POLIISI tutkii epäiltyä koiran vahingoittamistapausta vahingontekona Turussa. Tuntemattoman miehen epäillään paiskanneen pienen chihuahua-rotuisen koiran maahan niin, että koiran etujalan värttinäluu murtui.
Nelikymppinen nainen on kertonut poliisille ulkoiluttaneensa chihuahuaa Läntisellä Rantakadulla Barkerin puiston kohdalla viime sunnuntaina. Koira oli kävellyt pengermuurin päällä talutushihnassa, kun tuntematon noin 70-vuotias mies poliisitiedotteen mukaan ”paiskasi koiran kaaressa katuun”.
Mies oli istunut muurilla naisen seurassa.
”Teon syystä ei ole mitään tietoa”, sanoo rikosylikonstaapeli Lasse Höysti.
POLIISI pyytää miestä tai mahdollisia todistajia ottamaan yhteyttä.
Poliisin tavoittelemalla miehellä on valkoharmaa, pitkähkö tukka. Hänellä oli päällään vaaleansininen farkkuasu ja kirkkaanpunaiset tennarit, joissa on kukkakuvioita.
Miehen seurassa oli noin 70-vuotias nainen. Mies ja nainen olivat liikkeellä polkupyörillä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Miksi se koiranomistajanainen ei kerro kuka se mies on ??? Ihan noin vainko tuntemattomien kanssa istuskelee.
Eikö poliisilla ole muuta tekemistä ...?
Pikku-pentu (1,5kg) oli mennyt hihnassa liian läheltä ja ehkä nuuhkaissut penkillä istuvaa pariskuntaa, jolloin äijä oli käynyt pentuun kiinni ja paiskannut maahan.
Toivottavasti oikeat ihmiset tunnistaa ja löytää hyvistä tuntomerkeistä ennen poliiseja.
Olipa röyhkeä ja ylimielinen koirankusettaja. Koirien tuominen kaupunkiin on todella sairasta. Koirat pitää kieltää.
Tuossakin tapauksessa mies on vain ärsyyntynyt röyhkeän naisen räksyttävän kusi- ja paskalinkon tuomisesta ihmisten oleskelupaikoille.