Lääkäri ei maininnut eikä pakkausselosteessa kerrota saako alkoholia juoda tämän kanssa? V Pen Mega kuuri kyseessä angiinaan.
V pen mega ja alkoholi?
3
46637
Vastaukset
- tohtorilääkärimaalari
Hei.
Onpa kurjaa, angiina ei ole mikään mukava kaveri, kurkku on tosi kipeä. Mutta onneksi olet saanut lääkkeen siihen, lääke tepsii mukavasti jo muutamassa päivässä. Muistahan kuitenkin syödä kuurin loppuun, ettei bakteeri pääsisi uusiutumaan ja vaihdat hammasharjan uuteen. Bakteeri todennäköisesti on hammasharjassasikin. Jos seurustelet tai vastaavaa, myös lähikontaktillasi voi olla samainen bakteeri. Hänetkin tulisi hoitaa, mikäli on oireita.
Antibioottien ja alkoholin yhteiskäytöstä varoitellaan paljon, mikä on toisaalta varsin hyvä asia. Tämä johtunee siitä, että osaan antibioottien ja alkoholin yhteiskäyttöön liittyy oikeastikin haitallisia ja vakavia vaikutuksia, esimerkiksi Flagyl- kauppanimellä oleva antibiootti, jossa alkoholin kanssa yhteisvaikutuksena on ns. antabusreaktio. Tämä tarkoittaa sitä, että tulee todella paha olo, ihon punoittaa ja mahdollisesti tulee myös sydämen rytmihäiriöitä.
V-pen lääke on penisilliini ja sillä ei ole todettu olevan yhteisvaikutuksia alkoholin kanssa. V-pen, kuten muutkin antibiootit aiheuttavat kuitenkin vatsaoireita, joita alkoholi ei varmasti helpota, päinvastoin. Oksentelu puolestaan voi haitata antibiootin imeytymistä ja heikentää tehoa bakteeria vastaan. Alkoholi voi aiheuttaa oksentelua.
Olet kuitenkin toipilaana ja riittävästä nesteen saamisesta sekä levosta tulee huolehtia, jotta tervehtyisit nopeammin. Alkoholia ei lasketa riittäviin nesteisiin. En voi kannustaa alkoholin juomiseen, jättäisin ainakin reilut humalat väliin. - Anonyymi
Kuinka ajattelit juoda alkoholia jos on vaikeuksia jo vettä niellä?
- Anonyymi
Jos on alkoholiongelmaa, niin sitähän nielee vaikka kuinka kipeänä.
Viittaa kyllä ongelmaan, jos ei pysty yhden lääkekuurin ajan olemaan ilman alkoholia.
Joskus kehotetaan antibioottikuurin aikana olemaan ilman alkoholia jo siitäkin syystä, ettei jää humalassa lääkkeet ottamatta.
Toki joidenkin antibioottien kanssa alkoholi on jopa vaarallista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin33811756IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3597966Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut933083Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?982258Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1562219Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?81656- 1101261
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin551103Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26908Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60793