Suomea viedään Natoon epäparlamentaarisesti

Suomi on tehnyt sotilaspoliittisia sopimuksia USA:n, Naton, Iso-Britannian, Ruotsin ja Ranskan kanssa parlamentaarisesti valittujen edustajiensa toimesta sekä Isäntämaa-sopimuksen. Kuitenkaan minkään puolueen vaaliohjelmassa ei ole selkeästi sanottu, että moisia sopimuksia on tarkoitus solmia. Äänestäjille ei ole kerrottu uhkaavista vaarallisista päätöksistä.

Eduskuntavaaleissa ehdokkaiden olisi pitänyt (osata) sanoa, mistä asioista tulevat päättämään. Sotesta, hajasijoituksesta ja tierummuista oli selvä käsitys, mutta ei näköjään puolustuspolitiikasta tai puolueettomuudesta / liittoutumattomuudesta.

Lopputulemana esileikissä ja hiplauksessa Naton kanssa ollaan enää vailla lopullista penetraatiota ja fellaatiota.

"Oli se sisällä, mutta en nauttinut" Matti Nykänen, mäkihyppääjä evp.
494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Veikko Vennamo sanoisi: "Suomen kansaa on taas petetty."
$eteliselkärankaiset Natolobbarit vievät Suomea kuin litranmittaa kohti läntistä liittoumaa, johon vajaa viidennes haluaisi kuulua.
Yli puolet suomalaisista ei kannata moista suuntausta.
Seuraavien eduskuntavaalien vaalikoneissa pitää olla ehdokkaille selvä kysymys: "Kannatatko Suomen Nato-jäsenyyttä Kyllä/Ei" Sen jälkeen olisi helppo tehdä äänestyspäätös.

Äänestä
  • "Yli+puolet+suomalaisista+ei+kannata+moista+suuntausta."Vain+28%+suomalaisista+vastustaa+syvenevää+yhteistyötä+lännen+ja+NATO:n+kanssa.

    1Äänestä

Ruotsissa demokraattinen päätöksenteko on jo kärsinyt inflaation. Perinteiset pääpuolueet, Ruotsin demarit ja moderaatit (porvarit) pelkäävät Ruotsi-demokraattien "Jytkyä" aanukset sulkijalihas jäässä.
Kohta myös Suomessa.

Äänestä

Suomalaiset suhtautuvat tutkimusten mukaan verrattain myönteisesti Naton kanssa tehtävään yhteistyöhön.

Puolustusministeriön alaisen Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan marraskuussa 2017 julkaiseman kyselytutkimuksen tuloksen mukaan Naton kanssa tehtävään sotilaalliseen yhteistyöhön suhtautuu myönteisesti 61 prosenttia ja kielteisesti 32 prosenttia kyselyyn vastanneista.

Myönteisesti suhtautuvien osuus on pienessä kasvussa edelliseen tutkimukseen verrattuna.

https://defmin.fi/tehtavat_ja_toiminta/viestinta/maanpuolustustiedotuksen_suunnittelukunta_mts

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Sven_Tuuba kirjoitti:

Suomi on tehnyt sotilaspoliittisia sopimuksia USA:n, Naton, Iso-Britannian, Ruotsin ja Ranskan kanssa parlamentaarisesti valittujen edustajiensa toimesta sekä Isäntämaa-sopimuksen. Kuitenkaan minkään puolueen vaaliohjelmassa ei ole selkeästi sanottu, että moisia sopimuksia on tarkoitus solmia. Äänestäjille ei ole kerrottu uhkaavista vaarallisista päätöksistä.

Eduskuntavaaleissa ehdokkaiden olisi pitänyt (osata) sanoa, mistä asioista tulevat päättämään. Sotesta, hajasijoituksesta ja tierummuista oli selvä käsitys, mutta ei näköjään puolustuspolitiikasta tai puolueettomuudesta / liittoutumattomuudesta.

Lopputulemana esileikissä ja hiplauksessa Naton kanssa ollaan enää vailla lopullista penetraatiota ja fellaatiota.

"Oli se sisällä, mutta en nauttinut" Matti Nykänen, mäkihyppääjä evp.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu