Tuttu ilmiö

Mua ei voi vähempää kiinnostaa joku naamakirja, twitter ja mitä niitä nyt on. Totuus kuitenkin on että mulla riittää mielenkiintoa myös somen (suomi24 keskustelu) ulkopuolella.. Oma avolittoni koki kovia kun naine päätti liittyä faceen ja twitteriin ja onkohan muuallakin, pikku hiljaa naiselta katosi kiinnostus niihin asioihin joita oli ennen sitä. Nainen nautti "täysin rinnoin"seksistä, yhdessä istuttiin katsellen leffoja, käytiin kävelyllä, saunottiin yhdessä jne. Nyt naista ei saunaa uhdessä saa, puhumattakaan että pestäisiin toistemme selät ja vähän muutakin kuten ennen, ei seksiä, ei käydä kävelyllä, aina vaan face tai twitter ja whats up ryhmä vai mikä lie. Kun olen erehtynyt kommentoimaan että ethän sä välitä enää parisuhteestamme olenkaan nainen alkaa kiukuttelemaan, tulee oikein pahaksi, sanoin kerran et pitäiskö olla siellä makkarissa reidet levällään ja pillu valmiina kun sä haluut. Nainen on vaan totaalisesti muuttunut, ymmärtäisin jos olisi nuori mutta kun on 45v ja on kuin teini. Olen myös sanonut että sä pilaat meidäm parisuhteen tolla tavoin tai on jo pilannut osittain ei vaikutusta. Mutta kun ympärillee katsoo niin kaikki tuntuu naputtelevan puhelinta kuin jossain hypnoosissa, mulla ei vaan ole tarvetta kun soittamiseen ja joskus tekstareihin. Heräisköhän tuo jos sanoisin muutaavani pois, tuskin ja mitäs se miehellä kun ei seksikään ole ja lapsi tehty, mähän olen vaan asuinkumppani tällä tavalla. Ai niin, muija haluu pitää kulissia pystyssä, meillä kun menee hyvin muijan kertoman mukaan mitä juttelee sukulaisileen ja kavereilleen. Tätä on nyt jatkunut jo vuosia eikä muutosta näy, mikä pahinta tuo naputtelu ja somettelu on tehnyt naisesta sohvaperunan ja sen myötä paljon painoa lisää.
5234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ymmärrän sinua todellakin. Itsellä menee avoliitossa huonosti. Oon ite se joka on kännykkä kourassa melkein aina ja arvaa miksi.... Mies on muuttunut kylmäksi minua kohtaan. Ei lähde lenkille enää, ei pese selkääni, ei hyväile... Sen takia etsin lohtua kännykästä. Viestittelen ystävieni ja jopa vieraiden miesten kanssa. Paljon mieluummin olisi rakkaani kainalossa ja yhdessä tekemässä sitä kaikkea mitä ennen teimme.

Äänestä
  • Mulla sama. Pakenin puhelimen äärelle kun läheisyys loppui miehen taholta. Vaikka ei sieltäkään syvempää iloa saa. Mutta siellä sentään joku saattaa olla kiinnostunut minustakin ja kuulumisistani...
    Ero on jo ajatuksen tasolla virinnyt eikä vaikuta enää niin mahdottomalta... tai sitten tyydyn tähän läheisyydettömyyteen.

    Äänestä

  • sadwoman kirjoitti:

    Mulla sama. Pakenin puhelimen äärelle kun läheisyys loppui miehen taholta. Vaikka ei sieltäkään syvempää iloa saa. Mutta siellä sentään joku saattaa olla kiinnostunut minustakin ja kuulumisistani...
    Ero on jo ajatuksen tasolla virinnyt eikä vaikuta enää niin mahdottomalta... tai sitten tyydyn tähän läheisyydettömyyteen.

    Eroa minäkin mietin, mutta pelkään että kadunko sitä myöhemmin. Kaipaan niin saada olla rakastettu, saada halaamista, hyväilyjä... Saada olla kainalossa, saada itkeä rakkaan sylissä. Nyt mies pakenee kun itken.

    Äänestä

Kuulostaa niin tutulta!! Vaimoni myös jatkuvasti somessa, ihan koko ajan. Jos pitäis joku aika-arvio tehdä, varmaan 8h/vrk.
Seksi ja kaikki läheisyys kadonnut, yhdessä jos leffaaki yrittää kattoo, se vaan facebookia tms selaa vähänväliä. Ja asiasta oon huomauttanu useita kertoja, hirvee riita ja kiukuttelu siitä alkaa. Kiva istua ravintolassakin, ku vaan puhelinta ei pysty pitämään silloinkaan käsilaukussa. Arvatkaapa huvittaako lähteä treffeille minnekkään..
Taidan seuraavaksi laittaa sen valinnan eteen, joko minä tai puhelin..

Äänestä
  • Tuntuu naisilla olevan tuo tapana, ei se ole enää tervettä se on sairaus toi sometus. Se alkaa kun nainen tulee töistä, se loppuu kun menee nukkumaan, mikään normaali siinä ilta viiden ja ilta kymmenen välillä ei kiinnosta. Ei seksiä, ei hellyyttä ei normaalia kontaktia mun kanssa vain some. Kysyy välillä et hoidinko jonkun asian ei muuta ja saattaa heittää jotain päivästä ja se siinä. Puhelin koko ajan sohvalla vieressä ja kun piippaa heti kiireesti käteen...ja näpyttely alkaa. Mulle toi on riittänyt jo aikaa sitten mut mitäs väliä täs olen pikkuhiljaa hijaisuudesssa tiettyjä asioita miettinyt ja tulee kyllä muijalle yllätyksenä. Minä olen huomauttanut pari kertaa ei vaikutusta, valittakoot sitten kun pläjähtää ja jää yksin jaa mutta ei voi jäädä yksin kun on se puhelin ja some.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitäköötpäänsä kirjoitti:

Mua ei voi vähempää kiinnostaa joku naamakirja, twitter ja mitä niitä nyt on. Totuus kuitenkin on että mulla riittää mielenkiintoa myös somen (suomi24 keskustelu) ulkopuolella.. Oma avolittoni koki kovia kun naine päätti liittyä faceen ja twitteriin ja onkohan muuallakin, pikku hiljaa naiselta katosi kiinnostus niihin asioihin joita oli ennen sitä. Nainen nautti "täysin rinnoin"seksistä, yhdessä istuttiin katsellen leffoja, käytiin kävelyllä, saunottiin yhdessä jne. Nyt naista ei saunaa uhdessä saa, puhumattakaan että pestäisiin toistemme selät ja vähän muutakin kuten ennen, ei seksiä, ei käydä kävelyllä, aina vaan face tai twitter ja whats up ryhmä vai mikä lie. Kun olen erehtynyt kommentoimaan että ethän sä välitä enää parisuhteestamme olenkaan nainen alkaa kiukuttelemaan, tulee oikein pahaksi, sanoin kerran et pitäiskö olla siellä makkarissa reidet levällään ja pillu valmiina kun sä haluut. Nainen on vaan totaalisesti muuttunut, ymmärtäisin jos olisi nuori mutta kun on 45v ja on kuin teini. Olen myös sanonut että sä pilaat meidäm parisuhteen tolla tavoin tai on jo pilannut osittain ei vaikutusta. Mutta kun ympärillee katsoo niin kaikki tuntuu naputtelevan puhelinta kuin jossain hypnoosissa, mulla ei vaan ole tarvetta kun soittamiseen ja joskus tekstareihin. Heräisköhän tuo jos sanoisin muutaavani pois, tuskin ja mitäs se miehellä kun ei seksikään ole ja lapsi tehty, mähän olen vaan asuinkumppani tällä tavalla. Ai niin, muija haluu pitää kulissia pystyssä, meillä kun menee hyvin muijan kertoman mukaan mitä juttelee sukulaisileen ja kavereilleen. Tätä on nyt jatkunut jo vuosia eikä muutosta näy, mikä pahinta tuo naputtelu ja somettelu on tehnyt naisesta sohvaperunan ja sen myötä paljon painoa lisää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu