Lukiobileet

Lukioaikana järjestettiin bileitä. Pojat jotka lähtivät bileisiin ryyppäämään pääsivät luomaan suhteita luokan tyttöihin. Tytötkin olivat kännissä ja seurustelusuhteitakin syntyi jotka sitten jatkuivat monesti vielä lukion jälkeenkin.

Raitis mies ei bileisiin mennyt ja jos menikin niin oli siellä selvinpäin. Suhteita tyttöihin ei syntynyt. Hän vain salaa katseli luokan tyttöjä ja ajatteli että suhteita heihin syntyisi jotenkin maagisesti ilman vinaa. Lukio meni ohi ja raittiilla miehellä ei ollut mitään kokemusta naisista.

Lukion jälkeen suhteiden luominen olikin sitten paljon vaikeampaa. Vaikka viina olisikin maistunut, nyt vastassa ei enää ollutkaan vain luokan muut pojat vaan koko yökerhon bailaustaitoinen miesväki.
102190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

sulla on tosi vanhaa tietoa 2008 vuosilta. oot varmati minun ikäluokkaa eli 88 syntynyt.

parinmuodostuksen pelisäännöt on muuttunut useita kertoja. (3 kertaa), ainakin sitten lukio aikojen.

veikkaan ettei sulla enää nykyisin nalli nappaa

1Äänestä
  • Ihan samanlaiset parinmuodostuksen pelisäännöt ovat olleet vuosikymmeniä.
    Ei kai mihinkään nyt kymmenessä vuodessa ole muuttuneet.
    Ihan saman lailla nuorena pariuduttiin viinanhuuruisissa bileissä niin 80-, 90-, kuin 00-luvuillakin.

    Äänestä

En käynyt koskaan bileissä. En juonut silloin enkä nykyäänkään.

1Äänestä
  • Ja nyt olet sinkkuna. Jos olisit juonut lukiobileissä olisi se kumppanikin jo löytynyt.

    Äänestä

  • viinamies kirjoitti:

    Ja nyt olet sinkkuna. Jos olisit juonut lukiobileissä olisi se kumppanikin jo löytynyt.

    Elättäisin juoppoa luuseria. Juuri tältä olen välttynyt. En voisi olla tyytyväisempi. Elämä on mukavaa.

    1Äänestä

En käynyt lukiobileissä, kun kävin lukiota.

1Äänestä

Ala ja yläasteella olin kova urheilemaan. En juonut viinaa enkä käynyt bileissä koska kävin treeneissa. Harrastin, muun muassa uintia, juoksua jalkapalloa. Olinkin tosi hyvä ja uinnissa voitin monia mitaleita ja juoksussakin voitin kultaa. Muutama tyttö kyllä kehui minua mutta eivät kiinnostuneet kun pyysin treffeille vaan menivät sinne missä bileet oli. Olinkin aika yksin nuorena kun vaan treenasin ja janosin menestystä urheilussa. Koulujen välisissä kisoissa voitin aina 5-9 luokan välillä. Olin se kiltti josta ei kukaan kiinniostunut.

Äänestä
  • Ehkä olisi jalkapallon sijasta kannattanut sittenkin harjoitella bailaamista ja mennä tyttöjen kanssa bileisiin?

    Äänestä

  • viinamies kirjoitti:

    Ehkä olisi jalkapallon sijasta kannattanut sittenkin harjoitella bailaamista ja mennä tyttöjen kanssa bileisiin?

    Kyllä se urheilu on aina parempi vaihtoehto, kun turha viinan juonti. Eikä sitä edes vielä yläaste- tai lukioiässä tarvitse olla mitään seurustelukokemusta, sillä ne kokemukset sitä ehtii kyllä hankkia sitten joskus myöhemminkin.

    1Äänestä

Muistan kyllä sen että en urheillut muttaa join kaljaa ja sain naisia aina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viinamies kirjoitti:

Lukioaikana järjestettiin bileitä. Pojat jotka lähtivät bileisiin ryyppäämään pääsivät luomaan suhteita luokan tyttöihin. Tytötkin olivat kännissä ja seurustelusuhteitakin syntyi jotka sitten jatkuivat monesti vielä lukion jälkeenkin.

Raitis mies ei bileisiin mennyt ja jos menikin niin oli siellä selvinpäin. Suhteita tyttöihin ei syntynyt. Hän vain salaa katseli luokan tyttöjä ja ajatteli että suhteita heihin syntyisi jotenkin maagisesti ilman vinaa. Lukio meni ohi ja raittiilla miehellä ei ollut mitään kokemusta naisista.

Lukion jälkeen suhteiden luominen olikin sitten paljon vaikeampaa. Vaikka viina olisikin maistunut, nyt vastassa ei enää ollutkaan vain luokan muut pojat vaan koko yökerhon bailaustaitoinen miesväki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu