Muistatkos rakas

Aivan varmasti en alennu tänne palstalle kirjoittamaan, tuumailin vielä vuosia sitten, mutta kuinkas tänään kävikään...
Valtasi suuri kaipuu nuoruuteen, herkistyin miltei kyyneliin, koin valtavan tunnetilan miltei räjähdyksen. Kuinka voinkaan tuntea oloni vielä tässä iässä yhtäkkiä pelokkaaksi ja yksinäiseksi, kuin olisin menettänyt kaiken rakastamani jota en enää takaisin saa.
Missähän sinä nuoruuteni salamarakkaus viserrät tällä hetkellä, kelle keittelet kahvia ja leivot niitä ihania voipulliasi, ruokit ihanalla pizzalasi.
Onkohan sinun elämäsi täydellistä, onkohan sinulla hyvä parisuhde, tuleekohan sinulle koskaan tälläinen haikeus mieleesi, kaipuu sinne nuoruuteen ja niihin ihmisiin.
Voi että niin toivoisin että juuri sinä ex rakkaani sattuisit tämän lukemaan, kokisit saman tunteen kun minä ja ottaisit yhteyttä. Minua ei häiritse vaikka olisit saanut kiloja, kaksoisleukaa tai olisit harmaantunut, minulla on ikävä sinun ääntäsi ja sinun olemustasi. Taisimme puhua silloin että varmaan me vielä nähdään, nyt minusta alkaa tuntua siltä ettei se tule toteutumaan ainakaan tässä elämässä, aika on mennyt niin nopeaan eikä sitä varmaan kovinkaan paljoa ole enää tuhlattavaksi. Kertaakaan en ole sinuun törmännyt, liikkunut olen satunnaisesti kaupungeissa joissa ilmeisesti vaikutat , toisaalta jos sattuisin sinut huomaamaan väkijoukossa en varmaan uskaltaisi sinua lähestyä koska en haluaisi sinun kokevan ahdistusta puoleltani. Ymmärrän että kirjoitelmani oli tuuleen huudettu, mutta aina sitä kannattaa yrittää jospa vaikka... vaalealle naiselle menee.