Historian ensimmäinen selitys, valonnopeuden vakio

EtimespaceYoutubesta999

Käsittääkseni nykyiset fysiikan teoriat eivät selitä sitä mihin perustuu se että valonnopeus on vakio?

Onko kukaan edes yrittänyt selittää sitä mihin se perustuu?

Johonkinhan sen täytyy perustua.

Joku syy sille on olemassa.

Minä väitän että se syy on siinä että kaikki valot laajenevat ja vuorovaikuttavat toistensa kanssa siten että samalla laajenevan valon vauhti kiihtyy samassa suhteessa kuin aine ja valot laajenevat.

Kun laajenevat atomien ytimet kierrättävät laajenevaa työntävää voimaa, työntyy laajenevista atomien ytimistä ulos laajenevaa työntävää voimaa jonka vauhti kiihtyy ja kun siitä lopulta syntyy uutta laajenevaa valoa, se liikkuu jo sitä ennen valonnopeudella ja vaikka ei ihan just sillä vielä liikkuisikaan, niin muut laajenevat valot vuorovaikuttaessaan uuden laajenevan valon kanssa, pakottaisivat sen samaan nopeuteen muiden laajenevien valojen kanssa.

Onko nyt niin että tässä on historiamme ensimmäinen selitysyritys sille minkä takia valo aina liikkuu sille ominaisella nopeudella?!?

Vai annetaanko valolle ohjeet etukäteen ja kerrotaan että lähdet sitten heti liikkeelle valonnopeudella eli et kiihdytä vauhtiasi, vaan kun lähdet, liikut heti valonnopeudella jne. 😂😂😂

😃

26

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EiKiihdytä

      Se perustuu jo Maxwellin yhtälöihin. Tyhjiön permeabiliteetti ja - permittivisyys määrittävät valonnopeuden. Molemmat ovat luonnonvakioita, joten valonnopeuskin on luonnonvakio.

      "Onko nyt niin että tässä on historiamme ensimmäinen selitysyritys sille minkä takia valo aina liikkuu sille ominaisella nopeudella?!?"

      Ei ole. Tuo on silkkaa sontaa. Äänikin liikkuu heti äänennopeudella ja niin valokin liikkuu heti valonnopeudella.

      • EtimespaceYoutubesta999

        Maxwellin yhtälöt perustuvat havantoihin joiden pohjalta Maxwell kaavansa kehitteli.

        Ei mikään tapahtuma avaruudessa perustu ihmisen kehittämiin matemaattisiin kaavoihin.

        Vai onko ihmiset jumalia jotka määräävät tapahtumien kulun avaruudessa kaavojensa avulla?!?

        😂😂😂

        😃

      • EtimespaceYoutubesta999 kirjoitti:

        Maxwellin yhtälöt perustuvat havantoihin joiden pohjalta Maxwell kaavansa kehitteli.

        Ei mikään tapahtuma avaruudessa perustu ihmisen kehittämiin matemaattisiin kaavoihin.

        Vai onko ihmiset jumalia jotka määräävät tapahtumien kulun avaruudessa kaavojensa avulla?!?

        😂😂😂

        😃

        Kerrohan omin sanoin niistä Maxwellin havainnoista.

      • EtimespaceYoutubesta999
        agnoskepo kirjoitti:

        Kerrohan omin sanoin niistä Maxwellin havainnoista.

        Oletko sitä mieltä että joku henkiolento antoi kaavat Maxwellille?

        😃

      • fysiikkaalukenut
        EtimespaceYoutubesta999 kirjoitti:

        Maxwellin yhtälöt perustuvat havantoihin joiden pohjalta Maxwell kaavansa kehitteli.

        Ei mikään tapahtuma avaruudessa perustu ihmisen kehittämiin matemaattisiin kaavoihin.

        Vai onko ihmiset jumalia jotka määräävät tapahtumien kulun avaruudessa kaavojensa avulla?!?

        😂😂😂

        😃

        "Ei mikään tapahtuma avaruudessa perustu ihmisen kehittämiin matemaattisiin kaavoihin."
        Kun sanotaan, että jokin, esimerkiksi valon nopeuden vakioisuus, "perustuu Maxwellin yhtälöihin", ei tietenkään tarkoiteta itse asian johtuvan siitä, että Maxwell muotoili ne yhtälöt.
        Vaan siitä, että asiat ovat niin kuin ne yhtälöt ilmaisevat. Siis siitä, että sähkö- ja magneettikentät muodostuvat virtojen ja varausten ympärille Maxwellin teorian mukaisina.

      • Jälkeenjääneelle
        EtimespaceYoutubesta999 kirjoitti:

        Maxwellin yhtälöt perustuvat havantoihin joiden pohjalta Maxwell kaavansa kehitteli.

        Ei mikään tapahtuma avaruudessa perustu ihmisen kehittämiin matemaattisiin kaavoihin.

        Vai onko ihmiset jumalia jotka määräävät tapahtumien kulun avaruudessa kaavojensa avulla?!?

        😂😂😂

        😃

        Sinulle pierukin on Jumala.

        😂😂😂

        😃

    • tsikahörö

      Yleinen suhteellisuusteoria selittää miksi valonnopeus on vakio.

      Valonnopeushan ei ole valon ominaisuus vaan avaruuden/ tilavuuden/ väliaineen ominaisuus, jota ei pystytä kyseessä olevassa väliaineessa ylittämään ( tai ei tiedetä kuinka se voitaisiin ylittää).

      Kosminen taustasäteily on suurienergista jonka seurauksena Galaksien välisessä avaruudesta tullessaan vaikkapa nyt Linnunradalle ja meidän aurinkokuntaamme saapuessaan gammasäteet "joutuvat" hidastamaan nopeuttaan (erityinen suhteellisuusteoria). Energian häviättöömyyslain mukaan kokonaisenergia ei voi hävitä vaan liike- (nopeus-) energia ilmenee suurentuneena potentiaalienergiana joka vuorovaikuttaessaan aurinkokunnan tasolla olevan hiukkasen kanssa vapauttaa suuren määrän energiaa (gammasäteet ovat suurienergisimpiä hiukkasia joita tunnetaan). Kuinka tämä sitten tarkkaanottaen tapahtuu ? Sitä ei tunneta.

      • Järkisyitä

        ”Yleinen suhteellisuusteoria selittää miksi valonnopeus on vakio.”

        Ei selitä. Se on suhteellisuusteorian pohjana oleva oletus ja tästä seurannut suhteellisuusteoria sopi hyvin havaintoihin ja jopa ennusti yllättäviä havaintoja, jotka tehtiin myöhemmin.

        Viime vuosisadan alussa fyysikoilla oli ongelma: koska liike on suhteellista emmekä voi tietää olemmeko paikalla vai liikummeko (ja suhteessa mihin), fysiikan lakien tulee olla riippumatta siitä olemmeko paikallaan vai liikummeko vakionopeudella. Yritykset löytää eetteri eli tyhjän tilan paikallaan oleva olemus olivat epäonnistuneet. Maxwellin sähkömagnetiikan yhtälöt olivat osoittaneet toimivuutensa ja ne riippuivat valonnopeudesta. Samoin Maxwellin yhtälöt näyttivät toimivan yhtä hyvin liikkeestä huolimatta. Fizeaun 1800 luvun lopulla olevan kokeen mukaan nesteen läpi kulkeva valonnopeus ei (juurikaan) riipu veden virtauksesta.

        Ainut looginen hyvä jäljellä oleva selitys oli, että valonnopeus on tyhjiössä vakio eikä riipu valonlähteen tai havaitsijan nopeudesta. Jotta tämä voisi pitää paikkansa, täytyi hyväksyä, että sen sijaan pituudet ja aika ovat suhteellisia. Sittemmin tämä on varmennettu useilla mittauksilla, vaikkakin mittausjärjestelyissä on ollut yksi yhteinen piirre: valonnopeus on mitattu edestakaiselle reitille. Vasta viimeaikoina on pystytty tekemään koe, joka mittaa valonnopeuden yhteen suuntaan.

        Loppujen lopuksi valon vakionopeus on oletus, joka näyttää sopivan havaintoihin ja sen pohjalle rakennetut suhteellisuusteoriat ovat olleet erittäin menestyksekkäitä ennustamaan asioita. Mutta tiede harvoin todistaa mitään täysin varmasti.

      • Järkisyitä kirjoitti:

        Hyvä esitys asiasta.

      • EtimespaceYoutubesta999
        Järkisyitä kirjoitti:

        Ainut looginen hyvä jäljellä oleva selitys on, että valo laajenee ja laajenevan valon nopeus kiihtyy koko ajan samassa suhteessa kuin aine ja valo laajenevat, siten että laajenevat valot vuorovaikuttaessaan toistensa kanssa, kiihdyttävät toistensa laajenemista jolloin valonnopeus on tyhjiössä vakio eikä riipu laajenevan valonlähteen tai laajenevan havaitsijan nopeudesta.

        😃

      • Väärin

        Jos tarkoitat valon laajenemisella sitä, että valo hajaantuu laajemmalle alueelle, niin se ei aiheuta punasiirtymää. Fotonit vaikuttavat toistensa kanssa korkeintaan äärimmäisen herkästi, tai ei lainkaan. Selitelysi siitä, että sellainen aiheuttaisi punasiirtymää, ei pidä paikkaansa.

        Kannattaisiko sinun lukea edes lukion lyhyt fysiikka?

      • EtimespaceYoutubesta999
        Väärin kirjoitti:

        "Fotonit vaikuttavat toistensa kanssa korkeintaan äärimmäisen herkästi, tai ei lainkaan"

        Tämä on totta.

        Tilaa dominoi laajenevan valon laajenevat aallot. Meille pimeät, mutta joiden olemassa olo työntyy esiin aaltojen mukana liilkuvien rekisteröitävissä olevien fotoneiden avulla.

        Lähetä yksittäisiä fotoneita kaksoisrakokokeessa ja katso miten meille pimeät valon aallot kuljettavat fotoneita.

        😃

      • jhkjhjkhk

        "Tilaa dominoi laajenevan valon laajenevat aallot. Meille pimeät, mutta joiden olemassa olo työntyy esiin aaltojen mukana liilkuvien rekisteröitävissä olevien fotoneiden avulla."

        Mitään tuollaista ei ole olemassa muualla kuin mielikuvituksessasi.

        "Lähetä yksittäisiä fotoneita kaksoisrakokokeessa ja katso miten meille pimeät valon aallot kuljettavat fotoneita."

        Taas on apukoululainen vauhdissa. Kaksoisrakokokeesta ei voi vetää tuollaisia johtopäätöksiä. Jos molemmat raot ovat auki, syntyy yksinkertainen interferenssi yksittäsilläkin fotoneilla. Tämä on kvanttifysiikan ilmiö. Jos taas toinen rako tukitaan, mitään interferenssiä ei synny. Siellä mitään pimeän valon aaltoja ole.

      • EtimespaceYoutubesta999
        jhkjhjkhk kirjoitti:

        "Jos molemmat raot ovat auki, syntyy yksinkertainen interferenssi yksittäsilläkin fotoneilla."

        Nimenomaan syntyy koska laajenevan valon pimeät laajenevat aallot joita työntyy molemmista raoista jne.

        😃

      • Järkisyitä
        EtimespaceYoutubesta999 kirjoitti:

        Ainut looginen hyvä jäljellä oleva selitys on, että valo laajenee ja laajenevan valon nopeus kiihtyy koko ajan samassa suhteessa kuin aine ja valo laajenevat, siten että laajenevat valot vuorovaikuttaessaan toistensa kanssa, kiihdyttävät toistensa laajenemista jolloin valonnopeus on tyhjiössä vakio eikä riipu laajenevan valonlähteen tai laajenevan havaitsijan nopeudesta.

        😃

        "Ainut looginen hyvä jäljellä oleva selitys on, että valo laajenee ja laajenevan valon nopeus kiihtyy koko ajan"

        Vääntäisitkö Maxwellin yhtälöt mallisi mukaiseen muotoon, niin voimme arvioida mallisi hyvyyttä.

      • hkhjhkjk
        EtimespaceYoutubesta999 kirjoitti:

        "Jos molemmat raot ovat auki, syntyy yksinkertainen interferenssi yksittäsilläkin fotoneilla."

        Nimenomaan syntyy koska laajenevan valon pimeät laajenevat aallot joita työntyy molemmista raoista jne.

        😃

        "Nimenomaan syntyy koska laajenevan valon pimeät laajenevat aallot joita työntyy molemmista raoista jne."

        Ei, vaan koska aalto-hiukkas duoalismi pitää paikkaansa.

      • EtimespaceYoutubesta999
        hkhjhkjk kirjoitti:

        "Nimenomaan syntyy koska laajenevan valon pimeät laajenevat aallot joita työntyy molemmista raoista jne."

        Ei, vaan koska aalto-hiukkas duoalismi pitää paikkaansa.

        Itsensä kanssako se fotoni aaltoilee?!?

        😂😂😂

        😃

      • EtimespaceYoutubesta999
        Järkisyitä kirjoitti:

        "Ainut looginen hyvä jäljellä oleva selitys on, että valo laajenee ja laajenevan valon nopeus kiihtyy koko ajan"

        Vääntäisitkö Maxwellin yhtälöt mallisi mukaiseen muotoon, niin voimme arvioida mallisi hyvyyttä.

        En.

        😃

      • Jälkeenjääneelle
        EtimespaceYoutubesta999 kirjoitti:

        Itsensä kanssako se fotoni aaltoilee?!?

        😂😂😂

        😃

        Ei tietenkään, vaan näkymättömän ja olemattoman fotonitontun kanssa!!!

        😂😂😂

        😃

      • HölmönMölinää
        EtimespaceYoutubesta999 kirjoitti:

        "Jos molemmat raot ovat auki, syntyy yksinkertainen interferenssi yksittäsilläkin fotoneilla."

        Nimenomaan syntyy koska laajenevan valon pimeät laajenevat aallot joita työntyy molemmista raoista jne.

        😃

        Ihan normaali valo-oppi selittää asian ilman mitään pimeitä valoaaltoja ja muita aivopieruja. Etkö sinä ymmärrä edes, mitä tarkoittaa interferenssi?

      • IhanNiin
        EtimespaceYoutubesta999 kirjoitti:

        Itsensä kanssako se fotoni aaltoilee?!?

        😂😂😂

        😃

        Itse asiassa kyllä. Se kun on samaan aikaan sekä hiukkanen että aalto.
        Jos teet saman kokeen vesialtaassa, synnyttää etenevä aalto interferenssin kaksiaukkoisen esteen taakse. Ja ihan itsensä kanssa.

      • EtimespaceYoutubesta8989
        IhanNiin kirjoitti:

        Itse asiassa kyllä. Se kun on samaan aikaan sekä hiukkanen että aalto.
        Jos teet saman kokeen vesialtaassa, synnyttää etenevä aalto interferenssin kaksiaukkoisen esteen taakse. Ja ihan itsensä kanssa.

        Nimenomaan.

        Kyse on juuri tästä!!!

        Niiden kahden aukon läpi työntyy koko ajan meille pimeitä valon aaltoja!

        Ei sen fotonin tarvitse itsensä kanssa aaltoilla!!!

        Meille pimeät valon aallot työntyvät kahden reiän läpi ja se mitä reikien läpi työntyy, vuorovaikuttavat sen jälkeen keskenään ja näin se osa aaltoa joka yksittäistä fotonia kuljettaa, kuljettaa ykittäisen fotonin herkän ilmaisimen tietylle alueelle.

        Älä sinä usko kaikkea mitä nykyfyysikot sinulle kertovat!!!

        😀

      • Järkisyitä
        EtimespaceYoutubesta999 kirjoitti:

        Itsensä kanssako se fotoni aaltoilee?!?

        😂😂😂

        😃

        Kyllä. Sähkömagnetiikkaa tutkiessaan Maxwell oivalsi, että sähkö ja magneettikentät voivat teoriassa lähteä värähtelemään keskenään ja hän havaitsi, että tuon värähtelyn etenemisnopeus on lähellä valonnopeutta. Hän siis oli keksinyt, mitä valo on.

      • lklkjlkjlkj

        Ei voinut oivaltaa, koska Maxwellin teoria ei käsitellyt lainkaan sinun houreitasi. Juttusi on Niuanniemi ainesta alusta loppuun. Et ymmärrä edes peruskoulufysiikkaa.

      • tsikahörö
        Järkisyitä kirjoitti:

        ”Yleinen suhteellisuusteoria selittää miksi valonnopeus on vakio.”

        Ei selitä. Se on suhteellisuusteorian pohjana oleva oletus ja tästä seurannut suhteellisuusteoria sopi hyvin havaintoihin ja jopa ennusti yllättäviä havaintoja, jotka tehtiin myöhemmin.

        Viime vuosisadan alussa fyysikoilla oli ongelma: koska liike on suhteellista emmekä voi tietää olemmeko paikalla vai liikummeko (ja suhteessa mihin), fysiikan lakien tulee olla riippumatta siitä olemmeko paikallaan vai liikummeko vakionopeudella. Yritykset löytää eetteri eli tyhjän tilan paikallaan oleva olemus olivat epäonnistuneet. Maxwellin sähkömagnetiikan yhtälöt olivat osoittaneet toimivuutensa ja ne riippuivat valonnopeudesta. Samoin Maxwellin yhtälöt näyttivät toimivan yhtä hyvin liikkeestä huolimatta. Fizeaun 1800 luvun lopulla olevan kokeen mukaan nesteen läpi kulkeva valonnopeus ei (juurikaan) riipu veden virtauksesta.

        Ainut looginen hyvä jäljellä oleva selitys oli, että valonnopeus on tyhjiössä vakio eikä riipu valonlähteen tai havaitsijan nopeudesta. Jotta tämä voisi pitää paikkansa, täytyi hyväksyä, että sen sijaan pituudet ja aika ovat suhteellisia. Sittemmin tämä on varmennettu useilla mittauksilla, vaikkakin mittausjärjestelyissä on ollut yksi yhteinen piirre: valonnopeus on mitattu edestakaiselle reitille. Vasta viimeaikoina on pystytty tekemään koe, joka mittaa valonnopeuden yhteen suuntaan.

        Loppujen lopuksi valon vakionopeus on oletus, joka näyttää sopivan havaintoihin ja sen pohjalle rakennetut suhteellisuusteoriat ovat olleet erittäin menestyksekkäitä ennustamaan asioita. Mutta tiede harvoin todistaa mitään täysin varmasti.

        Tuo on "kauppamiehen kirjoitus". Siitä kun poistaa aikalaisten sinällänsä hyvän ja tarpeellisen perustutkimuksen niin mitä jää jäljelle. Se jotta valonnopeus on vakio ja riippuvainen väliaineesta.

        Kirjoitit itsekkin jotta tämä Fizeaun:n kokeet osoittivat valonnopeuden olevan riippumaton nesteenvirtausnopeudesta (siis vakio). Samoin kuin se on vakio tyhjiössä (kuten kirjoitit). Yleinen suhteellisuusteoria selittää miksi valonnopeus on vakio.

        Onko valonnopeus Auringosta Maahan muuttunut aikojen saatossa ? Onko valokaapeleissa kulkevien valonsäteidennopeus ja taitekerroin muuttunut ja saanut tämän seurauksena tietoliikenteessä aikaan viiveitä ? Ei ole.

        Valonnopeus ei ole oletus vaan fakta. Vai pystytkö muuttamaan valonnopeutta väliaineessa ? Kirjoituksessasi olet vuoroin sitä mieltä ettei valonnopeus ole vakio ja heti seuraavalla hetkellä kirjoitat jotta se on vakio (Fizeaun). Kirjoitat myös jotta valonnopeus on tyhjiössä vakio. No niinhän se on ja Yleinen suhteellisuusteoria selittää miksi se on vakio. Valonnopeus on vakio kullosessakin väliaineessa.

    • SummaSummarum

      Eli kuten kommenteista voi päätellä, kyseessä ei suinkaan ollut historian ensimmäinen selitys valonnopeuden vakioisuudelle. Historian typerin selitys se saattoi hyvinkin olla. Ainakin siinä sarjassa bodiumilla.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe