Sellaisia on . Snl.28:5
Tarkoittaako paha paatunutta vai voiko paatunut erottaa oikeaa väärästä mutta ei välitä siitä?
Valehtelin eilen eräälle ihmiselle. Saako sitä syntiä anteeksi ? Jos saa niin miten?
Itse en asiaa, vanhaa valhetta, ottanut esiin. Vuosia sitten kerroin tehneeni jotain, mutta oikeasti en tehnyt sitä oikeassa elämässä mutta tein niin GTA4:ssa.Halusin esittää ollakseni
Kuinka vapautua omantunnon tuskasta?
Mulla olisi ollut tilaisuus kertoa asia että tein sen GTA4:ssa , en tehnyt niin tässä elämäsä vaan toisessa pelimaailmassa.Omatuntoa masensi ja painoi eilen. Mietin muutamista ulkomaille ja/tai kieleni irrottamista.
Poistuessani pippaloista mieleeni nousi sanat: kukonlauluun mennessä sinä minut kolmesti petät. Ja olin kuin shokissa majaani päästyäni. Paikalla oli uskovia ja jumalattomia. Yllätys oli suuri kun kuulin tutun miehen tulleen uskoon !Hänen uskovaisen vaimon rukoukset toimineet! Eli joskus uskova aviopuoliso voi saada jumalattoman aviopuolison uskoon.
Millainen on paha ihminen?
CommandoHauis49cm
9
276
Vastaukset 9
- Lslslwl
Paha ihminen on sellainen joka ei edes tunnusta tekevänsä pahaa.
- TomOfFinlandPiilohomous
Homoja siellä, homoja täällä!
kaikki ihmiset on pahoja.. minä en.
- CommandoHauis49cm
Mitä rääväsuumaisuutra! Lopeta! Nuhtelen sua! Häpeän punastu!
- HomomiesMiehekäs35cm
Ei pahalla mutta ootko psykolokilla käyny? Hauis35cnt. Ei kikuli,, se on 12cnt, mutta ei pojut oo mua haukku.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471023
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha112960Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63758PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49547- 42519
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33501- 63473
- 22427
- 13411
Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt157375