Yhdistän seuraavat asiat seksiin tai yleensä erottiikkaan. Kokeilunhaluinen, leikkimielinen, halua kokeilla rajoja. Voisin sanoa että nämä asiat puolisoni omasi nuorempana, viimeiset viisi kuusi vuotta olleet aneemisia. Kun olimme nuoria ja muutimme yhteen eka asunnossa oli kylpyamme, siellä sitten aika ajoin myös kylpemisen lisäksi harrastettiin seksiä. Muistan hyvin kuinka nuori nainen tiesi jo siinä vaiheessa miten mun mielenkiinto herää heti. Tullessaan kylppäriin nainen kääntyi selin ja riisui pikkarit pois, kiva oli katsella nuoren naisen kiinteää peppua ja karvapehkokin näkyi naisen kyyristyessä mun kasvojen eteen ja sitten vaan mun seuraksi ammeeseen. Vieläkin muistellessa noita aikoja saa halut heräämään, tosin jos nyt nainen tekisi saman ei mitään tapahtuisi, ei ole kyllä ammettakaan ja oikeastaan hyvä ettei ole ja tee niin koska nykyään jo läski ja selliliitti ovat tehneet tehtävänsä. Naisesta löytyi myös se leikkimielisyys, seksi ei noudattanut mitään tiettyä kaavaa vaan kokeiltiin erinnäisi juttuja, jonkun mielestä ehkä pervoja toisen mielestä ei. En koskaan kieltäytynyt mistään, kerranhan täällä vain ollaan. Mutta ikä tekee tehtävänsä tai joku siellä korvien välissä, kaikki seksi muuttui normaaliksi rutiiniksi, jos minä koitin vähän elävöittää touhua nainen kieltäytyi. Seksi touhut myös kesti monesti yli tunnin, jatkossa nainen halusi vain pikapanot. Viimeinen niitti oli naisen melko lailla rajustikin noussut paino sekä fyysiset oireet ja myös henkinen taantuma parisuhteessa. Vähän sama olo kuin söisi mausteetonta ruokaa, syö elääkseen mutta ei nauti, seksin suhteen sama, miksi suostua seksiin kun ei siitä nauti, pärjään kyllä ilmankin. Olen joskus maininnut että mitä jos ja heti nainen että unohda jos haluat jotain seksileikkejä, EI ONNISTU.
Lisämausteet puuttuu
wer4
8306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No jätä se nainen ja etsi itsellesi uusi seksiakrobaatti, olethan komea keskivartalolihavoitunut pienimunainen miestenmies. Ei sulle ole ongelma eikä mikään löytää uusi kiintekroppainen seksiakrobaatti.
"Muistan hyvin kuinka nuori nainen tiesi jo siinä vaiheessa miten mun mielenkiinto herää heti. "
Siinähän se vastaus. Nuori nainen tiesi miten SINUN mielenkiinto herää. Seksi ei suinkaan ole yksipuolista mielenkiintoa. Sinun olisi pitänyt panostaa siihen miten naisen mielenkiinto sinuun herää.
Kyllä kokeilunhalun, leikkimielimielisyyden ym. kadottaa ennemmin tai myöhemmin yksipuolisessa miellyttämissuhteessa. Itseasiassa tuollaiseen huonoon suhteeseen kadottaa itsensä kokonaan. Siitä tuo lihominenkin johtuu. Kun eroatte, nainen tervehtyy, löytää itsensä ja normaalit mittansa uudelleen. Suosittelen. Se on palvelus naisellesi.
Komppaan. Itsellä kävi näin ja olin vasta kaksikymppinen. Exän kanssa kuoli kaikki halut, kun miellyttäjä olin minä. Exä kuvitteli olevansa jonkinlainen seksijumala, mutta kumma, ettei se jumala koskaan ollut kiinnostunut siitä, mitä minä haluan.
Kun lähdin kävelemään, löysin ihan uuden innon seksiin. Irtosuhteita, seksiä ja lopulta parisuhde, jossa mies oikeasti on kiinnostunut, mikä minut sytyttää.
Leteistä kiinni tai vetää hiuksista kun höylää takaapäin, jatkaa niin kauan kunnes alkaa naisen suusta kuulua muutakin kuin voihketta. Jos nainen kävelee varovaisesti seuraavana päivänä on hommat onnistuneet.
Voi tsiisus sentään näitä "muisteloita". Ei aika mennyt enää palaa, ei parisuhteeseen ei sinulle eikä vaimolle. Te molemmat olette muuttuneet, joka on aivan luonnollista. Et sinäkään ole se nuori, aina valmis ori, joka viehätti nuoren naisen silmää tuolloin.
Minäkin yhdistin nuorempana kaiken tuon luettelemasi seksiin. Nykyään keski-ikäisenä tiedän, mitä hyvä seksi on ja siihen ei todellakaan tarvita kikkailuja tai akrobatiia, intohimo ja halu olla hyvä toiselle, riittää. Minulla roikkuvat sekä rinnat että takapuoli, miehelläni kalju paistaa ja vatsa pullottaa, tosin vain hiukan ja aika seksikkäästikin, silti haluamme toisiamme, yhä.
Ap kyllä puhui eri asiasta kuin sinä. Siitä, että nainen kieltäytyy nykyään kokonaan seksistä, ei ole pitkään aikaan ollut leikkimielisyyttä, ei kokeilunhalua, ei intohimoa. Jäljellä on enää suhteen henkinenkin taantuma ja plösähtänut kumppani.
Siitä en sitten tiedä mikä osuus ap:llä itsellään on parisuhteen väljähtymiseen. Tarina ei kerro.
Mutta hyvä kun teillä toimii, niin meilläkin vaikka ikää jo on viiskyt.
Pilluuu.......kumpa saiskin vielä.
" Viimeinen niitti oli naisen melko lailla rajustikin noussut paino sekä fyysiset oireet ja myös henkinen taantuma parisuhteessa"
Naisesi ei voi hyvin. Sinäkään et voi hyvin.Teidän suhde ei voi hyvin. Kannattaisi keskittyä parantamaan fyysisiä ja henkisiä oireita - eli muuhun kuin seksiin. Suhteen perusasiat pitää olla kunnossa, molemmilla henkinen ja fyysinen tasapaino ok, muuten seksi ei huvita.