Miksi se ei vaan lähde

Niin täälläkin usein on monellekkin heitetty tuo kommentti, miksi oot suhteessa narsistin kanssa, miksi siedät huonoa kohtelua, miksi et vain lähde

Nää on monimuotoisia asioita ja näihin asioihinkin liittyy voimakkaasti häpeä, mikä johtunee sitten näkyvillä olevasta syystä/tilanteesta.

Joissain tapauksissa saattaa olla taustalla myös se mahdollisesti lapsuudesta asti mukana kannettu häpeä, minussa on jotain vikaa, enkä ansaitse parempaa

Mutta kelpo esimerkki siitä miten toinen kaataa sen oman häpeänsä toisen kannettavaksi ts. on sinun syysi, että käyttäydyn näin, ilman että uskaltaisi pohtia sitä, miksi käyttäydyn niinkuin käyttäydyn

"Syyllisyys ja häpeä ovat väkivaltaisessa suhteessa eläessä keskeisiä tunteita.

- Häpesin sitä, että elin väkivaltaisessa parisuhteessa. Sen lisäksi kannoin häpeän ja syyllisyyden teoista, joissa olin itse uhri.

Metson mukaan väkivaltainen kumppani siirtää häpeän ja syyllisyyden tunteet uhrille, vaikka ne kuuluisivat hänen kannettavakseen.

- Pahinta ei ole varsinainen väkivallanteko vaan se, että toinen syyllistää sinut omista teoistaan. Sen seurauksena oma ääni ja kaikki voima, jolla pääsisi ponnistamaan pois suhteesta, on viety."

https://www.iltalehti.fi/tosielamaa/201809122201186187_ir.shtml

https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/miksi-ihminen-ei-lahde-vakivaltaisesta-parisuhteesta-7-tyypillista-syyta

8

460

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Häpeä

      Häpeä ja narsisti...
      Omaa narsistiani miettiessä tulee tosiaan mieleen, missä hänen häpeäntunteensa on.. Hän tekee tekojaan ja toistaa niitä kaikkien uhriensa kanssa.
      Onko häpeä ambivalentti tunne? Toisaalta sitä kuuluu olla, toisaalta aikuisen ihmisen kuuluisi kaiketikin hallita tekojaan ja tunteitaan kypsästi, niin että häpeä ei muodosta näkyvää roolia hänen persoonassaan...
      Narsisti peittää häpeänsä niin perusteellisesti että voi tehdä lähes mitä tahansa törkeyksiä eikä häpeä niitä. Voisiko olla jopa, että yksi narsistin johtavista motiiveista olisi jopa hävettävien hirveyksien tekeminen ja sitten sen häpeän peittäminen... ja sitten kun on onnistunut peittämään häpeän ja kaatamaan jopa syyn toisten niskaan, niin se on hänelle se voitto.
      Sellainen häpeänpyöritysleikki.
      >>Narsisti kadonnut ja muut häpeämässä hänen puolestaan...

      No, minä häpeän koko narsistiani ja jossain sosiaalisessa mielessä toivon etten olisi häntä koskaan kohdannut, hän on todellakin, jos ei nyt kaiken pahan alku ja juuri niin yksi pahan juurista kuitenkin.

      • Ilmeisesti

        Ilmeisesti löysit asiaa kuitenkin kirjoituksestani, vaikka sen lukeminen tuottaakin vaikeuksia runsaiden kielioppivirheiden vuoksi. Jospa teenkin virheet puhtaasti tyylisyistä, "virheetön" kieli on tylsää; minä nautin kirjoittelusta.
        En olisi myöskään aivan yhtä varma kuin sinä, että noissa kaikissa kohdissa on virhe, joissa sinä näet virheen. Lauseet kertovat minun ajatuksistani, eivät sinun.
        En anna sinun pilata kirjoittamiseniloani. Aion lisätä "virheitä".


    • Mitähän tässä on ollu kun on niin paljon poistoja ?

      • onneksipoistettu

        Turhanpäiväistä höpötystä narskuista.


      • syitäpoistoon

        pyysin poistoja koska eivät liittyneet asiaan ja sisältö loukkaavaa
        jotain psykoosia ehkä. nähty palstalla ennenkin


      • No kysyin ku kummastutti noin monen viestin poistaminen ja kävi mieles sellainenkin , et kokiko joku mahdollisesti tuon aloitukseni loukkaavan itseään.


    • miighrgghh

      Minua on kuristettu, lyöty, uhkailtu ym. Tavaroitani on säretty ja kaikkea muutakin, rahalliset petokset mukaan lukien. olen ollut ilmeisen typerä, kun olen alistunut moiseen vuosikymmeniä. Haluan nyt hahmottaa, miksi olen alistunut moiseen vuosikymmeniä. Ensinnäkin itsetunto on riistetty jo lapsuudessa. Kiltti mies tuntui kivalta takertumiskohdalta. Kiltti mies oli kiltti vain muutaman kuukauden ja sitten alistaminen ja väkivalta alkoi. Koin totuttuun tapaani itseni syypääksi ja tuohan on jatkunut vuosikymmeniä. Kenellekkään en tietenkään kertonut, koska olin varma ja olen vieläkin, että kukaan ei uskoisi, että kiltti avulias ystävällinen mies käyttäytyisi noin.

      • Niin sinunlaisiasi on varmasti muitakin, mutta asioista on vaikea puhua kellekkään, myös siitä syystä, että häpeä sulkee suun. Häpeä siitä, että on antanut kohdella itseään niin.

        Mitä tulee miehen kiltteyteen niin uskon, että monikin uskoisi sinua jos vain itse uskaltautuisit kertomaan. Se toki mahdollisesti johtaisi siihen, että sinun pitäisi luopua tuosta miehestä.

        https://www.naistenlinja.fi/


    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      590
      2021
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      98
      999
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      957
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      826
    5. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      817
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    7. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      70
      747
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      678
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      553
    Aihe