Olemme olleet miesystäväni kanssa yhdessä lähes 6 vuotta, joista kihloissa viimeiset pari vuotta. Asumme eri paikkakunnilla, välimatkaa on vajaat 60 kilometriä. Olemme aikuisa eli molemmilla on/oli oma elämä aloittaessamme parisuhteen. Mieheni on kerran jäänyt kiinni pettämisestä, tämä oli suhteemme alkuaikoina. Olen koittanut painaa tuon episodin villasella, mutta tapaus on kyllä vienyt luottamustani mieheeni. Nyt viime aikoina olemme nahistelleet ja riidelleetkin aika paljon. Suhteemme tuntuu noudattavan samaa kaavaa eli se on ihan rutiinia. Kerran vuodessa teemme ulkomaanmatkan (yleensä etelänmatkan) ja kerran kesässä pikkumatkan johonkin päin Suomea. Muulloin emme juuri harrasta yhdessä mitään tai käy paljoa ulkona, kulttuuririennoissa emmekä missään. Oikeastaan järkytyin, kun havahduin siihen, kuinka tylsää "arkemme" on. Miheni on yrittäjä ja tekee pitkiä päivä, minä puolestani olen reissuhommissa ja välillä pitkiäkin aikoja poissa maisemista. Mieheni pitää itsestäänselvänä, että minä tulen ja siivoan hänen kotinsa, sitten kun olen pidemmällä vapaalla, itse hän ei imuriin tartu. Siivousasiasta meillä tulee usein nahinaa. Mielestäni minun ei ole velvollisuus siivota aikuisen miesystäväni kotia, hänenhän ne sotkut ovat. Käyn jo siivoamassa sairaan äitini luona eli minulla on siivoamista oman asuntoni lisäksi ihan riittävästi. Miesystäväni tietää, että en pidä hänen kotinsa siivoamisesta, silti hän ei tee asialle mitään, ei esimerkiksi palkkaa siivousapua. Varaa sellaiseen hänellä kyllä olisi. Tunnen, että tylsistyn nyt tässä parisuhteessa ihan totaalisesti. Mikä neuvoksi? Onko täällä kohtalotovereita?
Tylsistynyt parisuhde
12
633
Vastaukset
- problems
"Mieheni pitää itsestäänselvänä, että minä tulen ja siivoan hänen kotinsa, sitten kun olen pidemmällä vapaalla, itse hän ei imuriin tartu."
Aloittaisin tuosta. Eli lakkaisin siivoamasta. Koska en pidä sotkusta, lakkaisin myös käymästä miehen luona. Jos menisin, varmistaisin ensin, että siellä on siivottu.
Itselläni on aika samantyylinen suhde. Tapaamme käytännön syistä etupäässä luonani. Minulla on avain hänen asuntoonsa, hänellä ei ole minun. Exäni erotessani (27v liitto) päätin jo ennen kuin tutustuin "uuteen" (=8v) mieheen paremmin, etten ala styylata mm. sotkuisen miehen kanssa. Minulle sopii oikein hyvin, että näemme viikonloppuna, vietämme yleensä yhden päivän yön yhdessä. Viikot menee oikein hyvin työn ja harrastusten, ystävien parissa. Viikonloppuihin pitää mahduttaa myös vanhan äitini asioiden hoitamista ja tapaamista. Ja sisarusteni ja aikuisten lasteni. Itseasiassa lapseni ovatkin myös ajoittain minun ja miesystäväni "harrastuksia". Eli vietämme aikaa kaikista eniten heidän kanssaan. Tehdään ruokaa ja pölistään. Joskus käydään leffassa, keikoilla. Matkoilla.
Mieti mitä haluaisit muuttaa suhteessanne ja miten. Paitsi nyt tietenkin tuon siivoamisjutun. Kysy miehen kantaa muutosehdotuksillesi siivoamiscasen jälkeen. Voihan olla, että suhteenne "unohtuu" kokonaan, mikäli luovutat siivoamisen miehelle itselleen.- kamsatka
Hei, kiitos kommentista. Tuosta siivouksista nahistelusta olen ajatellut sitäkin, että mieheni ei taida paljoa välittää minusta, sillä hän ei ole hoitanut siivousasiaansa kuntoon, vaan olettaa että minä lopulta siivoan, vaikka se saakin minut pahalle tuulelle. Hän siis ei välitä, tulenko pahalle tuulelle tai miltä minusta tuntuu. Auttelen häntä myös yrityksen asioissa, teen mm. laskutuksia jne. Tulee toisinaan olo, että mieheni hiukan hyväksikäyttää minua. Minun eteen hän ei tee paljoa, ei esimerkiksi vaihda autooni talvirenkaita, vaikka hänellä on siihen välineet ja taitoa.
- Miespuolinenkommentti
Auttaminen voisi olla molemmin puolista ja mielellään yhdessä tekemistä. Siivota voi yhdessä. Toinen pyyhkii pölyt ja siivoaa keittiön, toinen imuroi. Niin se on mukavampaa. Miksei renkaanvaihtokin noin sujuisi. Mitä mies tekee siivotessasi?
Tuo jätä siivoamatta neuvo kuulostaa hyvältä. Jos mies on suhteessa vain siivouksesi vuoksi, voi edessä olla ero, mutta ehkä se kertoo suhteen tason.- 765
"Auttaminen voisi olla molemmin puolista ja mielellään yhdessä tekemistä. Siivota voi yhdessä. Toinen pyyhkii pölyt ja siivoaa keittiön, toinen imuroi. Niin se on mukavampaa. Miksei renkaanvaihtokin noin sujuisi. Mitä mies tekee siivotessasi?"
Mitäs apua se aloittaja saa? Puolikkaan renkaiden vaihdon, mutta "maksaa" sen puolikkaan talon siivoamisella... Siivous tapahtuu vähintään 52 krt/vuosi, renkaiden vaihto yleensä 2 krt/vuosi.
Reilua olisi, että mieskin siivoaisi puolet aloittajan kodista joka viikko jos olettaa, että aloittaja tulee viikottain siivoamaan puolet hänen kodistaan. Toisaalta en ymmärrä, että miksi kumpainenkin ei siivoa omaa kotiaan, aivan kuten aloittajakin toivoisi.
Renkaiden vaihdon voi sitten ostaa ulkopuoliselta jos mies ei edes sen vertaa halua tehdä. - Miespuolinenkommentti
Tietenkin tarkoitin auttamisessa noin 50-50 periaatetta ajallisesti, saa sen noinkin väännettyä. Mutta kannattaa ehkä miettiä, miten käyttää vähäisen yhteisen ajan. Ehkä niin, että viihdytään ja juttu toimii.
- NäilläEväillä
Teillä on omat kodit ja omat elämät, mies hoitakoon omat siivousasiansa.
Tottakai on välillä tarpeen auttaa kumppania missä tahansa asiassa, mutta teillä tuo auttaminen ei ole edes vastavuoroista.
Minä vaihtaisin tapaamiset vain omaan kotiini. Jos mies ei tule, jääkööt tulematta.
Tottakai parisuhteessa haluaa yhteisellä vapaa-ajalla tehdä jotain mukavaa, mennä ulos, käydä jossain. Mitä mies sinun kanssasi tekee?
Suhteessa ei kannata roikkua tavan vuoksi jos teillä ei ole saman suuntaiset odotukset parisuhteelta ja yhdessäololta.
Mitä pettämiseen tulee, siitä on aina vaikea päästä yli. Välimatka ja tapaamisvälitkään eivät varmasti auta asiaa. Mutta mennyt on mennyttä, keskity nyt siihen, mitä suhde on tänään ja koetko olevasi hänen kanssaan onnellinen ja rakastettu. Parisuhde voi tuntua tylsältä siksi, ettei siinä ole henkistä yhteyttä eikä vastavuoroista tunnetta. "Mikä neuvoksi? Onko täällä kohtalotovereita?"
Minusta tämä on yksi näiden palstojen vakioaiheita. Mies ei tee mitään ja nainen tekee kaiken.
Tässä tietysti ratkaisu on paljon yksinkertaisempi kuin monilla, koska aloittajalla on oma koti, mihin mennä, eikä tarvitse elää hävityksen keskellä.
Joten ei muuta kuin muuttamaan rutiineja. Miehesi voisi jopa saada siivouksen yrityksen kuluihin. Ainakin kotitalousvähennyksen hän niistä saa.- parisuhde_ei_työsuhde
Pettäminen. En ota kantaa siihen mikä seurustelun alussa on pettämistä ja mikä ei, jokainen ihminen määrittää seurustelun alkuvaiheessa parisuhteen vakavuuden omalla tavallaan.
Erillään asuminen ja parisuhde.
Olemme eläneet mieheni kanssa erillään nyt jo päälle 15 vuotta. Asumme eri maissa ja elämme yhdessä jomman kumman kotona noin 1-2 viikkoa kuukaudesta ja joka toisen viikonlopun.
Minä en ole koskaan "emännöinyt" enkä siivonnut mieheni kotona, eikä hän minun. Toki kumpikin laittaa toisen luona ollessaan käyttämänsä ruokailuastiat astianpesukoneeseen ja saattaapa käynnistää sen koneenkin, mutta astianpesukoneen tyhjennys on jo asunnon omistajan heiniä.
En tartu imuriin hänen kodissaan, eikä hän minun luonani ollessaan. Hänellä on oma tapansa elää ja minulla oma. Hän ei moiti sitä miltä minun luonani näyttää, enkä minä puutu siihen miltä hänen kotona näyttää. Suosittelen samaa sinulle.
Mitä tehdään yhdessä ollessa.
Meillä yhdessä olo keskittyy muutamaan asiaan a) sänkyyn, b) ruuan laittamiseen yhdessä c) ulkoiluun ja kuntoiluun d) sukuloimiseen ja lastenlapsiin.
Työasiat eivät kuulu meidän parisuhteeseen. Työt hoidetaan silloin kun ollaan erillään. Jos on menossa iso projekti joka vaatii paljon aikaa, yhteinen heti rauhoitetaan siitä huolimatta muulle toiminnalle kuin työlle.
Lähtisin sinuna liikenteeseen siitä, että mies huolehtii jatkossa omasta kodistaan ja omista töistään. Et ole hänen siivooja etkä sihteeri, joten.... aseta rajat. - oppeliini1
Olet tainnut aiemminkin kirjoitella tuosta samasta; siivoat äitisi ja miesystäväsi kodit.
Jos ja kun mies on noinkin sidottu työhönsä, miksi hän ei käytä siivouspalvelua?! Tuo olisi mitä luonnollisin homma hoitaa viikottainen tai 2 x viikossa tapahtuva kodin kunnossapito!
Kumpikin saisi rauhan; mies jatkuvan puhtaan kodin ja sinä miellyttävän vierailuympäristön.
Tietysti sinusta itsestäsi riippuu valitsetko olla ilmainen piika ja sängynlämmittäjä.
Aitisi, vanhempana ihmisenä, tuskin haluaa ventovieraita kotiinsa joten ehkä sinun on jatkettava hänen kodin ylläpitoa.- gigy
"miksi hän ei käytä siivouspalvelua?! Tuo olisi mitä luonnollisin homma hoitaa viikottainen tai 2 x viikossa tapahtuva kodin kunnossapito!
Kumpikin saisi rauhan"
Taitaapa vain olla niin, että ainoastaan ap saisi rauhan. Miestä ei häiritse, että ap siivoaa ja kärsii. Siksi hän ei käytä siivouspalvelua. Sitä paitsi se maksaa. Miksi maksaa, kun ap.n tehtävä on siivota ilmaiseksi?
Suosittelen ap.lle jämäkkyyttä. Palvelut seis.
"Aitisi, vanhempana ihmisenä, tuskin haluaa ventovieraita kotiinsa joten ehkä sinun on jatkettava hänen kodin ylläpitoa. "
Ei se nyt ihan noinkaan mene. Minulla on myös vanha yksinasuva äiti. Hänellä on mm. muistisairaus. Hoidamme kaikki hänen asiansa veljeni kanssa. Veljeni hoitaa äidin pyykit, käy kauppa-asiat. Minä hoidan viestinnän äidin hoitajien kanssa ja raha-asiat. Molemmat yritimme myös siivota sen minkä voimme, samoin etenkin vanhin lapseni. Mutta se oli kovin hankaa. Äitini, vaatii seuranpitoa kaikilta tutuilta silloin kun käymme (asumme kaikki lapset ja lastenlapset toisella paikkakunnalla) eikä mitään hosumista siivousten kanssa "kyllä minä ne hoidan". Vaikka ei hän hoida, ole hoitanut vuosiin. Otimme äidille siivouspalvelun ja jännitimme toimiiko, antaako äiti siivota. Kyllä. Nyt on paikat puhtaina, todella ihana ja vapauttavaa meille kaikille.
- haudastanoussut
Minäkin aloittaisin siitä, että jätän siivoamatta. Varaisin kalenteriin juuri niille vapaa-ajoille, jolloin olisi pitänyt olla siivoamassa, niin jotain omaa kivaa itseni vuoksi. uusi harrastus, jokin rentoutumisjuttu, jotain pientä, vain itselle.
antaisin ukon olla, ottaisin etäisyyttä, en olisi aloitteellinen yhteyden pidon kanssa ja aidosti käyttäisin sen ajan mikä siitä vapautuu, niin itseni virkistämiseen ja piristämiseen, lepäämiseen, mille nyt olisi tarvetta.
Meillä oli suhteessa tilanne, jossa tuli kyllästyminen yhteisten vuosien jälkeen. En tehnyt tylsyydestä ja kyllästymisestä yhteistä asiaa, vaan tajusin, että olen itse kyllästynyt elämääni. Tein muutoksia, ei mitään pettämisiä, eikä rillutteluita tai juhlisimia, vaan itseen keskittymistä, itsen hoitamista ja panostamista siihen, että havahdun uudelleen eloon. Tein jopa matkoja yksin jne... kävi sitten niin, että reilu vuosi meni ja tuntui kuin olisin noussut jostain haudasta. Vähitellen siinä mieskin havahtui, että hetkinen missä mennään. yritti jonkun aikaa lähinnä roikkua minussa, mutta pidin kiinni omista kivoista jutuistani ja pian mieskin alkoi kaivautua ulos kuopastaan. Siis ei kumpikaan olla mitään passiivia kotona olevia ihmisiä, mutta sillä tavalla henkisesti oltiin jumissa suhteessa toisiimme, ja ehkä työpaineet ja kaikki oli jumittanut meitä myös yksilöinä. Löytyi sitten se parisuhteen yhteyskin täysin eloisana ja olemassa olevana, mutta tuosta oman tylsyyden purkamisesta se sitten lähti. - oletanko
Hei parisuhde on silloin hyvin jos sänkyhommat sujuu, mukisematta, minulle tuli huono olo kun mieheni ei enään koe samalla tavalla kuin minä että kaikki olisi hyvin itken usein, onko syy minun,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3638093Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1592372Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60833- 24795
- 64792
- 55783
- 66760
- 46746
- 11726
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss68683