Niinistön myötä presidenttiyden arvostus noussut

Halosen kausilla pääministeri oli selkeästi Suomen johtava poliitikko, käytännössä valtionpäämies presidentin ollessa lähinnä seremoniallinen keulakuva. Kaikki seurasivat tarkasti, mitä esimerkiksi Vanhanen sanoo tai tekee. Nyt Niinistön kaudella tämä asetelma on muuttunut täysin. Presidentti on taas maan johtaja, todellinen valtionpäämies ja pääministeri taustalla oleva sisäpolitiikkaan keskittyvä poliitikko, jota ei henkilönä kovin kiinnostuneena seurata.
563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomalaiset ovat kansa, joka kaipaa puoluepolitiikan yläpuolella olevaa "suurta johtajaa". Täydellinen parlamentarismi ei ole Suomen juttu, suomalaiset eivät ottaneet tuota systeemiä omakseen, vaikka siihen pyrittiin presidentin valtaoikeuksien supistamisella. Tässä mielessä Suomi on vähän itäeurooppalaistyyppinen ja auktoriteettiuskoinen maa.

Äänestä
  • Tietenkin noin koska valtaa ei voi jakaa liikaa sen on kyllä oltava oikeaa mutta joukossa on aina oltava hyvä johtaja johon tukeutua hädänhetkellä. Täydellinen tasavalta ajaa vain kaikki hulluiksi toisiaan vastaan.mutta vääränlaista johtajuuttakaan ei siedetä,ei esim.mitään öykkäripaskaa.

    Äänestä

Erittäin hyvä huomio. Niinistö on palauttanut presidentti-instituution arvostuksen Halosen jäljiltä!

Äänestä
  • Kyllä, tuo oli todella olennainen havainto aloittajalta - Sauli on vahvistanut presidenttiyden asemaa.

    Äänestä

  • Suurempi saavutus olisi ollut saada viranhoitoa Haloskan aikaa huonommaksi.
    Lienee oikeastaan mahdotonta, Tarjan hävettävä sekoilu oli pohjanoteeraus

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PaluuVanhaan kirjoitti:

Halosen kausilla pääministeri oli selkeästi Suomen johtava poliitikko, käytännössä valtionpäämies presidentin ollessa lähinnä seremoniallinen keulakuva. Kaikki seurasivat tarkasti, mitä esimerkiksi Vanhanen sanoo tai tekee. Nyt Niinistön kaudella tämä asetelma on muuttunut täysin. Presidentti on taas maan johtaja, todellinen valtionpäämies ja pääministeri taustalla oleva sisäpolitiikkaan keskittyvä poliitikko, jota ei henkilönä kovin kiinnostuneena seurata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu