Sipilä kertoi Ykkösaamussa, että suurin osa Eurooppaan tulleista matuista olikin turvapaikkashoppareita, eikä todellisia pakolaisia.
Kuka siis persuja enää mihinkään tarvii?
Sipilä : matut olivatkin turvapaikkashoppareita!
95
1204
Vastaukset
- Soiniska
Vaalit tulossa.
Lestakepuli syytää taas sammakoita, olkaa uskomatta sitä.- Sokeat-Suvakit
Suvakismin sokaisema aloittaja uskoo, että Sipilän väittämä olisi totta enää vaalien jälkeen.
.
Tiedättehän minkälaisia uunottajia kepulaiset ovat. - TilaatkoVieläLisää
Miksi sitten 2015 SSS-porvarihallitus pääministeri Juha Sipilän, valtiovarainministeri Alexander Stubbin ja sisäministeri Petteri Orpon johdolla rahtasi bussikuljetuksilla näitä iphonenuorukaisturisteja Suomeen Ruotsista 33.000 ja varusmiehet käskytettiin arvotavaran varjelemiseen? Juha Sipilä mainosti vielä miljoonataloaan tulijoiden käyttöön ja se villitsi varsinkin irakilaisnuorukaisten massainvaasiota Suomea kohti Al Jazeeran kautta Lähi-idässä esitettynä. Sipilä toimi siis mainosmiehenä sekä mediamannekiinina turvapaikkaturisteille.
Viimeksi Kokoomuksen Jan Vapaavuori on sanonut miten Suomi tarvitsee paljon lisää mamuja eikä palveluammateissa tarvitse edes suomen kieltä osata. Nykyinen sisäministeri Kokoomuksen Kai Mykkänen taas haluaa Kokoomuksen suulla Suomeen kymmenkertertaisia määriä kiintiöpakolaisia verrattuna nykyiseen 750-1.050 vuosittaiseen kiintiöpakolaiseen! Siis 10.000..20.000..30.000..jne. kiintiöpakolaista (paino sanalla kymmenKERTAISIA) vuosittain perheen yhdistämiset myöhemmin päälle.
Kiintiöpakolaisia siksi koska Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa, Ranska ja Itävalta ovat pyytäneet EU:lta väliaikaiset rajatarkastusluvat, joka katkaisee pakolaisbisneskarjan suoran pääsyn Suomen rajoille.
Sen sijaan Kokoomus-presidentin mukaan "Suomi ei voi sulkea rajojaan sulkeutuatta itse". No tietenkin Trumpin ja Putinin vierailun ajaksi tänä kesänä 2018 rajat saatiin valvontaan väliaikaisesti, mutta ei suomalaisten turvallisuuden takia, koska bisnes on bisnestä, ja pakolaisbisnes veronmaksajien rahoilla 135 kertaa parempaa ISOA bisnestä.
Veronmaksajien rahoilla pyörivä pakolaisbisnes oli niin suuri tilaisuus Kokoomuksen ja Kepun porvareille tienata että Suomen ja suomalaiten etu jäi ja jää edelleen jalkoihin kun maahantulijoille puuhataan täysimääräistä sosiaaliturvaa, asumistukea, lapsilisiä ym. heti maahan tulleessaan. Porvarihallituksen suunnitelmien mukaan jatkossa Suomen sosiaalieduista pääsisi nauttimaan, jos tienaa työttömyysturvan peruspäivärahan suuruisen ansion, eli 696,60 euroa kuukaudessa. Lisäksi muut Suomeen pysyvästi asumaan tulevat ihmiset olisivat välittömästi oikeutettuja sosiaaliturvaan. Tämä koskisi muun muassa opiskelijoita ja oleskeluluvan saaneita.
Suomen Kokoomuksen ja Kepun porvarien sekä Euroopan oikeiston rahamafian Pakolaisbisnes tuottaa miljoonia pakolaisia EUhun!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14912884/pakolaisbisnes-tuottaa-miljoonia-pakolaisia-euhun!
EU julkaisi turvapaikkatilaston - Suomi ykkössijalla, 822%
http://www.talouselama.fi/uutiset/eu-julkaisi-turvapaikkatilaston-suomi-ykkossijalla-822-6310729
"Ensikertalaisten turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi vuonna 2015 suhteellisesti eniten Suomessa kaikista EU-maista, kertoi Euroopan tilastolaitos Eurostat.
euraavaksi eniten määrä kasvoi Unkarissa, missä kasvua oli 323 prosenttia".
Oxfordin yliopiston professori: Pakolaisten auttaminen heidän kotimaissaan on 135 kertaa tehokkaampaa kuin Eurooppaan tuominen
https://www.kansalainen.fi/oxfordin-yliopiston-professori-pakolaisten-auttaminen-kotimaissa-135-kertaa-tehokkaampaa-kuin-eurooppaan-tuominen/
"Oxfordin yliopiston professorin mukaan länsimaat voisivat auttaa 135 pakolaista heidän omissa maissaan samalla rahamäärällä minkä yhden pakolaisen ylläpitäminen Euroopassa maksaa."
Haluatko että tämä politiikka jatkuu myös seuraavien eduskuntavaalien jälkeen? Äänestämättä jättäminen on myös ääni tälle sun ja mun verovaroista maksetulle porvarien pakolaisbisneksen ja maahanmuuttobisneksen tuhopolitiikalle. Kannatatko? - voi
Lauantaina rukoillaan viikon synnit anteeksi. Ei uskoisi, että mies on johtanut liiketoimintaa.
- KoplaustenHerra
voi kirjoitti:
Lauantaina rukoillaan viikon synnit anteeksi. Ei uskoisi, että mies on johtanut liiketoimintaa.
Oletko lukenut herran liiketoiminnasta? Veronmaksajien rahoja valtionyhtiöltä lainaamalla ja sen parhaan palan ostolla kepuhyväveljien avustuksella, sekä yhteiskunnan tukia kymmeniä miljoonia saaden multimiljonääriksi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15245796/sipilan-tie-miljonaariksi#comment-93425160
Voiko tuota sanoa edes liiketoiminnaksi, vai onko kyse sossupummaamisesta? - AhneAhmedAhneKEPU
Lestakepukonna on äärettömän ahne.
Lestakepukonna palvoo vain rahaa ja rahan kahmimista - keinolla millä hyvänsä.
Keinoja ovat petos, huijaus, kavallus, sisäpiiritietojen käyttö, lahjonta, korruptio, kiristys, uhkailu.... - pelin.politiikkaa
Sokeat-Suvakit kirjoitti:
Suvakismin sokaisema aloittaja uskoo, että Sipilän väittämä olisi totta enää vaalien jälkeen.
.
Tiedättehän minkälaisia uunottajia kepulaiset ovat.Tyypillistä kepun pelin politiikkaa ensin muka luvataan jotakin ja heti perään se perutaan "saahan sitä oman kämppänsä myydä"
- riittää.iterointi
Kepu pettää aina ja ikuisesti.
- dfhghh
Tiesikö se nyt jo kaikkien taustat.
- Purkhaton
Nergin persnaama on kertonut shoppareiden taustat mm.jihadisteja, raiskareita, terroristeja, "koneinsinöörejä, sydänkirurgeja" ja suurin osa luku- ja kirjoitustaidottomia.
Näillä Peräpohjolan Hölmölä nousuun. - Hevosnaama
Nerg avaa suunsa niin vastuu siirtyy kuulijalle. Persereikä koko ämmä
- sotesoppakiehuu
nyt nerg duunaa sotea. sutta ja sekundaa.
- noshitSherlock
Sipilä tajus tän kolme vuotta liian myöhään.
- Seinähullu
Vitut se puupää ole koskaan mistään mitään tajunnut.
- jo-tarja.halonen
Seinähullu kirjoitti:
Vitut se puupää ole koskaan mistään mitään tajunnut.
Jo tarja.halonen puhui turvapaikkashoppailijoista monta vuotta sitten jo
Asia on ollut kaikilla siis hyvin tiedossa Orpolla myös
- totuusontää
Yksikään aito hädänalainen ei tule Suomeen asti kymmenien turvallisten maiden läpi, joka ikinen Suomeen asti tullut on elintasopakolainen, joka pitäisi saman tien palauttaa kotimaahansa.
- gggrett
Oikein, voiko sen paremmin sanoa ?
- Numero5
Kannatan
- Tukiaisloiskepu
Kepu pettää aina niinkuin tässäkin tapauksessa.
Kepu on Suomalaisten palkansaajien pahin vihollinen. - eieikinääntä
Suomen poliittinen historia ei tunne niin suurta valehtelijaa kuin sinipiipertäjä-valepukki T. Soini on.
Audin nahkapenkit kuskeineen vetivät leveä perse-takinkääntäjää puoleensa joten unohtui turuilla ja toreilla lupaamnsa vaalipuheet. - ei.ääntä.kepulle
Ai nytkö vasta tuo puupää sen tajusi?
Miksi ei aikaisemmin ottanut rajatarkastuksia käyttöön Tanskan-Ruotsin-Norjan malliin vaan päästi tänne lamasta ja suurtyöttömyydestä kärsivään köyhään maahan 35 000 loisijaa veronmaksajien elätettäväksi?
Sipilä on kyllä harvinaisen tyhmä mies ollakseen noin korkeassa asemassa.- fwerwerwerwe
Ruotsi on päästänyt maahansa vuodesta 2015 lähtien 250 tuhatta matua, ja sitäkö sinä siinä nyt pidät jonkinlaisena mallimaana vai? Suomihan pisti pystyyn Tornion rajalle ihan vastaavan tarkastuspisteen välittömästi, ja Ruotsi seurasi vasta perässä. Ja paljonkos se Ruotsia on nyt hyödyttänyt, jos kerran 250 tuhatta matua sinne on tullut? Eihän ne rajavartijat siellä ketään pysäyttele, koska kaikki maat ovat sitoutuneita YK:n pakolaissopimukseen. Sen sijaan Suomi on menestyksellisesti karsinut Suomen vetovoimatekijöitä, jolla matuvirta saatiin miltei kokonaan loppumaan: https://yle.fi/uutiset/3-9665413
- Kansamaksaa
fwerwerwerwe kirjoitti:

Sipilä perheineen kutsui turvapaikkaturistit Suomeen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000987558.html - ei.ääntä.kepulle.ei.kok
fwerwerwerwe kirjoitti:
Ruotsi on päästänyt maahansa vuodesta 2015 lähtien 250 tuhatta matua, ja sitäkö sinä siinä nyt pidät jonkinlaisena mallimaana vai? Suomihan pisti pystyyn Tornion rajalle ihan vastaavan tarkastuspisteen välittömästi, ja Ruotsi seurasi vasta perässä. Ja paljonkos se Ruotsia on nyt hyödyttänyt, jos kerran 250 tuhatta matua sinne on tullut? Eihän ne rajavartijat siellä ketään pysäyttele, koska kaikki maat ovat sitoutuneita YK:n pakolaissopimukseen. Sen sijaan Suomi on menestyksellisesti karsinut Suomen vetovoimatekijöitä, jolla matuvirta saatiin miltei kokonaan loppumaan: https://yle.fi/uutiset/3-9665413
Kun rajatarkastukset otettiin käyttöön Ruotsissa esim. kaikki ilman passia junalla Ruotsiin yrittäneet eivät päässeet Tanskassa edes laiturille ja jos joku olisi onnistunut livahtamaan junaan hänet poistettiin junasta Malmössä ekalla asemalla (Hyllie) jossa koko junan kiersi poliisit ,junat odottivat niin kauan kunnes juna oli kävelty päästä päähän ja asiattomat poistettu.-nimimerkki "mukana ollut".
Mitä teki Suomi Sipilän johdolla? Ei mitään !Kaikki Ruotsista tulleet "pakolaiset" oltaisiin laillisesti voitu palauttaa saman tien takaisin ja silti mitään ei tehty, Suomen maahanmuuttopolitiikka on ollut aivan käsittämättömän holtitonta ja aiheuttanut veronmaksajille ehkä jopa 1,5 mrd € kustannukset ,tähän menessä, lopullista laskua ei tiedä kukaan mutta se on HUIKEA.
Kiitos Sipilä ,kiitos Orpo.
Vaaleissa tavataan. - wererwerwewer
ei.ääntä.kepulle.ei.kok kirjoitti:

Vaaleissa tavataan.Joo kyllä tosiaan vaaleissa tavaan: jokainen järkevä ihminen tajuaa että jos Ruotsi on päästänyt vuodesta 2015 lähtien 250 tuhatta matua (viime vuonna yli 30 tuhatta ja tänä vuonnakin 25-30 tuhatta) ja Suomi siitä vain murto-osan, niin kyllä kiittää täytyy Sipilää ja Orpoa Suomen pelastamisesta. Tuskinpa oltaisiin pelastuttu tällä tavoin, jos Rinne olisi ollut puikoissa.
- KokoomuksenTekosyyt
fwerwerwerwe kirjoitti:
Ruotsi on päästänyt maahansa vuodesta 2015 lähtien 250 tuhatta matua, ja sitäkö sinä siinä nyt pidät jonkinlaisena mallimaana vai? Suomihan pisti pystyyn Tornion rajalle ihan vastaavan tarkastuspisteen välittömästi, ja Ruotsi seurasi vasta perässä. Ja paljonkos se Ruotsia on nyt hyödyttänyt, jos kerran 250 tuhatta matua sinne on tullut? Eihän ne rajavartijat siellä ketään pysäyttele, koska kaikki maat ovat sitoutuneita YK:n pakolaissopimukseen. Sen sijaan Suomi on menestyksellisesti karsinut Suomen vetovoimatekijöitä, jolla matuvirta saatiin miltei kokonaan loppumaan: https://yle.fi/uutiset/3-9665413
Orpo tuotti nuorukaisia busseilla Tornion kautta Ruotsista Suomeen 2015 kokonaiset 32.150 kpl eturyhmiensä bisnessyistä.
Halla-aho ja mm. Kääriäinen ovat kirjoittaneet että turvallisesta Dublinmaasta mm. Ruotsista Suomen rajan yli pyrkiviä "asylum"-vonkaajia ei tarvitse ottaa maahan vastaan. Sen sijaan rajavartija voi kehottaa heitä kääntymään "rajapuomilla" ja hakeutumaan turvallisen Dublin-oleskelumaansa viranomaisten pakeille hakemaan turvapaikkaa.
Tämä käytäntö on Dublin- ja EU:n pakolaispolitiikan asetusten mukainen ja sitä tehostaa mikäli maalle esim. Suomelle pyydetään Ruotsin, Norjan, Tanskan, Saksan, Itävallan ja Ranskan tapaan väliaikainen aina kerrallaan 6kk voimassa oleva EU:n rajatarkastuslupa, jota Suomi ei siis ole pyytänyt kuin Trumpin ja Putinin kesäisen vierailun ajaksi.
Mutta Orpon ja Sipilän johtama SSS/SOS-porvarihallitus ei halunut jakaa tätä tolkun ohjeistusta rajavartijoille, koska Suomeen nimenomaan haluttiin porvarihallituksen poliittisideologisen mission takia paljon mamuja halpatyövoimaksi ja sotkemaan sekä hajauttamaan tes-työmarkkinoita ja palkkausta. Lisäksi veronmaksajien rahoilla pyöritettävä miljardien eurojen pakolaisbisnes tuo kokoomuksen ja kepun eturyhmille paljon tuottoja (Mogadishu-Teslaväki).
Jo kokoomuksen Jyrki Katainen sanoi useita vuosia sitten kokoomusmissiona että Suomi tarvitsee 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa. Kuvitteleeko joku että kokoomus Kataisen suulla tarkoitti 1,8 miljoonaa työperäistä maahanmuuttajaa;)
Kokoomuksella on siis agenda tuottaa massoittain elintasosurffareita maahamme bisnesten takia, eikä tämä mamutusinto ole mihinkään laantunut. - werwerwerwerwerwer
KokoomuksenTekosyyt kirjoitti:
Orpo tuotti nuorukaisia busseilla Tornion kautta Ruotsista Suomeen 2015 kokonaiset 32.150 kpl eturyhmiensä bisnessyistä.
Halla-aho ja mm. Kääriäinen ovat kirjoittaneet että turvallisesta Dublinmaasta mm. Ruotsista Suomen rajan yli pyrkiviä "asylum"-vonkaajia ei tarvitse ottaa maahan vastaan. Sen sijaan rajavartija voi kehottaa heitä kääntymään "rajapuomilla" ja hakeutumaan turvallisen Dublin-oleskelumaansa viranomaisten pakeille hakemaan turvapaikkaa.
Tämä käytäntö on Dublin- ja EU:n pakolaispolitiikan asetusten mukainen ja sitä tehostaa mikäli maalle esim. Suomelle pyydetään Ruotsin, Norjan, Tanskan, Saksan, Itävallan ja Ranskan tapaan väliaikainen aina kerrallaan 6kk voimassa oleva EU:n rajatarkastuslupa, jota Suomi ei siis ole pyytänyt kuin Trumpin ja Putinin kesäisen vierailun ajaksi.
Mutta Orpon ja Sipilän johtama SSS/SOS-porvarihallitus ei halunut jakaa tätä tolkun ohjeistusta rajavartijoille, koska Suomeen nimenomaan haluttiin porvarihallituksen poliittisideologisen mission takia paljon mamuja halpatyövoimaksi ja sotkemaan sekä hajauttamaan tes-työmarkkinoita ja palkkausta. Lisäksi veronmaksajien rahoilla pyöritettävä miljardien eurojen pakolaisbisnes tuo kokoomuksen ja kepun eturyhmille paljon tuottoja (Mogadishu-Teslaväki).
Jo kokoomuksen Jyrki Katainen sanoi useita vuosia sitten kokoomusmissiona että Suomi tarvitsee 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa. Kuvitteleeko joku että kokoomus Kataisen suulla tarkoitti 1,8 miljoonaa työperäistä maahanmuuttajaa;)
Kokoomuksella on siis agenda tuottaa massoittain elintasosurffareita maahamme bisnesten takia, eikä tämä mamutusinto ole mihinkään laantunut.Suomi on käännyttänyt Dublin-sopimuksen nojalla matuja kaikkein eniten ja tehokkaimmin koko Euroopassa, joten se siitä valheellisesta persu-propagandasta; https://yle.fi/uutiset/3-9333595
Valheenne on jo monesti aiemminkin ammuttu alas :D - Faktatietoa
fwerwerwerwe kirjoitti:
Ruotsi on päästänyt maahansa vuodesta 2015 lähtien 250 tuhatta matua, ja sitäkö sinä siinä nyt pidät jonkinlaisena mallimaana vai? Suomihan pisti pystyyn Tornion rajalle ihan vastaavan tarkastuspisteen välittömästi, ja Ruotsi seurasi vasta perässä. Ja paljonkos se Ruotsia on nyt hyödyttänyt, jos kerran 250 tuhatta matua sinne on tullut? Eihän ne rajavartijat siellä ketään pysäyttele, koska kaikki maat ovat sitoutuneita YK:n pakolaissopimukseen. Sen sijaan Suomi on menestyksellisesti karsinut Suomen vetovoimatekijöitä, jolla matuvirta saatiin miltei kokonaan loppumaan: https://yle.fi/uutiset/3-9665413
"Sen sijaan Suomi on menestyksellisesti karsinut Suomen vetovoimatekijöitä, jolla matuvirta saatiin miltei kokonaan loppumaan: https://yle.fi/uutiset/3-9665413 "
Elintasosurffarien virta on pysähtynyt juuri sen takia että Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa, Itävalta ja Ranska ovat ottaneet väliaikaiset rajatarkastukset käyttöön. Varsinkin Saksan-Tanskan-Ruotsin kautta kulkeva reitti on kiinni, koska Tanskan sosiaalidemokraatit ottivat tarkan "tolkun" pakolais- ja maahanmuuttopolitiikan linjan, eikä Tanskaan ja sen kautta Ruotsiin ja Suomeen pääse enää väkeä kuten 2015.
Tästä syystä Kokoomuksen sisäministeri Kai Mykkänen ehdotti Suomeen suoraan lennätettävien kiintiöpakolaismäärien KYMMENKERTAISTAMISIA nykyisestä 750-1050 vuosittaisesta, jotta veronmaksajien rahoilla pyörivää miljardien eurojen pakolaisbisnestä sekä ulkomaisen halpatyön rantauttamista voitaisiin jatkaa Kokoomuksen eturyhmille.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15330265/miksi-mykkanen-haluaa-lisaa-pakolaisia-suomeen
Kai Mykkänen vastusti myös tolkun EU-maiden ehdotusta EU-rajojen ulkopuolisista pakolaisleireistä mm. Pohjois-Afrikassa ym. koska ne kuihduttavat Kokoomuksen eturyhmien pakolaiabisneksiä ja verorahan kahmintaa taskuihinsa. Juha Sipilähän on miljonääriyrittäjänä myös henkinen kokoomuslainen.
Oxfordin yliopiston professori: Pakolaisten auttaminen heidän kotimaissaan ja omassa kulttuuripiirissään mm. Pohjois-Afrikan pakolaiskeskuksissa on 135 kertaa tehokkaampaa ja eurooppalaisille edullisempaa kuin Eurooppaan tuominen
https://www.kansalainen.fi/oxfordin-yliopiston-professori-pakolaisten-auttaminen-kotimaissa-135-kertaa-tehokkaampaa-kuin-eurooppaan-tuominen/
Kai Mykkänen nostaisi kiintiöpakolaisten määrän kymmenkertaisiksi - Lukekaa sanasta sanaan jos ette muuten usko, Mykkänen puhuu itse KYMMENKERTAISISTA määristä, ei kymmnkertaisesta:
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lannen-media-sisaministerina-aloittava-mykkanen-suomi-voisi-ottaa-jopa-10-000-kiintiopakolaista/6764612
"Mykkänen kysyy, pitäisikö asia kääntää niin, että pakolaisleireiltä poimittaisiin nykyistä suurempi osa hädänalaisista eli pakolaiskiintiöitä nostettaisiin reippaasti.
– Jos syntyisi laaja eurooppalainen ratkaisu, silloin puhuttaisiin Suomen kohdalla jopa kymmenkertaisista määristä."
Vissi ero ja voi tarkoittaa 10 000, 20 000, 30 000 jne. kiintiöpakolaista vuosittain Suomeen. Perheiden tulevat yhdistämiset vielä päälle. Näin saadaan aika nopeasti satoja tuhansia maahantulijoita Suomeen, ehkä jopa ne Jyrki Kataisen tarvitsemat 1,8 miljoonaa maahantulijaa. - arvotavaratuonti
Faktatietoa kirjoitti:
"Sen sijaan Suomi on menestyksellisesti karsinut Suomen vetovoimatekijöitä, jolla matuvirta saatiin miltei kokonaan loppumaan: https://yle.fi/uutiset/3-9665413 "
Elintasosurffarien virta on pysähtynyt juuri sen takia että Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa, Itävalta ja Ranska ovat ottaneet väliaikaiset rajatarkastukset käyttöön. Varsinkin Saksan-Tanskan-Ruotsin kautta kulkeva reitti on kiinni, koska Tanskan sosiaalidemokraatit ottivat tarkan "tolkun" pakolais- ja maahanmuuttopolitiikan linjan, eikä Tanskaan ja sen kautta Ruotsiin ja Suomeen pääse enää väkeä kuten 2015.
Tästä syystä Kokoomuksen sisäministeri Kai Mykkänen ehdotti Suomeen suoraan lennätettävien kiintiöpakolaismäärien KYMMENKERTAISTAMISIA nykyisestä 750-1050 vuosittaisesta, jotta veronmaksajien rahoilla pyörivää miljardien eurojen pakolaisbisnestä sekä ulkomaisen halpatyön rantauttamista voitaisiin jatkaa Kokoomuksen eturyhmille.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15330265/miksi-mykkanen-haluaa-lisaa-pakolaisia-suomeen
Kai Mykkänen vastusti myös tolkun EU-maiden ehdotusta EU-rajojen ulkopuolisista pakolaisleireistä mm. Pohjois-Afrikassa ym. koska ne kuihduttavat Kokoomuksen eturyhmien pakolaiabisneksiä ja verorahan kahmintaa taskuihinsa. Juha Sipilähän on miljonääriyrittäjänä myös henkinen kokoomuslainen.
Oxfordin yliopiston professori: Pakolaisten auttaminen heidän kotimaissaan ja omassa kulttuuripiirissään mm. Pohjois-Afrikan pakolaiskeskuksissa on 135 kertaa tehokkaampaa ja eurooppalaisille edullisempaa kuin Eurooppaan tuominen
https://www.kansalainen.fi/oxfordin-yliopiston-professori-pakolaisten-auttaminen-kotimaissa-135-kertaa-tehokkaampaa-kuin-eurooppaan-tuominen/
Kai Mykkänen nostaisi kiintiöpakolaisten määrän kymmenkertaisiksi - Lukekaa sanasta sanaan jos ette muuten usko, Mykkänen puhuu itse KYMMENKERTAISISTA määristä, ei kymmnkertaisesta:
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lannen-media-sisaministerina-aloittava-mykkanen-suomi-voisi-ottaa-jopa-10-000-kiintiopakolaista/6764612
"Mykkänen kysyy, pitäisikö asia kääntää niin, että pakolaisleireiltä poimittaisiin nykyistä suurempi osa hädänalaisista eli pakolaiskiintiöitä nostettaisiin reippaasti.
– Jos syntyisi laaja eurooppalainen ratkaisu, silloin puhuttaisiin Suomen kohdalla jopa kymmenkertaisista määristä."
Vissi ero ja voi tarkoittaa 10 000, 20 000, 30 000 jne. kiintiöpakolaista vuosittain Suomeen. Perheiden tulevat yhdistämiset vielä päälle. Näin saadaan aika nopeasti satoja tuhansia maahantulijoita Suomeen, ehkä jopa ne Jyrki Kataisen tarvitsemat 1,8 miljoonaa maahantulijaa."Elintasosurffarien virta on pysähtynyt juuri sen takia että Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa, Itävalta ja Ranska ovat ottaneet väliaikaiset rajatarkastukset käyttöön. Varsinkin Saksan-Tanskan-Ruotsin kautta kulkeva reitti on kiinni, koska Tanskan sosiaalidemokraatit ottivat tarkan "tolkun" pakolais- ja maahanmuuttopolitiikan linjan, eikä Tanskaan ja sen kautta Ruotsiin ja Suomeen pääse enää väkeä kuten 2015."
Tanskan sosiaalidemokraattien ja Tanskan rajatarkastusten ansiosta Suomi ei ole täynnä mamuja:
Tanskan sosiaalidemokraatit haluavat evätä turvapaikan hakemisen Tanskasta kokonaan – uusi reformi esiteltiin tänään (5.2.2018)
https://pt-media.org/2018/02/05/tanskan-sosiaalidemokraatit-haluavat-evata-turvapaikan-hakemisen-tanskasta-kokonaan-uusi-reformi-esiteltiin-tanaan/
"Tanskan sosiaalidemokraattinen puolue haluaa lopettaa mahdollisuuden hakea turvapaikkaa Tanskasta. Spontaaneille turvapaikanhakijoille halutaan sen sijaan vastaanottokeskuksia esimerkiksi Pohjois-Afrikkaan.
Tanskan sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Mette Fredriksen kertoo, että on tärkeää rakentaa sellainen turvapaikkasysteemi, joka on humaanimpi kuin nyt nykyään on.
– Nyt tilanne on kuitenkin se, että Eurooppaan on tullut enemmän turvapaikanhakijoita kuin mitä Eurooppa kestää. Suurinta osaa maailman pakolaisia ei auteta ollenkaan. Koko turvapaikkasysteemi on nykyisellään katastrofi.
Sosiaalidemokraatit esittelevät päivän mittaan uuden turvpaikka- ja maahanmuuttoreforminsa, joka on otsikoitu ”Oikeus ja realismi”. Tanskalainen dr.de uutisoi, että reformissa kerrotaan mm. että uuden turvapaikkasysteemin myötä turvapaikanhakijat eivät pääse enää sisään Tanskaan ollenkaan. Maahantulevat tultaisiin lähettämään YK:n pakolaisleireille."
Ja Kokoomus Mykkäsen suulla taas ei halua Tanskan ja muun tolkun EU-maiden tapaan Eurooppaan pyrkijöitä EU-rajojen ulkopuolisille pakolaisleireille vaan sisälle EU-maihin heti.
Verkkouutiset: https://www.verkkouutiset.fi/yle-kai-mykkanen-nostaisi-kiintiopakolaisten-maaran-kymmenkertaiseksi/
"Sisäministeri kasvattaisi mieluummin kiintiöpakolaisten määrää kuin perustaisi EU-rajojen ulkopuolelle vastaanottokeskuksia.
Sisäministeri Kai Mykkäsen mielestä olisi tehokkaampaa kasvattaa YK:n vakiintuneen kiintiöpakolaisjärjestelmän kokoa erillisten EU-vastaanottokeskusten perustamisen sijaan."
Sipilä ja Orpo löytävät kiertotien
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15327584/sipila-ja-orpo-loytavat-kiertotien
Kun rajatarkastukset pysäyttävät massainvaasion Suomeen tarvitaan uusia keinoja bisnesten pyörimiseen. - Eewbnu
werwerwerwerwerwer kirjoitti:
Suomi on käännyttänyt Dublin-sopimuksen nojalla matuja kaikkein eniten ja tehokkaimmin koko Euroopassa, joten se siitä valheellisesta persu-propagandasta; https://yle.fi/uutiset/3-9333595
Valheenne on jo monesti aiemminkin ammuttu alas :DMontako on käännytetty ja palautettu pysyvästi. Lukuja esiin
- werweweerwerwerwer
Eewbnu kirjoitti:
Montako on käännytetty ja palautettu pysyvästi. Lukuja esiin
Kielteisiä turvapaikkapäätöksiä tehtiin vuonna 2017 10 000 kpl. Suomen lainsäädännöstä johtuen näistä kaikkia ei ole vielä ehditty palauttaa, koska niissä on valitusoikeus.
Vuodelta 2016 oleva uutinen puolestaan kertoo että Suomi tehtailee ennätysmäärän kielteisiä turvapaikkapäätöksiä ja että joka arkipäivä palautetaan 28 matua. Parissa vuodessa siis se tekee n. 15 000 palautusta: https://www.suomenmaa.fi/uutiset/ennatysmaara-kielteisia-turvapaikkapaatoksia--joka-arki-noin-28-palautusta-6.3.87478.8f870456b5
Keksiikö pölhökustaa vielä lisää kiukuteltavaa? Yhäkö hallitus pitäisi hallitus kaataa ja saada Sdp ja vihreät tilalle? - örveltämistä--
Kansamaksaa kirjoitti:
Sipilä perheineen kutsui turvapaikkaturistit Suomeen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000987558.htmlKysehän oli perinteisestä kepulaisesta örveltämisestä
- Olipas
werweweerwerwerwer kirjoitti:
Kielteisiä turvapaikkapäätöksiä tehtiin vuonna 2017 10 000 kpl. Suomen lainsäädännöstä johtuen näistä kaikkia ei ole vielä ehditty palauttaa, koska niissä on valitusoikeus.
Vuodelta 2016 oleva uutinen puolestaan kertoo että Suomi tehtailee ennätysmäärän kielteisiä turvapaikkapäätöksiä ja että joka arkipäivä palautetaan 28 matua. Parissa vuodessa siis se tekee n. 15 000 palautusta: https://www.suomenmaa.fi/uutiset/ennatysmaara-kielteisia-turvapaikkapaatoksia--joka-arki-noin-28-palautusta-6.3.87478.8f870456b5
Keksiikö pölhökustaa vielä lisää kiukuteltavaa? Yhäkö hallitus pitäisi hallitus kaataa ja saada Sdp ja vihreät tilalle?yllätys että kepurosvojen pää-äänenkannattaja löysi positiivista kuten aina puolueestaan. https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenmaa
- 815
ei.ääntä.kepulle.ei.kok kirjoitti:
Kun rajatarkastukset otettiin käyttöön Ruotsissa esim. kaikki ilman passia junalla Ruotsiin yrittäneet eivät päässeet Tanskassa edes laiturille ja jos joku olisi onnistunut livahtamaan junaan hänet poistettiin junasta Malmössä ekalla asemalla (Hyllie) jossa koko junan kiersi poliisit ,junat odottivat niin kauan kunnes juna oli kävelty päästä päähän ja asiattomat poistettu.-nimimerkki "mukana ollut".
Mitä teki Suomi Sipilän johdolla? Ei mitään !Kaikki Ruotsista tulleet "pakolaiset" oltaisiin laillisesti voitu palauttaa saman tien takaisin ja silti mitään ei tehty, Suomen maahanmuuttopolitiikka on ollut aivan käsittämättömän holtitonta ja aiheuttanut veronmaksajille ehkä jopa 1,5 mrd € kustannukset ,tähän menessä, lopullista laskua ei tiedä kukaan mutta se on HUIKEA.
Kiitos Sipilä ,kiitos Orpo.
Vaaleissa tavataan.Se pieni huomautus vain,että oppositiopuolueet ei vielä tänä päivänäkään esitä
mitään tuon kaltaista vaan pitävät mielenosoituksia torilla näiden shoppailijoiden
kanssa.
On hyvä jos jollain alkaa silmät aueta, vielä ei kukaan kokoomuksesta ole esittänyt
mitään vastaavaa.
Useimmiten se joka huomaa tulleensa huijatuksi muuttaa suuntaa,jos on vähänkin
järjissään.
Meille piti tulla Syyrian pakolaisia mutta tulikin nuoria miehiä Irakista,kaikkea muuta
kuin hädänalaisia.
- Iso-D
Vuonna 2015 paskansi housuun ja nyt jo yrittää pyllistää?
Kaikkea ne vaalit teettää... - sdfdgsdfsfhs
Kansa tiesi tuon asian jo kauan sitten, mutta sipilä vasta nyt.
Halla -Aho on todennut myös saman asian kauan sitten mutta hänen sanomanaan se määriteltiin : rasismiksi, natsismiksi, fasismiksi ja populismiksi.
Tästä nousee taatusti kiivas keskustelu, odotettavissa on mös punavihreitä aivopieruja vasemmiston suunnalta.- sananvapauskaikille
soini saa laukoa mitä tahansa yksityis henkilönä. halla aho joutui oikeuteen sanomisistaan. eikö sananvapaus koske kaikkia. oliko väärin sanottu. vai väärin ummarrettu.....
- SipiläOnkoIsämmaallinen
Eli onko Sipilä ja keskusta nyt populisteja, rasisteja ja natseja
- tätä.se.on
Ei ehkä niitä mutta täysiä idiootteja kyllä ovat sekä lapsellisia hyväksikäytettyjä tolloja maahanmuuttoasioissa.
- hehhhee
tätä.se.on kirjoitti:
Ei ehkä niitä mutta täysiä idiootteja kyllä ovat sekä lapsellisia hyväksikäytettyjä tolloja maahanmuuttoasioissa.
Orpon mukaan ovat. Orpo on sanonut, että pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia.
- OrponLehmäOjassa
Petturi Orpolla on oma lehmä ojassa.
- hfgjfjdfj
Olen aika varma että sipilän lausunnosta nousee niin suuri kohu meillä ja muualla että hän joutuu pyörtämään puheensa julkisesti vielä tänään.
Käytännössähan sipilä arvotelee myös merkelin maahanmuuttopolitiikka, joka on vakava "natsi-rikos" saksassa.
Sipilän seuraava lausunto lieneekin että kyse on hänen "huonosta sananvalinnasta" ,vain pieni osa on turvapaikanhakijoista on taloudellisin perustein liikkellä.- Ei.ulllata
Ei noussut kohua median kultapojun lausunnoista. Annas olla jos Laura olisi tuon sanonut.. ja sanoikin. Tuliko peräti syyte.
- Halla-aholle.POLIITTINEN
Ei.ulllata kirjoitti:
Ei noussut kohua median kultapojun lausunnoista. Annas olla jos Laura olisi tuon sanonut.. ja sanoikin. Tuliko peräti syyte.
Halla-aholle ainakin tuli POLIITTINEN TUOMIO
- Kirvu
Totuus on se, että Suomen valtiojohto presidentti Niinistöä myöten teki kansan selän takana Merkelin ja Ruotsin kanssa salaisen sopimuksen, jossa Suomeen oli tarkoitus lähettää Ruotsista junilla nonstoppina 50 000 turvapaikkaturistia. Kansan noustua elämöimään tätä hulluutta vastaan joutuivat pudottamaan määrän reiluun 30 000 elintasopakolaiseen. Joka tapauksessa tämä on maanpetos ja ja koko valtiojohdon toimet tulisi tutkia.
- tänne_vaan
Valtionjohto sai aikaan suunnattoman suuren matuinhon! Sokea Reettakin näki, että jengi, joka Suomeen rynni Ruotsista käsin ei ollut mitään turvaa tarvitsevia pakolaisia, vaan Irakista karanneita sotilaita, jotka hakivat Suomesta sosiaalipummin paikkoja. Olivat kuulleet, että Suomessa tykätään muslimimaista tulleista raavaista kehitysmaamuslimimiehistä ja heille on pummien paikkoja tarjolla runsain mitoin. Suomalalset varusmiehet toimivat näiden urhojen sotilaspalvelijoina alkuhässäkän aikana.
- SuunniteltuLinja
Ihmiskaupan arvotavaraa siirrettiin EU-maiden kautta Ruotsiin ja Suomeen, ja jopa maan isä presidentti valjastettiin mainosmieheksi puolustamaan porvarihallituksen politiikkaa ja maan tolkutonta menoa iskulauseella: "Suomi ei voi sulkea rajojaan sulkeutumatra itse" https://yle.fi/uutiset/3-9790344 j
Myös arvatenkin ruiskukkajäsenkirjainen uusi rajavartiolaitoksen päällikkö komppaa rajat auki politiikkaa.
”Mitä se tarkoittaa, että rajat kiinni? Ei se ratkaise mitään” – Rajan uuden päällikön Ilkka Laitisen mukaan sivistysvaltio ei pysty estämään ihmisten liikkumista maasta toiseen
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005713914.html
"KENRAALIMAJURI Ilkka Laitinen pyörittää päätään, kun häneltä kysyy mielipidettä maista, jotka haluavat sulkea rajansa siirtolaisilta.
”Eihän sivistysvaltio, oikeusvaltio, pysty tänä päivänä estämään fyysisesti sitä, että ihmiset tulevat, jos valtio aikoo pitää kiinni arvoistaan ja lainsäädännöstään”, Laitinen sanoo.
”Mitä se tarkoittaa, että rajat kiinni? Ei se ole kestävää kehitystä, ei se ratkaise mitään. Jos ihmiset ovat tulossa rajan yli, niin he tulevat jos ovat tullakseen. Olennaista on se, että havaitaan, otetaan kiinni, selvitetään keitä he ovat ja millä asialla ja katsotaan, että tilanne pysyy hallinnassa. Palautetaan ne, joilla ei tänne ole oikeasti asiaa.”
Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkönä toimiva Laitinen on valittu laitoksen seuraavaksi päälliköksi syksyllä eläkkeelle jäävän kenraaliluutnantti Jaakko Kaukasen jälkeen."
Suomen porvarien pakolaisbisnespolitiikalla on arvovaltaiset tukijat ja mainosmannekiinit.
- geppeli
Jokos siellä Kempeleen talossa on tilaa?
Ostaisitko Sipilältä käytetyn napin?- kempele-myyty
Kempeleen talo on myyty kaikki oli kepulaista paskää :P
- hölmhom
Ranskan presidentti haukkuu ja uhkailee Unkaria Italiaa ym. mutta eivät itse päästä laivoja omalle rannikolleen. Ruotsin tv:n haastattelussa Macron sanoo ettei usko EUkiintiöihin pakolaisten jaossa! (Agenda-ohjelma).Ja eihän tässä nytkään jaeta pakolaisia vaan pakollamaahanmuuttajia. Pitää tutkia EUn rajoilla, ei lähettää eteenpäin. Sitten yhteiskyydillä pois tunketujat.
- siirtolaispakolaiset
Niin, esim. Ylen Jälkiviisaiden mielestä kaikki turvapaikanhakijat ovat hengenhädässä ja pakolaisreittiä saa käyttää myös paremman elämän hakemiseen ilman vainon kohteena olemista. Kaikki tätä kritisoivat ovat rasisteja heidän mielestään. Esim. juontaja Veitola on myöst tätä mieltä.
Mielenkiintoista, kuinka Sipilän ihan asiallinen kannanotto taloudellisten etujen hakemisesta ilman hengen hätää tulkitaan Jälkiviisaissa vai jätetäänkö käsittelemättä.
Kukaan heistä ei ota kantaa vanhusten ja lasten oikeuteen päästä turvaan esim Syyriasta tai leireiltä. - 11111
Olipa Sipilällä melkoiset vaalinaluspuheet ei olisi samaksi ukoksi uskonut, jopa elintasopakolaiseksi nimitteli että mistähän aamulääkkeestään oli jäänyt vaille.
Mutta kannattaa jättää ne loputkin lääkkeet jos alkaa nuppi selvitä.- KannatatkoTätä
Sipilän tolkun puheet kestävät tasan eduskuntavaaleihin 2019 asti ja sitten taas lisää kiintiöpakolaisia reilusti kokoomuksen tapaan, koska Ruotsin, Tanskan ja Saksan väliaikaiset rajatarkastukset estävät mamumassainvaasion nuorukaisten tulemisen Skandinaviaan.
Ongelma on se ettei kokoomuksen ja kepun porvarien eturyhmilleen luoma miljardien eurojen pakolaisbines veronmaksajien rahoilla ole lopetettavissa, sillä sillä on niin paljon hyötyjiä. Kuten myös ulkomaisen halpatyövoiman rantauttamisella Suomeen ulosliputtamaan TES-palkattuja työmarkkinoita.
- hehhhee
Sipilä on rasisti. Petteri Orpo on sanonut, että pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia:D
- eisaakyseenalaistaa
Onkohan sama periaate myös trooppisen ilmaston maissa? Voisin lähteä ilmastopakolaiseksi troopiikin maahan, joka myös elättää pakolaisia. Sellaisia tropiikin maita vaan ei taida olla. Espanjassa on kylmä talvella.
- qewqweeqwqweqwe
"Petteri Orpo on sanonut, että pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia"
Laitapa muuten yksikin linkki sellaiseen luotettavaan lähteeseen, millä voit todistaa tuon MV-lehdestä lähtöisin olevan valheen todeksi? - Tehdäänkehitysmaayhdessä
- kuulinkooikeen
nyt sipilä tunnusti sen minkä kansa on tiennyt julkituonut jo vuosikymmen sitten.
nyt eu päättäjät yhdessä sopii ei kenenkään maa kykene elättämään koko maailmaa.
kaikki palauttaa takaisin jokaisen lähtiän pitää ymmärtää kun sanoo palautus takasin.
jo ensimmäinen järellinen tunnustus. - Ei.ullllata
Sipilä pitää Suomen kansaa aivan idiootteina.
Luuleeko se että kukaan tuosta "uutisesta" hämmästyy?
Ei tule yllätyksenä kenellekään seuraava terroriteko eikä autogrillit Suomessa mutta Sipilä on varmaan taas shokissa. - HuijariLesta
Lesta kusettaa aina.Nyt ja taivaassa.
- RobertKinty
Kyllä on Suomi ollut heikoilla kantimilla. Toivotaan, että muutos tapahtuu ja saadaan rajoille edes ei paperittomat meininki.
- kekkulinsiipi
alkoiko sipilän vaalityö puhuu sitä mitä kansa tahtoo kuulla.
MUTTA JOS HUIJAA SE ON VÄÄRYYS JA SYNTI. - junttilanantti
Tottahan se tuossa puhuu,sinänsä harvinaista tuon miehen kitusista kuultavaksi. Tiedossa ollut asia jo vuosikausia,mutta kun se bisnes,se bisnes vaatii...Samalla totesi monet muutkin valtiomme pää-naatikat paskanpuhujiksi,eikö totta?
- vihreä
Sipilä syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan!!!
- oloon
ainakin näin heterona yhtään kiihota mies turistit,
- Eiks_vaan
Taas ajavat tiedustelulain massavalvontaoikeuksia kiireellisesti että tämän ketjun kaltaista kritiikkiä esittävät saadaan 24/7/365 verkkoseurantaan, jotta löytyisi jotain jolla voisi kriitikot hiljentää. Jos ei löydy niin verkonvalvojat voivat syöttää heidän laitteilleen jotain raskauttavaa.
- suomen.kansalainen
Mahtaa kepuloiset olla epätoivoisia kun kääntyvät vastustamaan matu-invaasiota. Vaalien jälkeen takki kääntyy jälleen. Ainoastaan kokkareet ovat johdonmukaisia ja haluavat maahamme satojatuhansia sukankuluttajia lisää. Heitähän tämä ei juuri haittaa kun asuvat hienoilla omakoti-alueilla mutta tavallisen Suomalaisen ikänsä kerrostaloa maksaneen lompakkoa köyhdyttää kun naapuriksi tulee yötäpäivää mölyävä matuperhe kun mahdolliset ostajakanditaatit huomaavat naapurissa asuvan näitä sipilän ja orvon kutsumia juhlavieraita.
- kuinkaniinh
jos 95% haluaa lopettaa tämän elättämisen se kun on niin että kaikki kulut otetaan veronmaksajien rahoista leikkaamalla omaltaväeltä
vaalien avainsana on tulijat ja palautus.
KAIKKI ON JO SITONEET KÄTENSÄ JO MUUHUUN KUIN MITÄPUHUVAT
millä unilääkkeellä te nukutte yönne .
ettekö pelkää sielunnetilaa mihin te joudutte ajatte aina vaan omia etuja loppaatte ylikansallisilleyhtiöille kaiken suomen perustan ,
tiet,sähkön.firmat, ja nyt sote ulkoistetaan ulkomaille jonne menee hirvittävät rahasummat
vuokrina ,mutta heikommat syyllistetään ja jätetään hoitamatta. - fsdgsfdgsfdg
Onko hieman pitkät piuhat? Normaalit ihmisethän tuon huomasi jo silloin 2015.
- Paavoshow
Pitkä sytytyslanka täytyy olla, koska Soini ja Sipilä ovat maan taloudelle tuhoisimmat vihoviimeiset vintiöt kampittaessaan oppositiosta Kataista.
Paavoshow kirjoitti:
Pitkä sytytyslanka täytyy olla, koska Soini ja Sipilä ovat maan taloudelle tuhoisimmat vihoviimeiset vintiöt kampittaessaan oppositiosta Kataista.
Virheitä sattuu tekevälle.Ylipäällikkö Mannerheim jätti portin auki kannaksella Neuvosliiton armeijalle.Rauhanajan ylipäällikkö Halosen päätöksellä koko pitkä itäraja on auki (Ottawan miinankieltosopimuksella varmistettuna).
- Vaarallisin.uskonto
Länsimaiseen kulttuuriin kuuluu hyökätä muslimimaihin ryöstämään näiden öljyt, opiumit ja muut arvotavarat.
Länsimaat ovat pommittaneet kuoliaaksi miljoonia siviilejä koteineen, miljoonat ovat joutuneet lähtemään maanpakoon, joten älkää kitiskö muutamasta puukotusuhrista, se on hinta, jonka joudutte maksamaan, jotta rikastumme.- alkeelliset.musut
Alkeelliset musut ei olisi milloinkaan edes saaneet mitään öljyntuotantoa aikaiseksi
- täyspakkaus
Suomi on ollut itsekin länsimaiden kusetuksen kohteena vuosisadat; alistettuna, orjuutettuna, melkein viimeiseen mieheen tapettuna, ja viimeisimpänä muslimien vyörytyksessä, jonka senkin on länsimaat järjestäneet. Lopeta kitinäsi suomalaisten syyllisyydestä.
Suurin osa musuista elää 1700-luvun islaminoppien mukaan,varsinkin nämä Eta-alueen ulkopuolelta tulleet. Aino kontaktin nykyiseen on iphone ja pankkiautomaatti,mistä saa muiden ansaitsemaa rahaa.
- mitäryöstetty
mitäs maata suomi on pommittanut ja ryöstänyt oopiumit ja öljyt.......
- Normaalit_ihmiset
ovat tienneet maahantulijat elintaso-shoppailijoiksi jo monien vuosien ajan. Nyt kepuli antaa lausuntoja, jollaisista persun kertomana nostettaisiin oikeusjuttuja ja myös tuomittaisiin.
Olisivatko lähestyvät vaalit vaikuttaneet pikkaisen asiaan? ;) - Koijaamo
Valtion elättejä, jotka tekevät ilmaiseksi hanttihommia raksalla, se oli suunnitelma, muutenhan hän olisi idiootti. Pahennettiin oikein pääministerin myötävaikutuksella sekä pätkätyöläisten asemaa, että asuntopulaa. Tarkoitus ei ollut auttaa Riku Aaltoa, vaan nuorisäätiötötä, joka ei suinkaan ole kepulitaustainen.
Voisiko ne nyt palauttaa lähtömaihin kerran tulivat tänne vaan loisimaan ? Taitaa olla vaalien alla olevaa höpinää. Toinen vaihtoehto voisi olla että nyt lipsahti totuus julkisuuteen :D Toki kaikki sen tietää että suurin osaa maahanmuuttajista on sen paremman elämän perässä. Rajat kiinni ja tarkempaan seulaan rajoille. Näin säästetään rahaa ja turvallisuus lisääntyy. Ei huono ;)
- Nähty_on
Peruslesta, viikonloppuna synnit rukoillaan anteeksi ja seuraavalla voi taas tehdä lisää...
- niin_tein
Sipilä unohtaa muslimi hirviöiden kaueat teot Bataclan teatterin iskussa.
Googlettakaa ja oksentakaa - pippusety
mitä ruotsi nyt päättää onko eriviä mielipiteitä kuka voittaa vaalit maa vai vieraat.
- welocome_welcome
Kun tuo keskustan ketku tarjosi asuntoaan partalapselle, ei käynyt mielessä, miksi nuo olivat tulleet. Yrittää nyt vain napata ääniä perussuomalaisilta, vain epäonnistuakseen.
- Jatkotilaus
Eiköhän lammaskansa niele taas jutut.
- nuo_pellet
Meillä on unelma tapahtuman järjestäjät pitäisi vangita.
- painajainen.tuli
kyllä oli unelma, josta tuli painajainen. menkööt veisaamaan unelmaa bagdadin torille.
- kallis.unelma
turvis pisniksillä saatu kepun tyhjä kassaloota täyteen kahisevaa. sipiläkin saanu takasin maksamansa kepujen velat korkoineen. kepun kylpylä hotellit muutettiin vokeiksi. niissä passattiin nuoria miehiä, kuin piispaa pappilassa. nuoltiin kusiset nurkat ja tarjoiltiin aamupala ja ruuat sänkyyn arabian prinsseille. monkato menetti henkensä ja raiskattiin suvakki hörhöjen unelmien takia. arabian prinssit tharrasti joukolla. tytöt ja naiset uhreinaan. kalliiksi tullu tää unelma.
- totuus.tuli.jo
Kepu ja Sipilä pettää aina ja ikuisesti.
- nyt_juhlitaan
Ruotsidemokraateista tulee tänään ruotsin suurin puolue
- siis_kulueriä
Itiksessä nuo vain notkuu, ostamatta mitään
- Kuvottaa
Kaikin puolin epäluotettava ja inhottava mies tuo pääministeri Sipilä!
Kiky-pakkotyöllä maksattaa kansalaisilla ulkoa tulleiden hyysäämiset ja loisbisnekset tässä maassa! Phyi! - v1hdoinkin
Ruotsalaisetkin tietää tämän nyt.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi694620Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D1014075- 573643
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul382891Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!282643Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa612582- 522526
- 391957
- 471928
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2521786