Toistuva suhteen päättäminen

Tapasin keväällä aivan ihanan miehen. Heti ensitapaamisesta maa järisi. Asumme eri paikkakunnilla ja minulla lapsi jonka yh olen joten tapasimme koko kevään ja kesän noin kerta viikkoon, kaikki mahdolliset viikonloput vietimme yhdessä.

Mies on kaikkea mitä ikinä olen voinut kuvitella. Herkkä, taitava keskustelija, kohtelias, huomioiva, komea. Aivan täydellinen. Hänen seurasaaan tunnen olevani täydellinen, maailman kaunein, ihanin. Ja minulle hän tuntui samalta. Todellakin siltä kuin kuuluisimme yhteen. Seksistä ei varmaan tarvitse kertoa... Kun rakastelemme, taivaankappaleet vaihtavat paikkaa.

Mies on kuitenkin usein, todella usein tehnyt niin että kun olemme viettäneet täydellisen viikonlopun ja pääsen rakastumisen huumassa kotiin, hän laittaa viestin että ei halua enää tavata, luopuu minusta koska se on parhaakseni, olen päässyt liian lähelle, ainoa oikea ratkaisu on olla erossa. Mitä ihmettä??? Joka kerta murrun ja sydämeni särkyy. Hän jättää viestillä todella suureellisia jäähyväisiä. Tämä tapahtuu aina viestillä, hän ei vastaa puheluihin.

Alkuun vastailin ja ruinailin perään, mies oli muutamia päiviä vastaamatta mutta kuitenkin n. viikon sisään ottaa yhteyttä. Aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Itkee ikäväänsä, on sama oma ihana itsensä kuin kasvotusten, tulee päivä/viikonloppu kun lapseni on isällään ja tapaamme. Ei merkkiäkään tästä jättävästä vietin lähettäjästä. Kysyn syytä hän ei osaa vastata, sanoo olevansa sekaisin ja taas koko ajan minkä vietämme yhdessä on pelkkää tähdenlentoa, sateenkaaria ja vaahtokarkkia.

Parina edellisenä kertana olen sanonut hänelle että ok että on epävarma, selvittäköön päänsä/ajatuksensa ja ottakoon yhteyttä vasta kun on varma mitä haluaa. Joskus menee päivä/kaksi, joskus viikko/kaksi, mies ottaa yhteyttä, kertoo haluavansa minut, on pahoillaan. Tietää nyt mitä haluaa, ikävöi. Ja tapaamme taas.

Mies on kiinnostunut elämästäni, lapsestani, minusta, ajatuksistani... suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta, kaikki vaikuttaa niin täydelliseltä kunnes... Ajan viikonlopun jälkeen kotiin tai hän pääsee kotiinsa ja saan viestin, hän ei halua enää koskaan tavata. Ja minä menen täysin rikki.

Viimeisimmän kerran kun erosimme hän lupasi ettei toista tätä toimintamallia. Itki sylissäni rakkauttaan, minulla oli tunne että olimme molemmat tunteille todella avoimia. En ole milloinkaan tuntenut näin vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta kenenkään kanssa. Erotessamme sovimme seuraavasta viikonlopusta, mitä teemme, suutelimme, halasimme. Mies lupasi ettei enää ”jätä”, on tehnyt päätöksensä, haluaa minut ja lapseni elämäänsä. Pysyvästi.

Yön ja aamun rakasti, hehkutimme ihanaa viikonloppuamme, sitä kuinka ihmeellistä on että olemme tavanneet, kuinka täydellistä meillä on yhdessä ja suunnittelimme seuravaa yhteistä viikonloppua. Kunnes maanantaina töiden jälkeen saan viestin että miestä ahdistaa, oma elämänsä on sekaisin, en tunne häntä, olen päässyt liian lähelle ja kaiken kukkuraksi kertoo kuinka tunteet ovat minua kohtaan suuret, mutta ne eivät kuitenkaan riitä siihen että hän olisi rakastunut tai täysillä mukana. Siis anteeksi mitä?

Taas viestillä suurieleiset jäähyväiset, suojelee itseään, suojelee minua, viestit niin kylmiä että epäilen onko se sama mies lainkaan joka noita kirjoittaa ja täydellinen hiljaisuus. Ei vastausta puheluihin tai viesteihin. Jos jotain vastaa niin ”unohda minut, minä unohdan nyt sinut”, ”hyvää lopuelämää” ym. sontaa... Minä en voi ymmärtää, sydämeni särkyy, päässä humisee, oksettaa. En voi uskoa että näin käy TAAS!

Sanomattakin on selvää että jos jotain jäi puuttumaan niin vika ei välttämättä olekaan minussa tai yhdessä olossamme vaan hänessä. Kuinka sairas ihminen tekee näin, toistuvasti? Tämä tuntuu todella raa’alta henkiseltä väkivallalta ja kyllä, järkeni sanoo ”anna olla, unohda”, mies on sairas, en tunne häntä. Mutta sydämeni on valitettavasti aivan toista mieltä....

Minkälainen ihminen kykenee tekemään näin? Mikä on tämän toimintamallin perusta? Kuinka suuret henkiset ongelmat miehellä kenties on? Olen päättänyt erkaantua hänestä myös henkisellä tasolla, päättänyt lopettaa yhteisen tulevaisuuden haaveilun, unohtaa yhteenkuuluvuuden tunteen, hänen sanansa ja kosketuksensa. En vastaa enää viesteihinsä tai soittoihin mikäli hän ottaa yhteyttä. En halua enää satuttaa itseäni.

Mutta mikä on tämä logiikka, mikä tässä hommassa on? Onko niin etten todellakaan tunne häntä, onko hän täydellinen psykopaatti, jakomielitautinen, sitoutumiskammoinen, tunnevammainen? Jättääkö hän jotain kertomatta minkä paljastumista pelkää? Minkälainen ihminen edes kykenee tämmöiseen toimintaan?

Mikä on oikea malli minun toimia jos/kun hän vielä ottaa yhteyttä? Kuinka saan hänet tyhjättyä päästäni ja sydämestäni?