Stallari: "N-liitto/Venäjä ei MR-sopimuksessa eikä senjälkeenkään ole ottanut haltuunsa muita maita kuin entisiä omiaan."
Onko joku kiistänyt? Oleellista on, että NL/Venäjä on siinä rikkonut tekemänsä sopimukset.
Esimerkiksi MR-sopimuksessa rauhansopimuksen Puolan kanssa ja Baltian sekä Suomen suhteen antamansa itsenäisyystunnustukset.
" Vai voiko joku muuta osoittaa? Kuten tiedämme suomalaisten mielipiteistä niin oman menetetyn maansa saakin ottaa takaisin, ei se ole väärin."
Niinkö? Miksi sitten NL ei hyväksynyt Suomen halua palauttaa 1940 menetetty Karjala?
Stallareilla on ikuinen tarve puolustaa NL/Venäjän rikoksia.
Mikäpä siinä. Ei niitä kukaan muu puolustelekaan.
On hienoa, että stallarit puolustelevat NL/Venäjän laittomuuksia,
Velvollisuus ennen kaikkea!
Onko joku kiistänyt? Oleellista on, että NL/Venäjä on siinä rikkonut tekemänsä sopimukset.
Esimerkiksi MR-sopimuksessa rauhansopimuksen Puolan kanssa ja Baltian sekä Suomen suhteen antamansa itsenäisyystunnustukset.
" Vai voiko joku muuta osoittaa? Kuten tiedämme suomalaisten mielipiteistä niin oman menetetyn maansa saakin ottaa takaisin, ei se ole väärin."
Niinkö? Miksi sitten NL ei hyväksynyt Suomen halua palauttaa 1940 menetetty Karjala?
Stallareilla on ikuinen tarve puolustaa NL/Venäjän rikoksia.
Mikäpä siinä. Ei niitä kukaan muu puolustelekaan.
On hienoa, että stallarit puolustelevat NL/Venäjän laittomuuksia,
Velvollisuus ennen kaikkea!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Stallari: "Kuten Suomi rikkoi Moskovan rauhansopimuksen" mutta Suomihan sai ja saa niin tehdä, neukku ei."
Suomen tuomitsivat - 41-45 myös länsivallat. ei NL:a
"Mutta Suomihan sai ja saa niin tehdä, neukku ei."
Miksi ei? Sehän oli juuri -39 stallarien riemuksi rikkonut mm. Tarton rauhansopimuksen ja joukon muita..
" Neukun 1920-luvun alussa tekemät sopimukset oli tehty sen heikkouden tilassa ja on tunnetusti vaarallista kun pieni maa alkaa roisisti hyödyntämään suurvaltanaapurinsa tilapäistä heikkoutta. "
Ja Suomi ei ollut heikko loppuvuonna 1939?
"!Oikea valtiomiesaines olisi sen tajunnut mutta Suomen johdossa ei silloin ollut sellaisia. "
Mutta NL:njohdossa oli vain aitoja stalinisteja! Ei yhtään sopimusten rikkojaa?
" Siis neukun pitäsi hyväksyä se, että siltä otetaan maita tuolla syyllä mutta se itse ei saa niin tehdä. "
Eikö? Mutta sitähän se on tehnyt aina, kun on tilaisuus. Viimeksi 2014.
"Olet sinä aika jäbä. Koeta keksiä uudet valeet, jookos."
Siletä puoleltahan valeet tulevat. Minä vain oion niitä.
Moskovan Tiltu: "Oliko vaiko ei mutta pelasi ainakin upporikasta ja rutiköyhää."
Suomi vain puolusti itseään, mihin kaikilla on oikeus silloinkin, kun se ei ole stallarille mieleen.
"Jos neukku teki väärin Moskovan rauhassa niin silloin Suomi teki väärin Tarton rauhassa ja Puola omassaan. "
Kumpi mahtoikaan olla ensin, muna vai kana? Tarton rauha oli sopimus, Moskovan rauha sanelu hyökkäyssodan päälle. NL rikkoi solmimansa sopimukset, Suomi ei.
"Joko kaikilla oli oikeus hyvitykseen tai sitten ei kellään. Mikä tässä on liian vaikeaa sinun tajuta ?"
Itsehän te stallarit kiistätte Suomen oikeuden puolustautua hyökkäystä vastaan. Ja NL/Venäjllä on aina oikeus rikkoa sopimusta, kun katsoo sen aiheelliseksi.
Stallarin vakioränkytys on selittää, että Venäjällä /NL:lla on oikeus tehdä rikoksia, jos joku muukin on niitä tehnyt. Myös "entisiä omia alueita" saa ottaa haltuunsa sopimuksia rikkoen. Jokainen tietää, mihin tällaiset toimintaperiaatteet johtavat.
Teillä natseilla ja ns. stalinisteilla on eräs merkittävä ero. Nuo ns. stallarit eivät keskity häiriköimään palstalla tekemällä rinnakkaisavauksia ja niihin itse sitten tukiviestejä kirjaillen kuten sinä olet taas tämänkin ketjun laatinut ja siihen viestejä kirjaillut. Tyyli paljastaa erehtymättömästi kaikki 4 jorinaa saman tekijän paskaksi. Nuo ns. stallarit osaavat käyttäytyä ihmisiksi.
----Nuo ns. stallarit osaavat käyttäytyä ihmisiksi. ---
Siitä tuntee natsin että se on aina kuin sika, röhkii, paskantaa, elostelee ja örisee tunkiossaan. Valkosoturi on siit loistoesimerkki.
HAHAHAHAHHAHAHAH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
"Tyyli paljastaa erehtymättömästi kaikki 4 jorinaa saman tekijän paskaksi. Nuo ns. stallarit osaavat käyttäytyä ihmisiksi. "
Ja kohta Ketale jatkaa asialliseen tapaansa :): "Siitä tuntee natsin että se on aina kuin sika, röhkii, paskantaa, elostelee ja örisee tunkiossaan. Valkosoturi on siit loistoesimerkki."
ööh, Valkosoturin tunnistaa helpommin samasta nimimerkistään. Toisin kuin Ketale, joka toimii "kusenpäällesi, buaah-pelle, natsiräähkälle" ym. nimimerkkiarmeijoillaan. Ja Ketaleella jos jollakin on vajakin tyyli niin selkeästi tunnistettavissa. Eikä palstalta etsimälläkään löydy noin hölmöä, joka luonnollisesti on ajatuksineen yksin.
Mutta, uskomaton on tuon surkuhupaisen stallarivajakin pokka, kykenee syyttämään muita siitä, mitä itse tekee. No, Valkosoturi tosiaan aukaisee uuden aiheen, jossa seikkaperäisesti kyllä korjaa vamma-Ketaleen iskulauseet. Onko se sitten tarpeellista, kai sitä voisi korjata suoraan Ketaleen omiin idioottiavauksiin. Ehkä ne tällä tavalla saa selkeämmin esille.
Terve vaan Valkosoturi, oletkin urhoollisesti tunkiotasi puolustamassa. Niin sitä pitää, olet oikein tosimies, buaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaah !
Heh, joo, olet oikeassa. Natsikukko on polleeta kun saa seistä oman paskatunkionsa päällä ja sieltä kiekua. Hauskaa seurata tuota sen kieuntaa, hih.
Ketaleen mielestä Ketale on oikeassa :) "heh joo, olet oikeassa" HAHAHAHAHAHAHA!!!!
Taputtaa itseään selkään... Väistyy paha olo edes hetkeksi. Haukkuvat hänen jumaloimaansa ryssänmaata, joka ei koskaan mitään pahaa kelleen....
Nyt kyllä tunkiota jo harmittaa kun kukaan ei kirjaile tähän ketjuun sitä mitä hän tahtoisi kirjailtanvaan vaan kaikki kilvan haukkuvat natseja. Ei se reppana sitä varten tätä häirikköavausta tehnyt ja siihen tukiviestejään kirjaillut. Voi kun käy jo sääliksi ihan !