Keskityn tässä vain Josephuksen kertomuksiin kapinasta, joka syntyi Pontius Pilatuksen viemien Kobranin rahojen takia. Olen lukenut Josefuksen kuvausta tapahtuneesta Juutalais sodasta ja Juutalaisten historiasta ja havainnut kertomuksissa eroja, ristiriitaisuuksia, vaihtuvia yksityiskohtia ja epäjohdonmukaisuuksia. Esimerkiksi Josephus väittää Pilatuksen rakentaneen vesijohtoa Jerusalemiin, mutta Juudean vesijohto on rakennettu Kaesareaan ja on kuningas Herodeksen rakennuttama. Myös se miten sotilaat olivat naamioituneita on jätetty kokonaan toisesta versiosta pois ja toisessa tapauksen raakuutta ja verisuyttä korostetaan enemmän kuin toisessa. En tiedä, voiko Josephusta pitää luotettavana tiedonlähteenä yhtään mihinkään, sillä yhden henkilön kirjoitusten välillä on näinkin suuri ero.
Flavius Josephus, virheitä ja epäjohdonmukaisuuksi
JosephukseenPettynyt
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.