Dalai lama sanoi kenelle Eurooppa kuuluu

Tiibetin hengellinen johtaja Dalai Lama sanoi keskiviikkona, että ”Eurooppa kuuluu eurooppalaisille”, ja että pakolaisten tulisi palata takaisin kotimaihinsa jälleenrakentamaan niitä.
20325
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Vaikka en muuten kannata tiibettiläisten johtajaa, olen tässä asiassa samoilla linjoilla, koska myös Raamattu sanoo sen.

Sillä Jumala loi jokaiselle kansalle omat maansa ja käski heidän asua omassa maassaan ja rakentaa sitä parhaansa mukaan.

1Äänestä
  • "Sillä Jumala loi jokaiselle kansalle omat maansa ja käski heidän asua omassa maassaan ja rakentaa sitä parhaansa mukaan."

    Siteeraat Mooseksen laulua, jossa on muutakin "harhaoppia". Laulussa sanotaan myös, että Jumala loi kansoille omat jumalat. No ei luonut. Ihmiset päättivät asuinpaikkansa itse ja kehittivät myös epäjumalansa ihan itse. Tällaiset innostuneet laulut eivät ole uskonoppia. Daavidinkin psalmeissa on välillä vertauskuvallista ilmaisua, jota ei voi ottaa sanatarkasti.

    Faktaa. Jumala loi kaksi ihmistä, ei kansoja. Israel on raamatun mukaan ainoa kansa, jonka asuinsijan Jumala määritteli. Historia todistaa, että muut kansat syntyivät kansainvaellusten tuloksena. Ihmiset läksivät siis etsimään uusia asumisalueita.

    Kansat eivät ole koskaan olleet geneettisesti yhtenäisiä. Me kaikki olemme perimältämme maahanmuuttajia. Esi-isät ovat tulleet Suomeenkin jostain muualta. Minun sukuni Keski-Euroopasta. Eurooppaan ja Aasian ihmiset vaelsivat Afrikan mantereelta.

    Koko maailma ei voi tietenkään muuttaa pysyvästi yhteen maanosaan. Mutta mitä tehdä, kun omassa maassa ei voi asua, koska se on pommitettu maan tasalle. Alueen jälleenrakentamiseen ja vakauttamiseen menee sodan jälkeen noin 10-20 vuotta. Jokainen pakolainen haluaisi palata kotiin, jos siellä olisi turvallista.

    Pakolaisuus ei tule maailmassa vähenemään, pikemminkin päinvastoin. Sitä lisää sotien lisäksi myös ilmastonmuutos. Suuret alueet maailmassa muuttuvat ilmastonmuutoksen seurauksena asuinkelvottomiksi. Ihmiskunnan on siihen sopeuduttava, tai sitten tuhouduttava.

    Äänestä

  • capiche kirjoitti:

    "Sillä Jumala loi jokaiselle kansalle omat maansa ja käski heidän asua omassa maassaan ja rakentaa sitä parhaansa mukaan."

    Jos tutkisit asiaa tarkemmin capiche, saisit selville, että ilmastonmuutos on suuri huijaus, jonka nimissä valtaeliitti pyrkii kontrolloimaan ja rahastamaan kansoja. Tuo samainen valtaeliitti tukee myös käynnissä olevaa elintasopakolaisuutta. Meidän uskovien tulisi toimia vihollisen tekoja vastaan eikä niitä tukien..

    Äänestä

  • Entä lapsenlapsemme ovatkin todistamassa ilmastomuutoksen tapahtuneen, maailma on saastunut lämmennyt on liian myöhäistä ihmiskunta tuhoutuu ??

    Äänestä

Missä tämä laama sitten itse asuu. Tiibetissäkö? Joko se on palannut Tiibettiin rakentamaan kotimaatansa?

Äänestä

On aivan totta mitä DL sanoi. Koti on sen, joka on sen rakentanut. Se ei kuulu vieraille, laiskoille siipeilijöille jotka eivät viitsi itse tehdä mitään työtä oman elämänsä, maansa ja kansansa kohentamiseksi vaan ovat aina käsi ojossa ja muka sääliin vedoten huijaamassa rehellisiä ihmisiä.

Ihmisille kuuluvat heidän luontaiset asuinalueensa. Tätä rikosta, eli toisten kotien anastusta eivät ole harjoittaneet yksin, nyt muka pakolaisiksi tekeytyneet rikolliset, vaan on ollut maailman ongelma muutoinkin aina. Yhtenä päärikollisena Iso Britannia, sen entinen imperiumi ja edelleenkin jatkuva maailmanvalta. Myös Saksa, Hollanti, Espanja ja Portugali ovat aivan erityisellä tavalla tässä kunnostautuneet. Pohjois- ja Etelä-Amerikka ryöstettiin sen alkuperäisasukkailta ja siellä asuvat muukalaiset, "uudisasukkaat", elävät kuin se luonnostaan kuuluisi heille. Alkuperäiskansoille on annettu minimaaliset oikeudet.

Rednex - The Spirit of The Hawk:
https://www.youtube.com/watch?v=Yau8nHOXhug

Cusco - Ghost Dance:
https://www.youtube.com/watch?v=TpPXh_dLESk
:

Äänestä
  • Huomionarvoista on, että toisin kuin vasemmisto on luonut itsestään mielikuvaa, juuri (viher-) vasemmisto on Suomessa kuin muuallakin euroopassa , on ollut tämän riistäjän asialla, syyllistäen ja nimitellen natseiksi suomalaisia rikoksenuhreja.

    Tämä seikka on syytä aina pitää mielessä koskien nk. vasemmistoa: se on maanpetoksellinen ja oman kansansa pettävä joukkio, jolta puuttuu kaikki todellinen moraali. Ateistinen vasemmisto on kristinuskon vastainen, mutta ei monirikollisen, etenkin seksuaalirikollisen (sisältäen pedofilian) ja epädemokraattisen islamin vastainen, vaan jopa mielenosoituksissaan sallii tällaisten, - 600-luvulla elänyttä, mm. julmaa, keski-ikäistä pedofiilia profeettanaan pitävää kulttia eli - muslimien johtaa tilaisuutta, lietsoen asiattomia vihahuutoja, estäen suomalaisten sananvapauden. Jo islamin nimi tarkoittaa alistamista ("alistuminen").

    Tällaisia sosiaalidemokraatteja ja kommunistisia "kansan ystäviä" meillä.

    Tämän poliisimme / miliisimme sallii: "Natsien kätyrit, kytät, siat!"
    https://www.youtube.com/watch?v=eXmfCaglsbU

    Ja paljon muuta. Netistä löytyy kilometrikaupalla faktaa. Suomalaiset viranomaiset eivät ole enää pitkään aikaan puolustaneet Suomea. Suomalaisuutta. Meiltä on anastettu maa ja kulttuuri, aiemmin maailman toiseksi rikkain kielemme tärvelty huonolla suomella. (Tämän kaiken todellinen taustavaikuttaja ja johtaja on jo 800 vuotta suomalaisia riistänyt ruotsalaisuus, viime vuosikymmeninä puolue nimeltä Rkp.)

    Suomi 100 - oikeus 0.
    Muslimi-vihervasemmiston, suomalaisuuden vastaisen mielenosoituksen, toisinajatteleva dokumentoija pidätetään, 6.12.2017:
    https://www.youtube.com/watch?v=Ydremlhgh8Y
    .

    Äänestä

  • MinäOlenPerSu kirjoitti:

    Huomionarvoista on, että toisin kuin vasemmisto on luonut itsestään mielikuvaa, juuri (viher-) vasemmisto on Suomessa kuin muuallakin euroopassa , on ollut tämän riistäjän asialla, syyllistäen ja nimitellen natseiksi suomalaisia rikoksenuhreja.

    Tämä seikka on syytä aina pitää mielessä koskien nk. vasemmistoa: se on maanpetoksellinen ja oman kansansa pettävä joukkio, jolta puuttuu kaikki todellinen moraali. Ateistinen vasemmisto on kristinuskon vastainen, mutta ei monirikollisen, etenkin seksuaalirikollisen (sisältäen pedofilian) ja epädemokraattisen islamin vastainen, vaan jopa mielenosoituksissaan sallii tällaisten, - 600-luvulla elänyttä, mm. julmaa, keski-ikäistä pedofiilia profeettanaan pitävää kulttia eli - muslimien johtaa tilaisuutta, lietsoen asiattomia vihahuutoja, estäen suomalaisten sananvapauden. Jo islamin nimi tarkoittaa alistamista ("alistuminen").

    Tällaisia sosiaalidemokraatteja ja kommunistisia "kansan ystäviä" meillä.

    Tämän poliisimme / miliisimme sallii: "Natsien kätyrit, kytät, siat!"
    https://www.youtube.com/watch?v=eXmfCaglsbU

    Ja paljon muuta. Netistä löytyy kilometrikaupalla faktaa. Suomalaiset viranomaiset eivät ole enää pitkään aikaan puolustaneet Suomea. Suomalaisuutta. Meiltä on anastettu maa ja kulttuuri, aiemmin maailman toiseksi rikkain kielemme tärvelty huonolla suomella. (Tämän kaiken todellinen taustavaikuttaja ja johtaja on jo 800 vuotta suomalaisia riistänyt ruotsalaisuus, viime vuosikymmeninä puolue nimeltä Rkp.)

    Suomi 100 - oikeus 0.
    Muslimi-vihervasemmiston, suomalaisuuden vastaisen mielenosoituksen, toisinajatteleva dokumentoija pidätetään, 6.12.2017:
    https://www.youtube.com/watch?v=Ydremlhgh8Y
    .

    Jumalaa ei sinun - tai minun - poliittiset mieltymykset kiinnosta. Rasismi, muukalaisviha ja etnisen taustan mukaan syrjiminen ovat Jumalan silmissä syntiä harjoitetetaan sitä minkä nimilapun alla tahansa.

    Jumala varoitti Israelin kansaa useampaan kertaan sortamasta muukalaisia. Ja Jeesus kehotti rakastamaan lähimmäisiä. Eikä Hän tarkoittanut sillä vain perheenjäseniä ja naapureita, vaan kaikkia kohtaamiamme ihmisiä.

    Äänestä

Ei siitä hyvää seuraa kun sekotetaan kansoja tässä Babylonin sopassa.
Perustuu kansojen historiaan ja myös Raamatussa varoitetaan tästä.

Äänestä

Ja taas iski sensuuri. Junes Lokan nimeä ei saa mainita.

Marokossa syntynyt, Oulun kaupunginvaltuutettu, suomalais-ranskalainen Junes Lokka on Suomessa viranomaisten ("kgb", miliisi) vihervasemmiston todellisen rasismin ja poliittisen vainon uhri.

Kasvonsa peittävä äärivasemmisto, yhdessä maahamme tunkeutuneiden, selkeästi suomalais- vihamielisten rikollisjoukkojen kanssa kantaa kulkueissaan jopa jalkapuuta, joka on toisinajattelijoita uhkaileva väkivallan väline. Tämän suvaitsevaiset viranomaiset yhdessä kaikenmaailman suvakki-capishien kanssa, leimaten itseään, omaa maataan ja kansaansa puolustavat, uhatut suomalaiset rasisteiksi!

Omiensa väkivallanteot he salaavat suurelta lukijakunnalta, puhuen "äärioikeiston uhasta", jota todellisuudessa ei ole, hyväksyen ja antaen tukensa äärivasemmiston, yhdessä maahanmuuttajien kanssa harjoittamalle uhkailulle ja väkivallalle.

Te, sosialistit, vasemmisto, aloititte Venäjän vallankumouksen, tuhoten Venäjän talouden, tappaen Venäjän kansaa niin perusteellisesti, ettei se ole siitä vieläkään noussut. Samoin te tuhositte itäeuroopan.

Te, suomalainen vihavasemmisto, aloititte Suomen sisällissodan, tappaen omaa kansaanne. Te Talvi- ja Jatkosodassa kavalsitte meitä tuolloiselle viholliselle. Te tänäpäivänä pyritte jälleen, ulkomaisen, rikollisen vihollisen kanssa hävittämään Isänmaamme.

Te: suomalainen vasemmisto. Tätä te ette enää koskaan saa anteeksi. Katumus on jo myöhäistä. M7tkään selitykset eivät kelpaa.

Maailma tietää ja muistaa nyt varmasti mikä on totuus sosialismin olemuksesta.

Minuakin te aikoinaan petitte. Olen itsekin kulkueissa kantanut Punalippua, veisannut Vapauden kaihoa, äänestänyt teitä.

Kunnes teitä tarkemmin katsoessa ja kuunnellessa heräsin.

Äänestä

Alla linkki Oikeamedian terävään artikkeliin esimerkkitapauksena koskien mihin muslimien valtaanpääsy johtaa Britanniassa. Valitettavasti ei ole mikään poikkeus maailmalla. Ruotsi on Suomea paljon avoimempi ja ”monikulttuurisempi” maa eikä homma toimi sielläkään. Voimme vielä pelastaa Suomen rukouksillamme ja äänestämällä eduskuntaan terveet arvot omaavia ihmisiä, jotka vastustavat nykyistä maahanmuuttoa ja laittavat rajat sille.

https://www.oikeamedia.com/o1-83510

Äänestä
  • PÄINVASTOIN!

    Meitä kristittyjä varoitettiin jo 1968 rasismista. Norjalainen nainen näki näyn:

    "Kansaa köyhistä maista virtaa Eurooppaan. He tulevat myös Skandinaviaan ja Norjaan. Kansa ei pidä siitä, että he ovat täällä ja tulevat olemaan kovia heitä kohtaan. Heitä tullaan kohtelemaan yhä enemmän kuin juutalaisia ennen sotaa. Silloin meidän syntimme mitta on täyttynyt. Tämä tapahtuu aivan ennen Jeesuksen paluuta - ja ennen kuin kolmas maailmansota syttyy.

    Siitä tulee lyhyt sota. Kaikki, mitä olen sodasta kokenut, on vain lastenleikkiä verrattuna tähän. Se alkaa tavallisena sotana, mutta se tulee leviämään ja se päättyy atomipommeihin. Ilma tulee saastumaan niin, ettei sitä voi hengittää, ja tämä kohtaa monta maanosaa. Amerikka, Japani, Australia - rikkaat maat. Vesi tulee pilaantumaan. Emme voi viljellä maata siellä. He, jotka ovat jäljellä rikkaissa maissa yrittävät paeta köyhimpiin maihin, jotka eivät ole vahingoittuneet. Siellä heitä kohdellaan niin kuin me kohtelemme heitä täällä, eivätkä ole halukkaita ottamaan meitä vastaan."

    Eli sitä saatte mitä tilaatte!

    Äänestä

  • Tosikristitty kirjoitti:

    PÄINVASTOIN!

    Höpöhöpö+-+eihän+näitä+muukalaisia+ole+täällä+kaltoin+kohdeltu,+vaan+ovat+maan+kunniakansalaisia,+joille+annetaan+kaikki,+mitä+pyytävät+ja+enemmänkin.Sensijaan+kantasuomalaiset+saavat+kokea+kovia+veroja+ja+maksuja+ja+työttömät+ovat+joutuneet+ennen+näkemättömään+valtion+taholta+tulevaan+kurjuusjahtii!He+ovat+nimenomaan+niitä+vainottuja+juutalaisia+-+heitä+kohdellaan+pahemmin+kuin+elinkautisvankeja,++melkein+5+%+rahoista+viedään+kolmeksi+kk:deksi+jos+ei+onnistu+töitä+saamaan+ja+aktiivimalli+2+vie+heiltä+loputkin+rahat+ja+edessä+nälkäkuolema.Tähän+on+tultu,+joten+kaikki+muu+on+ihan+höpötystä+ja+tämä+on+faktaa.

    Äänestä

Olet ehkä hyväntahtoinen mutta valitettavasti täysin harhassa profetiasi seuraamisen kanssa. En ole maahanmuuttovastainen sen kaikessa merkityksessä, mutta kylmä tosiasia ympäri Eurooppaa on se, että juurikin ja vain ja ainoastaan yksi ryhmä aiheuttaa omalla toiminnallaan tietoisesti suurimmat ongelmat. Muslimit. Ei minkään muun uskonnon edustajat. Maahanmuuttajia on moneksi. Osa heistä on Lähi-Idän aavikoilla terroristikoulutuksen saaneita miehiä, joiden uskonto sekä kieltää heitä millään tavoin sopeutumasta länsimaiseen yhteiskuntaan että myöskin velvoittaa heidät toimimaan tavalla joka aiheuttaa vahinkoa länsimaiselle yhteiskunnalle. Uskovat tunnustaa rakkaudesta, mutta on myös rakkautta puolustaa rakasta Isänmaataan ja laittaa rajat sille esim. politiikan keinoin, että Suomi säilyy jatkossakin hyvänä maana asua. Niin sinulle, minulle kuin meille kaikille muillekin suomalaisille.

Äänestä
  • Hyvin erikoista, että terveellä tavalla asioita näkeviä ihmisiä on vähemmistönä.
    Eduskunnassakin on enemmistö ihmisiä, jotka eivät näe, tai eivät ymmärrä, mihin
    muslimit pyrkivät ja mitä ne saavat aikaan maassamme. Hymistään ja ollaan kilttejä
    ja alistutaan muslimien vaatimuksille. Tämä ei ole tervettä eikä demokraattista.

    Ruotsissa oli eduskuntavaalit äsken ja arvioni mukaan ruotsidemokraatit, kokoomus ja kristillinen liitto ovat ainoat puolueet Ruotsin eduskunnassa, jotka näkevät asiat terveellä tavalla. Ruotsidemokraatit ovat ainoa puolue, joka myös puhuu asioista niiden oikeilla nimillä. He sanovat totuuden, jolta vastustajat ovat ummistaneet silmänsä. He kääntävät totuuden puhujat pahoiksi ihmisiksi. Ruotsissa ei saa
    julkisuudessa sanoa totuutta, muuten tuomitaan vihapuhujaksi ja rasistiksi.

    Vihreät ja sosialidemokraatit ja vasemmisto (kommunistit) sulkevat silmät ongelmilta, joita muslimit tuovat ja aiheuttavat. Todennäköisesti vihreät olisivat pudonneet pois eduskunnasta ja sosilaalidemokraattien kannatus olisi laskenut huimasti mikäli maahan muuttaneet Ruotsin kansalaisuuden saaneet muslimit eivät olisi olleet äänestämässä niin runsaslukuisena.

    Nyt on siis tilanne niin, että enää ei ruotsalaiset täysin määrää Ruotsin asioita. Maahan tulleet muslimit ovat jo vallassa monin paikoin .

    Äskettäin Tukholman käräjäoikeuden kaksi lautamiestä, vihreiden edustajaa, jäi kiinni tuomitsemisesta sharia lakien mukaan. He eivät siis tuominneet Ruotsin lakien mukaan. He saivat onneksi potkut käräjäoikeudesta. En muista heittikö vihreät heidät ulos puolueesta.

    Sitten juuri enen vaaleja vihreiden edustaja (muslimi) oli tarjonnut Tukholman kokoomukselle 3000 ääntä mikäli kokoomus järjestää heille tontin uutta moskeijaa varten. Tämäkin korruptio ja vääryys tuli paljastetuksi Ruotsin television toimittajien kautta.

    En tiedä näkyykö Suomessa mutta tässä linkki paljastukseen
    https://www.svtplay.se/video/19290011/uppdrag-granskning/uppdrag-granskning-sasong-19-kommungranskarna-botkyrka?start=auto&tab=2018

    Teksti linkistä Google käännösohjelman mukaan:

    "Vain muutaman päivän vaaleihin lähetystyössä tutkittiin, kuinka Albyn moskeija tarjosi salaa Botkyrkan kunnan maltillisille tuhansia ääniä vastineeksi uuden moskeijan juoniin. Kutsu tuli ympäristöpoliittisen ryhmän johtajan, kongressin Ali Khalilin kautta. Nyt voimme kertoa teille tarinan jatkumisen. Ohjelmajohtaja: Ali Fegan."

    Alkuperäinen teksti:

    "Uppdrag granskning
    Säsong 19 - Kommungranskarna: Botkyrka
    Med bara dagar till valet avslöjade Uppdrag granskning hur Alby moské i största hemlighet erbjudit Moderaterna i Botkyrka kommun tusentals röster i valet i utbyte mot en tomt till en ny moské. Inbjudan kom via Miljöpartiets gruppledare i kommunen, Ali Khalil. Nu kan vi berätta fortsättningen på historien. Programledare: Ali Fegan."

    Äänestä

Yh hyh, persumaista propakandaa

Äänestä

Erittäin kunnioitettu uskonnollinen johtaja ja hieno huumorin taju, arvosttu keskustelija.
Buddhalaisuus ei perustu jumal uskoon, muissa uskonnoissa on ollut jos jonkinlaisia jumalia, ihmisen keksimiä kuten raamatun jumala on juutalaisten omaksuma.
Buddhalaisuudessa on kysymys henkisestä tasosta ympäröivään maailmaan, Dalai lama on esimerkki henkisestä olemuksesta, Dalai on haluttu kutsuvieras ympäri maailmaa

Äänestä

Onhan syitä maailmassa, että ihmiselle tulee elämänsuhteen mahdottomuus asua siellä, missä hän on.
Mietitään juutalaisia. Heidät aikoinaan ajettiin pois sieltä, missä heidän esivanhemmat ovat haudattu, eli kotoaan.
He olivat ajettuina aivan tuonne 1948- vuoteen asti ja jopa vielä se sama henki "meissä" luterilaisissa asuu, että edelleen on vainoa juutalaisia kohtaan.

Entä tämänpäivän pakolaisuus???

Kun länsi poliittisesti on saattanut maita jopa asein kivikauteen - mitä kansa voi? Paeta! Mihin?
Sinne, missä olettaa mahdollisuuteen elämälle.

Entä vasta uutisoitu Venetsuela! Mieti! Nälkä, nälkä se ajaa ihmisen kotoa pois,, vaikka siellä ei edes ole pommitettu kivikauteen ihmisiä. Mutta maan politiikka ei ole aina kansan käsissä. On lähdettävä.

Olen sitäkin miettinyt, kun ajattelen tänne Eurooppaan tulleita pakolaisia.
Heillä on ollut vihollisensa, joka on ajanut tilanteen tähän. Voisi sanoa tätä Isis - vastapuolta.
No, mitä tuon vallan takana on? Ketkä vaikuttaa ja miksi?
Miksi pakolaisten joukkoon ujutetaan Isisin taistelijoita, ikäänkuin pakolaiseksi, mietitään ME asiaa!
Olisiko niin, että kun tuo kohde pakenee, laitetaan sekasorto perään, eli nämä "ns. pakolais- isis sotilaat!" tekevät taistelusta siellä kohteessa mihin pakolaiset ikäänkuin pääsevät pakoon, niin uusi kenttä.
Tämä "isis-taistelija" käskystä vaikka puukottaa täällä Euroopassa ihmisiä. Näin tuo porukka saa nakattua pakolaisporukan päälle syyPukin, jolla sitten ME jatkamme heidän, eli paenneitten uutta vainoa. Eli näin Isis- saa aikaiseksi lisälöylyn ja olemmeko me hoksanneet tätä ideaa???
Todelliset pakolaiset ovat ihmisiä, jotka pakenevat sitä kurjuutta, kun me länsi- pommitamme heidän kotimaansa, eikä tueta tervettä uusistamista.
No, tämä on hieman kevyesti ja yksisilmäisesti tehty avaus, mutta kuitenkin, sopii miettiä.

Ei kukaan väkisin lähde pois kotikontuvilta. Minkäkin jouduin kotimaassani lähtemään 55- vuotta sitten syntymäkonnuilta nälkää pakoon.
Koti - se jäi - ja se on jo raunioinakin vaikka oli uusi talo. Talo on jossain hirsihuvilana, sen tiedän. Mutta kotimaassa olen 500 km päässä etelämpänä syystä, että maa ei elättänyt meitä ja terveys isältä meni kuokan, sepän, ja maanviljelyn ääressä. Suo, kuokka ja Jussi ei jaksanut.
Sydän petti. Tavallaan en vieläkään ole kotiutunut, sillä sydämessä koti on siellä jossain.
Siksi voisin ajatella näitä pakolaisia - että ei he huvikseen lähde liikkeelle.
Ei Venetsuelassakaan huvinvuoksi pakata kimpsuja ja lähdetä naapurimaahan, jossa jo yli miljoona ihmistä yhdessä maassa on pakolaisena.
Suhteutetaan tähän. Meillä ehkä välistälypsäjiä on pakolaisten kohdalla, omastatakaa.
Mutta jopa juutalaisuudessa opetetaan suhtautumaan muukalaisiin oikein.
Olivathan hekin orjuudessa.
Pakolaiset ovat maailmassa tavallaan orjuuden tapaisessa kahleessa. Vain joku voi saada sellaisen paikan, että he ovat ihmisiä, ihmisten joukossa.

Äänestä
  • En Gasan alue joka on valtava pakolaiskeskittymä jolle ei näy ratkaisua.
    Rohingyat miljoona pakeni Myanmarista etnistä vainoa.
    Lähi-itä kokonaisuudessa on valtava ongelma johtuen pitkälti länsi maitten toimista 100 vuotta sitten.
    Kokonaisuudessa maailmassa on vähiten konfliktia historian ajassa, nälkää näkevien määrää on saatu pinnettyä mutta ehkä väliaikaisesti koska ilmastomuutos tulee muuttamaan ratkaisevasti olosuhteita suurin syy on ihminen itse, luonto tulisi toimeen ilman ihmistä ja ihminen häviää täältä ennen muuta elämää.

    Äänestä

Jos jollekin on vielä epäselvää mihin hallitsematon muslimimaahanmuutto yhdessä ryhdittömän politiikan kanssa johtaa tässä malliesimerkkiä Ruotsista alla olevan linkin muodossa. Jos tällainen yhteiskunnan kehitys ei jostain syystä kuitenkaan kiinnosta, haluan rohkaista sinua äänestämään valtaan ihmisiä jotka uskaltavat vastustaa nykyistä muslimimaahanmuuttoa sekä myöskin rukoilemaan Suomen puolesta, sillä Jumalalle on kaikki mahdollista.

https://www.oikeamedia.com/o1-84306

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

NäinAsiaon kirjoitti:

Tiibetin hengellinen johtaja Dalai Lama sanoi keskiviikkona, että ”Eurooppa kuuluu eurooppalaisille”, ja että pakolaisten tulisi palata takaisin kotimaihinsa jälleenrakentamaan niitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu