Kuolinpesän ositus on tehty.

eituuvaa

Isän kuoleman jälkeen on hänen kuolinpesänsä ositus tehty ja niiltä osin selvä. Äidille kuitenkin jäi kotitila itselleen kokonaisuudessaan. Nyt äiti aikoo tetamentata tilan yhdelle lapsenlapsistaan. Eikös lapsille kuitenkin kuuluisi osuutensa kullekkin? Ei kai tuommoisella testamentillä kovin paljoa virkaa ole. Tuohon emme tyydy ikinä.

13

476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On-virkaa

      Kyllä testamentti on ihan pätevä, mutta lapsilla on oikeus lakiosaan, jos sitä vaativat. Tällöin lapsenlapsen osuus vastaavasti kutistuu.

      • Siis oletin, että lapset omistavat tuosta jo sen isän puolen, vaikka käytännössä leski siellä asuu. Lapsilla toki sitten on lakiosuus puoleen äidin osasta eli 3/4 kokonaan. Yhden neljänneksen voi vapaasti testementata.


    • tietämätönosakas

      Mutta mites tällainen tilanne - pankista tulee tieto - leski on hakenut jakamattoman kuolinpesän kiinteistöihin lainhuudatusta omiin nimiinsä, mutta maanmittauslaitos on keskeyttänyt, koska ei ole merkintää lakiosavaatimuksista. Maanmittauslaitoksen ohjeiden mukaan lainhuudatusta voi jakamattomaan kuolinpesään hakea vain jakokirjalla. Onko siis tällainen jakokirja tehty osakkaan tietämättä? Vai onko muuta vaihtoehtoa?

      • Lawetorder

        Duoda duoda.

        Tällaisesta asiasta on selkeästi sanottu perintökaaren kuolinpesän hallinnosta osiossa.

        Merkinnnän lakiosuusvaatimuksista puuttuminen ei ole lähtökohtaisesti este lainhuudatuksille, vaan ainoastaan se, ettei jakamattoman kuolinpesän osakkailta ole suostumusta, koska lainhuudatuksellahan siirtyy omaisuus lainhuudon hakijalle.

        Tässä kuolinpesän hallinnosta: " 2 §

        Osakasten tulee, milloin ei, sen mukaan kuin tässä laissa säädetään, ole järjestetty erityistä kuolinpesän hallintoa, pesän selvittämistä varten yhteisesti hallita pesän omaisuutta. He edustavat tällöin kuolinpesää kolmatta henkilöä vastaan sekä kantavat ja vastaavat pesää koskevissa asioissa. Toimenpide, joka ei siedä viivytystä, voidaan suorittaa, vaikkei kaikkien osakasten suostumusta saada hankituksi".

        Kyseinen lainhuudon hakeminen ei ole sellainen asia joka ei siedä viivytystä, vaan lähinnä tarkoitetaan vainajan velkojen maksua jos joudutaan velkojen katteeksi myymään kiinteää omaisuutta.

        Jakokirjavaatimus perustuu siihen jotta selviää kenen nimissä on oikeastikkin tuo kohde johon lainhuudatusta haetaan eli kuolinpesä on jaettu ja tällöin ei ole edes tarvetta lakiosuusvaatimus tietoihinkaan

        Eli ei leskelläkään ole mitään oikeutta lainhuudon hakemiseen, eli kiinteistörekisterin pitäjä on tulkinnut perintökaarta aikalailla omintakeisesti

        Kuolinpesä joka on pesänselvittäjän hallussa vaaditaan pesänosakkaiden suostumus näin: " 14 §

        Kiinteää omaisuutta tai toisen maalla olevaa laitosta, joka hallintaoikeuksineen maahan voidaan maanomistajaa kuulematta luovuttaa kolmannelle henkilölle, ei pesänselvittäjä saa luovuttaa eikä velasta kiinnityttää, elleivät osakkaat ole kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistamassa asiakirjassa antaneet siihen suostumustaan tai, milloin tätä ei voida saada, oikeus ole hakemuksesta sallinut toimenpidettä.

        Milloin pesänselvittäjä on osakasten suostumuksetta tai oikeuden luvatta ryhtynyt 1 momentissa tarkoitettuun toimeen, on se pätemätön, jos osakas sitä moittii. Kanne on pantava vireille kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hän sai toimenpiteestä tiedon, ja viimeistään vuoden kuluessa lainhuudon tai kiinnityksen myöntämisestä".

        Kuolinpesän jakamiseen on perintökaaressa vaatimukset ja ne ilmenee näin: "3 § (13.10.1995/1153)

        Osakkaat saavat toimittaa perinnönjaon sopimallaan tavalla. Jos osakas on vajaavaltainen tai jos edunvalvoja muutoin edustaa häntä perinnönjaossa, on kuitenkin noudatettava, mitä holhoustoimesta annetun lain 34 §:n 1 momentin 9 kohdassa säädetään. (1.4.1999/463)

        Jako on pesänjakajan toimitettava, jos osakas sitä vaatii tai jonkun osakkaan osuus pesästä on ulosmitattu. Jos velkoja, jonka oikeutta jako koskee, siihen suostuu, ulosottomies saa antaa osakkaille tai pesänjakajalle luvan toimittaa jaon osakkaiden sopimalla tavalla. (8.6.2006/471)"
        Eli jos kuolinpesä on jaettu jonkun osakkaan tietämättä on tuo jako laiton ja mitätön.

        Perintökaaresta löydät lisää: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040?search[type]=pika&search[pika]=perintökaari#L23


      • Lakimies43

        Leski ei ole voinut saada pelkän lainvoimaisen testamentin turvin lainhuutoa,maanmittauslaitos edellyttää myös tietoa siitä että onko lakiosaa vaadittu ja jos on vaadittu niin onko maksettu/tietoa siitä että onko lakiosasta luovuttu.

        "Maanmittauslaitoksen ohjeiden mukaan lainhuudatusta voi jakamattomaan kuolinpesään hakea vain jakokirjalla."

        Jos leski on saanut testamentilla jotain niin silloin riittää yleensä testamentti ja sen lainvoimaisuuden todistus,perukirja,sukuselvitys jos perukirja ei ole maistraatin vahvistama ja selvitys lakiosien ja legaatin suorittamisesta.

        Tuskin leski on mennyt väärentämään perinnönjakokirjaa vaan hän on mahdollisesti hakenut lainhuutoa testamentin turvin.

        Maanmittauslaitos on pannut hakemuksen jäihin kun selvitystä lakiosista ei ole annettu.
        Viitaten KKO:2000:116


        Hieman infoa lainhuutoon.
        https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=6&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwj688LutsndAhUh_SoKHd78BuwQFjAFegQIBhAC&url=https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/59908/Oikari.Anni-Maija.pdf?sequence=2&isAllowed=y&usg=AOvVaw3t7Dbpr-dl4_a27wKtgyAm


      • mitenlainvoima

        Tuhannet kiitokset kommenteista tähän kiinteistölainhuudatusasiaan - vaihtoehtoja on siis mitkä?? Testamentti ilmeisesti loogisin, mutta mitä tämä tarkoittaa, kun ei tällaisen (omistus) testamentinkaan vahvistamisesta ole mitään tietoa osakkaalla - hän ei ole pyynnöstä huolimatta saanut edes testamenttiaan, ja pitkän väännön jälkeen tuli kopio perukirjastakin vasta.

        Eli edellä lukee lainhuudatusasiassa liittyen testamenttiin "....niin silloin riittää yleensä testamentti ja sen lainvoimaisuuden todistus".

        Miten tuo lainvoimaisuus sitten todistetaan, jos jakokirjalla ei kuolinpesä lakkaa, kuten olen olettanut, että sen toimittaminen verotoimistoon on välttämätön toimenpide kuitenkin?


      • erikoistaminusta
        mitenlainvoima kirjoitti:

        Tuhannet kiitokset kommenteista tähän kiinteistölainhuudatusasiaan - vaihtoehtoja on siis mitkä?? Testamentti ilmeisesti loogisin, mutta mitä tämä tarkoittaa, kun ei tällaisen (omistus) testamentinkaan vahvistamisesta ole mitään tietoa osakkaalla - hän ei ole pyynnöstä huolimatta saanut edes testamenttiaan, ja pitkän väännön jälkeen tuli kopio perukirjastakin vasta.

        Eli edellä lukee lainhuudatusasiassa liittyen testamenttiin "....niin silloin riittää yleensä testamentti ja sen lainvoimaisuuden todistus".

        Miten tuo lainvoimaisuus sitten todistetaan, jos jakokirjalla ei kuolinpesä lakkaa, kuten olen olettanut, että sen toimittaminen verotoimistoon on välttämätön toimenpide kuitenkin?

        Lisään vielä, että perukirjan tekstin ja saatujen muiden tietojen mukaan verot on maksettu hallintaoikeuden mukaan, ei lesken omistusoikeuden. Jos tällä on sitten mitään merkitystä pohtia tätä asiaa.


      • toinenkohta
        erikoistaminusta kirjoitti:

        Lisään vielä, että perukirjan tekstin ja saatujen muiden tietojen mukaan verot on maksettu hallintaoikeuden mukaan, ei lesken omistusoikeuden. Jos tällä on sitten mitään merkitystä pohtia tätä asiaa.

        Ja sekin ongelma tässä vielä on, että vaadittiin osakkaalta elossaolotodistusta, mutta selvisi, että tämän lähettämisestä huolimatta osakasluetteloa ei oltu vahvistettu kuin vasta reilusti yli puoli vuotta perunkirjoituksen jälkeen - kun tilanteesta ryhdyttiin tarkemmin kyselemään. Osakkaan perukirja oli tästä syystä lakitoimiston puolesta toimitettu toiselle kuolinpesän osakkaalle, ei henkilölle itselleen. Ja vasta tässä vaiheessa perukirjasta tuli valokopio ilman liitteitä ja ilman testamenttia. Onko perukirjoista aina alkuperäiset kappaleet olemassa, joka olisi pitänyt toimittaa? Olisiko jakokirja pystytty tekemään ennen osakasluettelon vahvistamista maistraatissa ja ilman elossaolotodistuksen huomioimista, koska pankkista tullut tieto, koska lakiosa olisi pitänyt vaatia on ennen kuin edes osakasluetteloa oli vahvistettu maistraatissa. Voiko tämä liittyä asiaan?!


      • painavaaasiaa

        Kiitos paljon myös virkatoimeen lainhuudatusasiassa liittyvästä testamenttitulkinta-tutkimuslinkistä! Perehdyn.


      • osakashimmeli

        Edeltä tämä:

        "Maanmittauslaitos on pannut hakemuksen jäihin kun selvitystä lakiosista ei ole annettu. Viitaten KKO:2000:116"

        Selvityksiä lakiosista ei tässäkään puhumassani tapauksessa ole annettu, kun tilanne tuli osakkaalle tiedoksi täysin puskista - suullisesti kun oli pesänjakokin jo sovittu suoritettavaksi täydessä yhteisymmärryksessä, joten hakemus on jäissä.

        Edellä olevasta linkistä selvisi, että itse hakemuksen virellepano ei ole ongelma, mutta ongelma tulee seuraavassa vaiheessa, johon tämäkin tapaus pysähtyi.

        Mutta joka tapauksessa - on muutakin outoa, joka pitää selvittää; koska lainhuudatusasian lisäksi on tullut tiedoksi, että osakkaan tietämättä on myös rahasiirtoja/nostoja kuolinpesän tileiltä tehty jo kauan sitten.


      • mikämotiivina
        osakashimmeli kirjoitti:

        Edeltä tämä:

        "Maanmittauslaitos on pannut hakemuksen jäihin kun selvitystä lakiosista ei ole annettu. Viitaten KKO:2000:116"

        Selvityksiä lakiosista ei tässäkään puhumassani tapauksessa ole annettu, kun tilanne tuli osakkaalle tiedoksi täysin puskista - suullisesti kun oli pesänjakokin jo sovittu suoritettavaksi täydessä yhteisymmärryksessä, joten hakemus on jäissä.

        Edellä olevasta linkistä selvisi, että itse hakemuksen virellepano ei ole ongelma, mutta ongelma tulee seuraavassa vaiheessa, johon tämäkin tapaus pysähtyi.

        Mutta joka tapauksessa - on muutakin outoa, joka pitää selvittää; koska lainhuudatusasian lisäksi on tullut tiedoksi, että osakkaan tietämättä on myös rahasiirtoja/nostoja kuolinpesän tileiltä tehty jo kauan sitten.

        Ehkä oudoimpana tässä jutussa pidän sitä, että jos testamentin omistusoikeudella on tässä huseerattu lainhuudatuksia ja käyty tileillä, niin miksi se on pitänyt salata osakkaalta?


      • tämäkiinnostaisi

        Kiitos kommenteista - viimeisen tiedon mukaan tässä ei olisi kyse mistään omistusoikeustestamenttiasiasta, mutta tuosta perukirja-asiasta, josta kysyn edellä, kysyn uudelleen: kuuluuko jokaiselle kuolinpesän osakkaalle oma perukirjakappale liitteineen ja testamentin kanssa, jos sellainen on, ja onko jokainen perukirja alkuperäisesti allekirjoitettu? Henkilö, johon tämä kysymys liittyy, ei sairauden vuoksi pystynyt osallistumaan perunkirjoitustilaisuuteen, ja vasta yli puoli vuotta myöhemmin lähettettiin pitkällisten kyselyjen jälkeen perukirjavalokopio ilman liitteitä ja ilman testamenttia. Tehdäänkö se yleensä näin?


      • mistähänjohtuu

        Onpa jotenkin outoa, ettei kenelläkään ole halua edes yrittää vastata mitään?!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      690
      2698
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1356
    3. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1254
    4. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      112
      1215
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      47
      1158
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      101
      1025
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      112
      953
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      949
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe