Olemme poikaystäväni kanssa useasti keskustelleet siitä, että hänen mielestään olen jotenkin etäinen. Hän on luullut sen olevan merkki siitä että tahdon koko suhteesta erilaisen kuin hän, vaikka olen yrittänyt selittää pitäväni läheisyydestä, en ole vain osannut käyttäytyä hänen tahtomallaan tavalla. Välitän hänestä todella. Keskustelu kärjistyi kuitenkin muutama päivä sitten riidaksi, ja hän sanoi yhtä sun toista mikä murensi itsetuntoani. Hän sanoi kyllästyneensä minuun ja käytökseeni ja hän on suunnattoman mustasukkainen aivan kaikista. Ajattelin asioita yön yli ja päädyin sitten siihen, että ellei hän voi olla kanssani onnellinen ilman että minun täytyy muuttua, on hänenkin kannaltaan parempi lopettaa suhde tässä vaiheessa. Päätöksestä kertominen teki todella kipeää, koska välitin hänestä kuitenkin niin tavattoman paljon. En vain halunnut että uudelleen yrittämisen pohjana olisi ajatus siitä että jomman kumman pitäisi yrittää muuttua. Pari päivää meni molemmilla itkiessä ja ikävöidessä. Sitten puhuimme asiat halki, ja silloin poikaystäväni väitti että tekisi mitä tahansa saadakseen minut takaisin, että hän pystyy kasvamaan eroon mustasukkaisuudestaan, että hän luottaa minuun nyt enemmän kuin koskaan, että hän ei koskaan ole ollut onnellisempi kuin minun kanssani, että hän todella rakastaa minua sellaisena kuin olen oikeasti eikä tahdo minun koskaan muuttuvan. Olin hämilläni ja tahdoin tietysti uskoa tuon kaiken. Toivon että päätöksemme jatkaa suhdetta oli oikea, sillä eroamisen tuska oli minulle jo melkein liikaa. Toivon että poikaystäväni tarkoitti joka sanaansa. Silti sydämessäni on outo tunne siitä etten ole sellainen jonka hän todella haluaisi. Onko tämä kelpaamattomuuden tunne yleistäkin?
Enkö kelpaa?
fanny
3937
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja varsinkin naisilla. Me syytetään heti itseämme jos mies vähänkin valittaa.
No, toivottavasti tuo hetken ero sai teidät heräämään ja huomaamaan mitä teillä jo on ja mitä menettäisitte jos eroaisitte.
Ehkä te olette vain erilaiset luonteiltanne ja intohimoltanne. Mies on ehkä enemmän tunneihminen ja kaipaisi enemmän sitä "jotakin" muttei osaa ilmaista mitä kaikkea se on, ja sinä taas olet ehkä vaan älyllisempi luonne, itsenäisempi tai jotakin, jonka hän taas käsittää kylmyydeksi.
Mustasukkaisuuskin kielii vain itseluottamuksen puutteesta.
Pikkuhiljaa sitä oppii tuntemaan toisen luonteen kaikkine mutkineen ja suorineen. Onnistumisten ja tunnustettujen virheiden kautta löytyy yhteinen sävel.
Jutelkaa toiveistanne ja unelmistanne eli pitäkää yhteydet kunnossa tietoisesti.
Kuinkahan tämän nätisti kertoisin. Kyllä ihmiset tuntevat alemmuudentunnetta parisuhteessa (varsinkin naiset), silloin on jo ns. alistaminen alkanut, ei hyväksytä toista sellaisenaan vaan yritetään muuttaa. Kielii myös huonosta itsetunnosta ja en usko sen mustasukkaisuuden kadonneen parin itkuisen päivän jälkeen.
Seuraa tilannetta ja jos todella on muutos tapahtunut, ota se ilolla vastaan, mutta mikäli ei, älä syyttele itseäsi.
Minulla on samantyyppisiä tuntemuksia kuin sinulla, en koe olevani tarpeeksi hyvä miehelleni. En koskaan olisi edes voinut kuvitella että hän rakastaisi minua takaisin, mutta niin hän kuitenkin teki. Olen yrittänyt muuttua ja kasvanutkin paljon, mutta pelkään usein kuollakseni menettäväni sen minulle kaikkein rakkaimman ihmisen. En löytäisi erolle ketään muuta syyllistäni kuin oman itseni, osaan olla kiukustuessani turhankin hankala. Ainoa toiveeni on se, että kelpaisin hänelle minuna, nyt, ja jatkossa.
Hän halusi sinut takaisin, se on merkki siitä että hän rakastaa sinua sellaisena kuin olet. Hän on valmis kasvamaan ja hyväksymään virheesi. Toivon teille onnea koko sydämestäni, pitäkää kiinni toisistanne, virheineen kaikkineen. Kokonaisuus tekee teistä sen mitä te olette, yhdessä ja erikseen.