veronmaksajien rahoja ja sijoittaisi niitä Oulun Kärppien tapaan Hela-Kiekon osakkeisiin.

    Ehkä olisi myös viisasta käynnistää viimeinkin se alumiinikaivos Kauhavalle. Uskoisin ettei ole läheskään niin haitallinen ympäristölle kuin Talvivaara/Terrafame. Tuskin sieltä tulee muuta kuin vähän savua mutta olisihan sekin jotain.

    Eksyin vahingossa tuonne Visan syysmarkkinoille ja kuinkas ollakkaan, Kurvinen puhui kauniisti meille lonkkaansa ja vähintäänkin toista ellei peräti molempia takajalkoja laahaaville, jatkuvaa tai osittaista muistin menetystä poteville, ajokortitin menettäneille n. sadalle eläkeläiselle että meidäb on puhallettava yhteen hiileen että saadaan Kauhava nousuun..

    Sillälailla sanoi muistaakseni Tarvajärvikin... Kaikkea sitä kuulee varsinkin jos on kuulokojeet sun muut vempaimet käytössä

    Äänestä

näin on, ja vain muutaman tomppelipolitiikon tähden väestökato kiihtyy.

Äänestä
  • Aivan ehdottomasti Kortesjärven ja härmäläisten lasten vanhempien tulee nyt nousta parrikaadeille! Koulujen keskittäminen Kantahomeeseen on aivan järjetöntä. Pienten koululaisten koulupäivä tulee liian pitkäksi. Mutta, mikä tärkeintä, Tiedossa on, että kantakauhavalla on erityisen suuria ongelmia koululaisten käytöshäiriöiden vuoksi. On paljon perheitä, joissa vanhemmuus puuttuu täysin ja se näkyy lapsissa. Näitä ongelmia yritetään peitellä ja salata. Nyt on kyllä sairaanhoitopiirin lasten- ja nuorisopsykiatrian puoli havainnoinut ja reagoinut asiaan.

    Äänestä

  • Tiedätkö miten sinne lasten- ja nuorisopsykiatriaan päädytään? Ei sinne kukaan apua tarvitseva itsestään pääse, vaan joku tekee lähetteen. Suurin osa sinne päätyvistä on siellä turhaan lastensuojelun pakottamina heidän keksittyjä huoliaan hälventämässä.

    Äänestä

  • Ei pidä paikkaansa. Ongelmia on paljon ns tavallisissa perheissä jotka eivät ole lasu asiakkaita. Opettajat ja varsinkin yhden "eliitttikoulun";Rehtori Kauhavalla kilvan peittelevät ongelmia. Yksi ongelma kakara kiusaa montaa oppilasta luokalla. Tätä voi jatkua vuodesta toiseen. Ei ihme että opetuspäällikölle tuli työtaakka ja päätti lähteä.

    Äänestä

Ei muuta kuin tehdään paikasta komposti sehän tarvii kosteutta toimiakseen ja sitähän paikassa riittää!

Äänestä

Hämäläisen päättäjien olis paras pakata pussinsa ja muuttaa jonnekin muualle niin kauan kun vielä jalat kantaa ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keskustas kirjoitti:

Kaikki hallinnon toiminnot kanta-kauhavalle. Samoin sivukylien lukiot, ala- ja yläasteet kiinni. Rahat ei vaan riitä enää ja tämä olisi pitänyt tehdä monta vuotta sitten. Turha elättää köyhiä velkarahalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu