Ujo piimä miesmarkkinoilla

Tyttötornissa

Aina kuulee tavisten kuvittelevan että kauniille ja hyville tyypeille on elämä helpompaa ja miehiä joka sormelle. Eipä mene niin jos tähän yhdistää ujouden/vähän heikomman itsetunnon.

Mä en ole koskaan ollut aktiivinen aloitteen tekijä ko. syistä ja nyt päälle nelikymppisenä olen melkein 10 vuotta elellyt yksinhuoltajana. Suhteiden synty on edellyttänyt miehen aloitteellisuutta, ystävien välikätenä olemista, pitkää netin kautta tutustumista tai vahvemman asteista humalatilaa. Nykyään ei enää nuokaan saa mua vapautumaan jännitteistäni tarpeeksi. Jos joskus hyvin harvoin kohtaan yleensä miehen joka kiinnostaisi, hän on tietysti varattu ja jos ei olekaan, en uskalla ketään alkaa piirittää.

Kotoota ei kukaan tullut hakemaan kun olin välissä vuosikausia neljän seinän sisällä pientä kuopustani kaitsemassa. Hänen isänsä ei lasta hoitanut eikä nykyisessä kotikaupungissa ollut sukuakaan lastenhoitoapuna. Treffeille ei sitten tullut sen neljän vuoden aikana lapsi kainalossa mentyä kuin pari kertaa.
Lopulta iski vielä vakava sairaus jonka seurauksena kroppakin on nykyään sen verran leikelty, ettei itsetunto riitä enää sitä vähääkään mihinkään aloitteisiin kuin aiemmin. Päälle päin olen ikäisekseni ok ja luullaan reippaasti nuoremmaksi; baarissa aina känniääliöt yrittää uida liiveihin mutta mieluummin olen yksin kuin lähden randomäijien mukaan yhden illan iloksi. En halua seukkailla kenen kanssa vaan enkä huvikseen vaan ainoastaan jos kipinä on molemminpuolinen ja ollaan liikkeellä tositarkoituksella. Näimpä sitten saan viihtyä yksikseni, siinä ei varmaan tavallisemman näköisillä ole mitään kadehdittavaa?

1

244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bqueen

      Itse tykkään omasta norsunluutornista. Hankalaa edes ajatella ketään miestä tässä arjessa mitä oon viimeiset 3v rakentanut yhna (lapset yhdelle miehelle). En tiedä mitään uusioperheistä ja tuntuu vaikealta sukeltaa sellaiseen. Rahaa ja omaisuutta on omasta takaa, joten elättäjää en halua. Ulkonäkö on yhä hyvä 35v, harrastan liikuntaa, meikkaan luonnollisesti jne.

      Joskus ois kiva harrastaa seksiä ja kunnon parisuhdetta, mut järki pakottaa luopumaan näistä haaveista. Joo, ei ole helppoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      189
      3135
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      54
      2568
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      242
      2334
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      9
      2132
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      257
      2056
    6. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      7
      1961
    7. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      38
      1776
    8. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      58
      1730
    9. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1640
    10. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      16
      1599
    Aihe