Aina kuulee tavisten kuvittelevan että kauniille ja hyville tyypeille on elämä helpompaa ja miehiä joka sormelle. Eipä mene niin jos tähän yhdistää ujouden/vähän heikomman itsetunnon.
Mä en ole koskaan ollut aktiivinen aloitteen tekijä ko. syistä ja nyt päälle nelikymppisenä olen melkein 10 vuotta elellyt yksinhuoltajana. Suhteiden synty on edellyttänyt miehen aloitteellisuutta, ystävien välikätenä olemista, pitkää netin kautta tutustumista tai vahvemman asteista humalatilaa. Nykyään ei enää nuokaan saa mua vapautumaan jännitteistäni tarpeeksi. Jos joskus hyvin harvoin kohtaan yleensä miehen joka kiinnostaisi, hän on tietysti varattu ja jos ei olekaan, en uskalla ketään alkaa piirittää.
Kotoota ei kukaan tullut hakemaan kun olin välissä vuosikausia neljän seinän sisällä pientä kuopustani kaitsemassa. Hänen isänsä ei lasta hoitanut eikä nykyisessä kotikaupungissa ollut sukuakaan lastenhoitoapuna. Treffeille ei sitten tullut sen neljän vuoden aikana lapsi kainalossa mentyä kuin pari kertaa.
Lopulta iski vielä vakava sairaus jonka seurauksena kroppakin on nykyään sen verran leikelty, ettei itsetunto riitä enää sitä vähääkään mihinkään aloitteisiin kuin aiemmin. Päälle päin olen ikäisekseni ok ja luullaan reippaasti nuoremmaksi; baarissa aina känniääliöt yrittää uida liiveihin mutta mieluummin olen yksin kuin lähden randomäijien mukaan yhden illan iloksi. En halua seukkailla kenen kanssa vaan enkä huvikseen vaan ainoastaan jos kipinä on molemminpuolinen ja ollaan liikkeellä tositarkoituksella. Näimpä sitten saan viihtyä yksikseni, siinä ei varmaan tavallisemman näköisillä ole mitään kadehdittavaa?
Mä en ole koskaan ollut aktiivinen aloitteen tekijä ko. syistä ja nyt päälle nelikymppisenä olen melkein 10 vuotta elellyt yksinhuoltajana. Suhteiden synty on edellyttänyt miehen aloitteellisuutta, ystävien välikätenä olemista, pitkää netin kautta tutustumista tai vahvemman asteista humalatilaa. Nykyään ei enää nuokaan saa mua vapautumaan jännitteistäni tarpeeksi. Jos joskus hyvin harvoin kohtaan yleensä miehen joka kiinnostaisi, hän on tietysti varattu ja jos ei olekaan, en uskalla ketään alkaa piirittää.
Kotoota ei kukaan tullut hakemaan kun olin välissä vuosikausia neljän seinän sisällä pientä kuopustani kaitsemassa. Hänen isänsä ei lasta hoitanut eikä nykyisessä kotikaupungissa ollut sukuakaan lastenhoitoapuna. Treffeille ei sitten tullut sen neljän vuoden aikana lapsi kainalossa mentyä kuin pari kertaa.
Lopulta iski vielä vakava sairaus jonka seurauksena kroppakin on nykyään sen verran leikelty, ettei itsetunto riitä enää sitä vähääkään mihinkään aloitteisiin kuin aiemmin. Päälle päin olen ikäisekseni ok ja luullaan reippaasti nuoremmaksi; baarissa aina känniääliöt yrittää uida liiveihin mutta mieluummin olen yksin kuin lähden randomäijien mukaan yhden illan iloksi. En halua seukkailla kenen kanssa vaan enkä huvikseen vaan ainoastaan jos kipinä on molemminpuolinen ja ollaan liikkeellä tositarkoituksella. Näimpä sitten saan viihtyä yksikseni, siinä ei varmaan tavallisemman näköisillä ole mitään kadehdittavaa?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse tykkään omasta norsunluutornista. Hankalaa edes ajatella ketään miestä tässä arjessa mitä oon viimeiset 3v rakentanut yhna (lapset yhdelle miehelle). En tiedä mitään uusioperheistä ja tuntuu vaikealta sukeltaa sellaiseen. Rahaa ja omaisuutta on omasta takaa, joten elättäjää en halua. Ulkonäkö on yhä hyvä 35v, harrastan liikuntaa, meikkaan luonnollisesti jne.
Joskus ois kiva harrastaa seksiä ja kunnon parisuhdetta, mut järki pakottaa luopumaan näistä haaveista. Joo, ei ole helppoa.