Totuuksia palstan keskustelun tasosta

Tarkkis-poika: "Oletteko huomanneet että??Tämän palstan muutaman valkolahtarin ja riistokapitalistin mielestä ei saisi kertoa joistain asioista lainkaan mitenkään."

Olen huomannut, että palstan muutaman stallarin ja punikin mielestä palstalla saisi käsitellä vain äärivasemmiston valeita ja NL/Venäjä kehuja. Höysteinä loputon Suomen ja länsimaiden mustamaalaus.

"Esimerkiksi kun joku kertoo sen faktan että maa nimeltä Suomi on hävinnyt kaksi viimeisintä käymäänsä sotaa tuota suurta ja mahtavaa itänaapuriaan vastaan."

Sehän on tosiasia, mutta stallarit valehtelevat sotatapahtumista ja sotiin johtaneista syistä sekä niiden seurauksista.

"Niin samantien alkaa näiden muutaman valkolahtarin ja riistokapitalistin lapsellinen vuodatus ja parkuminen että tuo esimerkissä oleva faktatieto on valetta."

Valeet oikaistaan ja parkumisen aloittaa aina äärivasemmisto valeillaan.
12179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Haluaisin kyllä joskus nähdä sellaisen "riistokapitalistin" !

Äänestä

Tämä palsta on ketjun aloittajasta päätellen jonkun harhaisen mielenterveyspotilaan avautumis- ja saattohoitopaikka.

Äänestä
  • Kyllähän avaaja aika pitkälti on oikeassa. Valtaosa avauksista on 1-2 kommarin tekemää sontaa, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ihmetyttää, että mikä heidän motiivi. Tuskin siitä edes maksetaan. Outoja omaan pesään kuseskelijoita. Tosin, niin kaukana ovat totuudesta, että lähinnä naurattaa kummajaisten oksennukset.

    Äänestä

  • näihäsevähäon kirjoitti:

    Kyllähän avaaja aika pitkälti on oikeassa. Valtaosa avauksista on 1-2 kommarin tekemää sontaa, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ihmetyttää, että mikä heidän motiivi. Tuskin siitä edes maksetaan. Outoja omaan pesään kuseskelijoita. Tosin, niin kaukana ovat totuudesta, että lähinnä naurattaa kummajaisten oksennukset.

    Saat hävetä, kun lähdet tuollaista julistavaa kirjoittelijaa puolustelemaan.

    Tämän ketjun aloittaja ei käy töissä ja elää muiden siivellä kuin kommari, kun on aikaa kaikki päivät kirjoitella, julistaa silti olevansa joku valkosoturi, huutaa perään tarkkispoikaa, stallaria, ketaletta, tiltua (äitiään).

    Kaikki hävettävää sontaa, joka tuon sairaan tyypin näppikseltä lähtee, ei yhtään asiaa, joka kiinnostaisi yleisesti muita.

    Ei palstalla ole "omaa pesää" jota voisi kusta. Asioita voi käsitellä, vaikka kaikki ei imartele "omaa pesää"

    Äänestä

  • dfghjklölkjhgf kirjoitti:

    Etkö Ketale vieläkään tajua, että kovin moni avaus Valkosoturilta on korjauksia sinun idioottimaisiin kommentteihin. Joten A: kumpikohan teistä kirjoittaa tänne useammin (ei Valkosoturi kaikkea paskaasi korjaa), ja B jos Valkosoturin tekemät korjaukset eivät kiinnosta ketään, niin sittenhän ei kukaan ole kiinnostunut sinun jutuistasikaan. Lisäksi C: puutut vielä valkosoturin nimittelyyn. Hän ja minäkin käytämme kymmenesosan nimittelysanoista, mitä itse teet. ..
    Huomaatko mitään ristiriitaa? Ai et? Miksiköhän en ole yllättynyt että olet täysin sokea omalle tyhmyydellesi....

    Äänestä

Stallari: "Puhuttaessa Venäjän valtiosta tai armeijasta maalaa joku täällä aina toisen osapuolen kommunistiksi, joka toivoo Venäjän miehittävän Suomen."

Siitähän useimin on kyse, kun mainostetaan Venäjä/NL:n ylivaltaa ja kykyä miehittää Suomi. milloin vain sattuu haluttamaan.

"Kenties huvittavin retardien hölmöily on se, että aletaan huutamaan samaa miehittämistoive-mantraa myös silloin, kun joku kehtaa mainita että Suomen tulisi satsata enemmän maanpuolustukseen. "

Tuossa menee jo stallarin valehtelu yli kaiken järjen. Stallarien punaoinen lanka on Suomen maanpuolustuksen vähättely ja mustamaalaus.

"Sekään ei retardeille kelpaa, vaan kyllähän toive tehokkaammasta maanpuolustuksesta on heille ilman muuta merkki siitä että toiveen esittäjä haluaa Venäjän miehittävän maan."

Stallari yrittää taas nostaa itsensä tukasta ilmaan. Onnistuitko?

Äänestä
  • Juttusi ovat kuin hullun päiväkirjasta, sama levy pyörii päivästä ja vuodesta toiseen, ilman että sinulla on mitään järkevää sanottavaa. Siksi sinun kirjoitukset on myös niin helppo tunnistaa.

    Äänestä

  • hulluolet kirjoitti:

    Juttusi ovat kuin hullun päiväkirjasta, sama levy pyörii päivästä ja vuodesta toiseen, ilman että sinulla on mitään järkevää sanottavaa. Siksi sinun kirjoitukset on myös niin helppo tunnistaa.

    Ketale antaa samaa huomiota minun lisäksi niin monelle muullekin. Olen melkein mustasukkainen:) Siis kauheasti hän on tunnistanut kirjoittajia :)
    Jokseenkin outoa että ei ole huomannut itsessään mitään niitä piirteitä, mistä muita täällä syyttelee. Eikä vieläkään kai ole hoksannut sitä, että hänen omat aivopierut aihettavat nämä vastareaktiot. Toki, ilman Ketaletta täällä palstalla olisi usein kovin hiljaista. Tuppaa melkein jokainen hänen oksennuksista aiheuttaamaan pienimuotoisen lumipalloefektin :)

    Äänestä

Verner Lehtimäki tuli aikoinaan Amerikasta Venäjälle , hänet Venäjällä teloitettiin.
Jos olisi jäänyt Amerikkaan niin hän olisi säilyttänyt henkensä. Mutta kommarit kuitenki ylistää Venäjää. Mutta jos vaikka Marski oli antanut käskyn ampua tämä Verner niin kommarit olisivat huutaneet. Että lahtari taas tappoi.

Äänestä

Palstan aloittaja elää vielä kommunisti aikaa, onko puolesta vai vastaan, Marskikin taisteli venäjän puolesta ja vastaan , samoin kävi saksan puolesta, oli aatun kaveri, ihanko petikaveri, salaa kävi saksassa. Taso on vapaa valinta, täytyy mennä limbona kun taso on sitä, että täytyy reikä kaivaa, ei tarvi päätä vaivaa.

Äänestä
  • Palstan aloittaja on ansiokkaasti puolustanut totuutta oikoessaan stallarien ja punikkien loputtomia valeita.

    Kuulut näköjään samaan valehtelijoiden sakkiin.

    "Marskikin taisteli venäjän puolesta ja vastaan ,"

    Oleellista oli taistelu Suomen puolesta.

    " samoin kävi saksan puolesta, oli aatun kaveri, ihanko petikaveri, salaa kävi saksassa."

    Stallarin valetta. Marski kävi Saksassa vastavierailuna HItlerin käynnille 4.6. 42. Ei sitä mitenkään salattu.

    Äänestä

Stalin ei ole kommarien mielestä lahtari vaikka tapatti miljoonia ihmisiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Valkosoturi kirjoitti:

Tarkkis-poika: "Oletteko huomanneet että??Tämän palstan muutaman valkolahtarin ja riistokapitalistin mielestä ei saisi kertoa joistain asioista lainkaan mitenkään."

Olen huomannut, että palstan muutaman stallarin ja punikin mielestä palstalla saisi käsitellä vain äärivasemmiston valeita ja NL/Venäjä kehuja. Höysteinä loputon Suomen ja länsimaiden mustamaalaus.

"Esimerkiksi kun joku kertoo sen faktan että maa nimeltä Suomi on hävinnyt kaksi viimeisintä käymäänsä sotaa tuota suurta ja mahtavaa itänaapuriaan vastaan."

Sehän on tosiasia, mutta stallarit valehtelevat sotatapahtumista ja sotiin johtaneista syistä sekä niiden seurauksista.

"Niin samantien alkaa näiden muutaman valkolahtarin ja riistokapitalistin lapsellinen vuodatus ja parkuminen että tuo esimerkissä oleva faktatieto on valetta."

Valeet oikaistaan ja parkumisen aloittaa aina äärivasemmisto valeillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu