laukaisee sen tietooni sitten kun on uusi löytynyt ja asian itsekseen käsitellyt valmiiksi.
Ei suostu keskustelemaan asiasta.
Olen kiltti hyvä keskusteleva raitis miehekäs mies, joten siinä asiassa ei ole parantamisen varaa, eli 'no can do'.
Kauhukseni havaitsin että vaikka meillä on avioehto, se on täysin vessapaperin arvoinen paperi tätä nykyä.
Kun vaimo hoiti muutaman vuoden lapsia kotona niiden syntymän jälkeen, niin sillä perusteella tehdään ositus jä jaetaan omaisuus täysin puoliksi, vaikka onkin täysi avioehto.
Akka hussannut aina rahansa satoihin kenkäpareihin, kalliiseen kosmetiikkaan, rahapeleihin viinaan ja yms.
Eli nyt olis kiire tehdä jotain, pankkitililläni olevat rahat 60k euroa pitäisi ainakin saada ositukselta piiloon.
Mitä suositellaan?
Pankin tallelokero ilmeisesti kuuluu omaisuusluettoloon jonka pankki antaa ositusta varten, joten se ei taida käydä.
Vaaralliselta tuntuu piilottaa 60 000euroa autotallin työkalukaapin taaksekkaan..?
Ulkomaille?
Ostaa huutonetistä kultakäätyjä käypään kullan kilohintaan ja jemmata niitä jonnekin tontikulmalle?
Realistisia ideoita, kiitos?
Pieni epäilys että vaimo hautoo eroa, laukaisee
13
777
Vastaukset
paypal accountille ja ostelet virtuaalista valuuttaa, näihin sijoituksiin ei akka pääse käsiksi, eikä verottajakaan tiedä
- jhjbv
"Kauhukseni havaitsin että vaikka meillä on avioehto, se on täysin vessapaperin arvoinen paperi tätä nykyä."
Kertoisitko tästä? Avioehto ei ole vessapaperin arvoinen, jos se on asianmukaisesti tehty.- sandraZ
Minua kiinnostaa myös.
Oikein tehty avioehto ei ole vessapaperia. Jos on väärin tehty avioehto - se ei ole avioehto ensinkään. Silloin pätee se, että erossa molempien varat kuuluvat avio-oikeuden piiriin. - sdd
sandraZ kirjoitti:
Minua kiinnostaa myös.
Oikein tehty avioehto ei ole vessapaperia. Jos on väärin tehty avioehto - se ei ole avioehto ensinkään. Silloin pätee se, että erossa molempien varat kuuluvat avio-oikeuden piiriin.Tuo on trollin viesti. Jos avioliitto on kestänyt hyvin pitkään (30-40 vuotta) ja nainen on ollut koko ikänsä kotona hoitamassa lapsia tai muita perheenjäseniä, mukana miehen töissä ulkomailla kotirouvana tai töissä miehen yrityksessä ilman palkkaa, niin avioehtoon voidaan hakea kohtuullistamista. Mutta sekin vain eri hakemuksesta käräjäoikeudelle.
- sdd
sdd kirjoitti:
Tuo on trollin viesti. Jos avioliitto on kestänyt hyvin pitkään (30-40 vuotta) ja nainen on ollut koko ikänsä kotona hoitamassa lapsia tai muita perheenjäseniä, mukana miehen töissä ulkomailla kotirouvana tai töissä miehen yrityksessä ilman palkkaa, niin avioehtoon voidaan hakea kohtuullistamista. Mutta sekin vain eri hakemuksesta käräjäoikeudelle.
Ja omaisuuden piilottamisesta tulee petostuomio. Osituksessahan pankin rahaliikenne käydään läpi usealta vuodelta ja sitten, joten aika tietämätöntä porukkaa täällä.
- tROLLi
Jälleen sama trolli
- Työkalupakissaskuraa
Nyt kuitenkin jäitä hattuun tai ainakin kylmää vettä. Laannutat kaiken voitavan. Ei siitä mitään tule uudesta syistä kuitenkaan, kun pääset tarkemmin selvittelemään.. Ei sellaiseen suostu kukaan, mutta ystäviltä saat varmasti hyvät neuvot kalliit, kun ajatuksen kanssa mietit.
- Veronmaksaja12345
Lähde menee uuden muijasi kanssa ulos Suomesta fyrkat mukana !Niin minä tein ja toimii, vaatii vähän oma- aloitteellisuutta !
- Pihisäästöpankkineiti
Omaisuutta kiinteää saa siirtää lapselle, kunhan jättää itselle käyttöoikeuden kuolemaan asti. Toki huomioitava tarvittava verojenmaksu lapselle siirrettäessä. Samoin huomioitava välit lasten kanssa ja ehkä se oma eliniänodotekin hyvä ajatella, jotta raha ruokaan riittää. Vaimon koneelta älä kuiten koskaan tänne kirjoittele. Onhan se sekin vaihtoehto, ettei olekaan rahasta kiinni, jos vaimon tileiltä löytyykin enempi omaisuutta.
- TotuusSattuuQC
"Kun vaimo hoiti muutaman vuoden lapsia kotona niiden syntymän jälkeen, niin sillä perusteella tehdään ositus jä jaetaan omaisuus täysin puoliksi, vaikka onkin täysi avioehto."
Kuka sinulle on moista soopaa syöttänyt? Palkkaa nyt hyvä mies vaikka asianajaja niin sinua ei joka käänteessä uunoteta näin pahasti... - lestakepulipohjanmaalta
Jos haluat niin voin antaa tilinumeroni jossa rahasi ovat varmasti tallessa.
- tääkuuletoimii
Ääh ap nyt mietit vaan mikä sua miehenä ärsyttäis eniten ja toimit niin sitä vaimoos kohtaan eli tsadam ei seksiä eli et vaan anna vaimolles. Siinä saa vaimo parka kärsiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401938- 1881607
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461240Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40779
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23722Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637