Mä rakastan häntä.Hän jätti minut!
Vihaan sua..painu nin pitkäl etten enää ikinä näe sua.
minuutin kuluttua hermoomisestani itken ja rakastan...haluan hänet vierelle..en sano hänelle suoraan ajatuksiani sillä haluan olla hänen kaverinsa...Tuska vääntää minua sisältä,kun teeskentelen että kaikki on ok.Ja välillä kaikki onkin!mutta suurimman osan ajasta kaipaan toista ihmistä-läheisyyttä-kaikkea yhteistä...Mielialani ailahtelee-välillä on ihan hyvä olla,julistan itselleni itsenäisyyttä,sinkkuuta!ja sitä että suhteellamme ei jokatapauksessa olisi ollut tulevaisuutta..Välillä taas ruikutan yksinäisyyttä,ettei ole ketään!Mitä ihmettä ihminen tekee,kun manipuloi itseään näin!Opinko ikinä olemaan yksin?
Haluaisin myös tietää,kuinka moni on hakenut apua yksinäisyyteen,parisuhteen loppuun yms...ja millaista apua ja mikä tulos on olllut!?
Vihaan sua..painu nin pitkäl etten enää ikinä näe sua.
minuutin kuluttua hermoomisestani itken ja rakastan...haluan hänet vierelle..en sano hänelle suoraan ajatuksiani sillä haluan olla hänen kaverinsa...Tuska vääntää minua sisältä,kun teeskentelen että kaikki on ok.Ja välillä kaikki onkin!mutta suurimman osan ajasta kaipaan toista ihmistä-läheisyyttä-kaikkea yhteistä...Mielialani ailahtelee-välillä on ihan hyvä olla,julistan itselleni itsenäisyyttä,sinkkuuta!ja sitä että suhteellamme ei jokatapauksessa olisi ollut tulevaisuutta..Välillä taas ruikutan yksinäisyyttä,ettei ole ketään!Mitä ihmettä ihminen tekee,kun manipuloi itseään näin!Opinko ikinä olemaan yksin?
Haluaisin myös tietää,kuinka moni on hakenut apua yksinäisyyteen,parisuhteen loppuun yms...ja millaista apua ja mikä tulos on olllut!?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Neljän vuoden suhteen päätyttyä oli täysin samat fiilikset, vaikka päätös olikin yhteinen...
Sekoilu kestää jonkin aikaa, mutta loppuu kyllä aikanaan - ystävät, harrastukset ym. auttoivat yli.
Ja sitten kun opit olemaan yksin, olet valmis rakastumaan uudelleen! Niin se vaan menee...
Tsemppiä toipumiseen!
Aivan samat tuntemukset...tuntuu et suorastaan pää hajoo...Eka vannon että nyt antaa olla hänen ihan vaan omassa rauhassaan.Sitten kohta jo on puhelin kädessä ja mietin että soittaisikko vai laittaisikko viestin..
Jostain luin että suhteen loppumisen jälkeen ensimmäiset kaksi viikkoa ovat hankalimmat.Sen jälkeen kuulemma helpottaa. En tiedä liekkö totta mutta pakko taistella itsensä kanssa ettei tekisi itsestään aivan idiootin oloista katkeraa kusipäätä..
Kaikkein paskinta tässä tilanteessa on että suhde kaatui yleiseen syyhyn eli siihen että miestä kiinnosti enemmän minun kaverit kuin minä..Aika alhaalla mieliala kun kolmen vuoden suhde menee viikossa ihan päin....Tänä aamuna tämä "ihana ja uskollinen ystäväni" käveli vastaan...en tiedä koen itseni niin nöyryytetyksi että oksennan kun vaan näenkin hänet..
On vaan pakko keksiä koko aika jonkinlaista tekemistä ettei jää aikaa ajatella..yksin jos on niin kaikki seinätkin meinaa tulla niskaan..
MUTTA MINÄ EN ANNA PERIKSI AION OLLA VAHVÈMPI KUIN HE!!!
Kunhan vaan ensin selviää näistä ensimmäisistä viikoista!!!
Mutta ei siihen kauaa mene kun yli pääsee, itselläni auttoi kummasti kun toinen löysi uuden rakkaan itselleen niin oli huomattavasti helpompaa irrottaa. Ja yksin on hyvä olla jonkin aikaa ja keskittyä muihin asioihin, kuten työhön, kavereihin, harrastuksiin ja itsestään huolehtimiseen. Ja kas, kohta huomaa ettei omissa rutiineissa enää toiselle osapuolelle tilaa olisikaan.
Kun vaan pääsis äkkiä kiinni niihin omiin kuvioihinsa mihin se toinen ei enää kuulu..Kaikkein kipeintä on vaan nähdä "oma rakas" minun ex-ystäväni kanssa...Ja vielä ihmetellään miksi en tahdo puhua asiaa heidän kanssaan..En tahdo kuulla kummastakaan niin on taatusti parempi minulle itselleni kun elän tätä uutta elämääni ilman heidän kontaktejaan missään muodossa...
Itselläni täysin sama tilanne vielä melkein kolmen kuukauden jälkeenkin!!!
Ei oo helppoo...
Mulla menee jo neljättä kuukautta eikä loppua näy.
Paljon on naisia tullu kaadettua näiden kuukausien aikana ja tasan yhtä monta on heitetty aamulla pihalla. Hienoja naisia varmasti moni, mut kun päässä pyörii vain se yks.
Mut toisaalta lohdutukseksi muille. Kyllä tähän yksinäisyyteen ja helvetilliseen ikävään tottuu. Aina välistä kun pysähtyy hetkeksi miettiin, niin ei voi kuin todeta hyvin katkerana kuinka paska elämä tämäkin on, mut sit taas keksii jotain...nappaa pari kaljaa ja käy raflasta kantaan lohdutuspanon kotiin.
What a great life here...