Olen ollut nyt suhteessa vajaa 1,5 vuotta nykyisen mieheni kanssa ja asuttu yhdessä puoli vuotta. En oo kumminkaan tuntenut itseäni kovin onnelliseksi tässä suhteessa moniin kuukausiin. Koen itseni tosi yksinäiseksi ja, että en saa tarpeeksi tukea tai haluamaani huomiota. Kotona tehdään todella paljon omia asioita ja yleensä jos haluan huomiota joudun itse kerjäämään sitä, enkä silti välttämättä saa sitä aina. Saattaa luvata, että tehdään jotain yhdessä, mutta sitten haluaakin pysyä omissa oloissaan. Jos olen yrittänyt jutella hänelle, hän ei usein kuuntele minua lainkaan. Olen kyllä huomannut, että ollaan hyvin erilaisia ihmisiä, hän on enemmän itsenäinen ja minä taas olen todella seurallinen ja kaipaisin paljon huomiota suhteessa. Tulevaisuuden kannalta molemmat haluamme kumminkin samoja asioita, suurperheen yms... Suhteessa ei myöskään ole mitään jännitystä tai romanttisia eleitä esim. ei käydä ikinä yhdessä ulkona syömässä tai leffassa. Eikä myöskään tehdä toisillemme mitään yllätyksiä tai koskaan sanota toisillemme rakkauden tunnustusta. Seksiäkin tulee harrastettua ehkä kerran kahdessa viikossa, mutta en itse ainakaan nauti niistäkään kerroista. En ole nauttinut seksistä moneen kuukauteen. Ollaan kokeiltu vaikka mitä eri juttuja, mutta silti kumpikaan meistä ei nauti oikein mistään niistä. Pystytään kyllä kommuninoida meidän suhteessa, ollaan juteltu meidän ongelmat läpi todella monta kertaa ja aina ollaan tehty samat lupaukset, että aletaan tehdä enemmän asioita yhdessä ja yritetään tehdä jotain romanttisia yllätyksiä silloin tällöin, mutta ikinä ei vaan tapahdu mitään muutosta. Välitämme kyllä toisistamme todella paljon, mutta en näe suhteessamme rakkautta tai kipinää. Haaveilen usein myös siitä, että saisin alkaa taas treffailla ja etsiä itselleni sopivampaa kumppania. Silti ajatus siitä, että hän tekisi samoin ja lähtisi jonkun toisen matkaan sattuu tosi paljon. En tiedä onko se merkki rakkaudesta vai onko se normaalia myös huonossa suhteessa?
Kiitos, jos jaksoit lukea! Toivoisin, että saisin edes muutaman mielipiteen siitä, kannattaako suhdetta enää jatkaa tai neuvoja mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä :)
Huono suhde, kannattaako jatkaa?
11
683
Vastaukset 11
- Ainasamanlaistako
Oletko ajatellut tuota loppuun asti nyt ihan itse?
- Epätoivonen
Kyllä sitä tulee päivittäin mietittyä, että onko tässä suhteessa mitään järkeä, kun kumpikaan meistä ei hirveästi jaksa edes panostaa tähän . Ajatus eroamisesta tuntuu masentavalta, mutta omalla tavalla myös helpottavalta.
Kuulostaa loppuun eletyltä suhteelta
- ettähaloo
Kannattaa erota, jos ette kumpikaan kykene vaikka riidan kautta pöllyttämään suhdettanne oikein kunnolla ja keskustelemaan asioista niiden oikeilla nimillä. Sehän sitä yhteenkuuluvutta tuo mukanaan, kun päästään yhdessä ongelman ytimeen, mitä yritetään ratkaista. Suurin ongelma taitaa olla sinun viilenneet tunteet ja sen myötä menneet halut, et kykene puhumaan tunnoistasi kumppanillesi ja ilmaisemaan mitä haluat ja sitten kirjoittelet tänne meille aivan tuntemattomille ihmisille,
- Epätoivonen
Riitoja mellä tosin ei paljoa ole, ehkä sekin kertoo siitä, että kummallakaan meistä ei ole konnolla tunteita tässä suhteessa.
- Oppeliini1
Tiedät jo vastauksen, et tarvitse keneltäkään lupaa hankkia oman tuvan, oman luvan.
- eiTUNNE-suhdetta
Reilu vuosi yhdessä ja elämä tätä, tuskin jatkossa sen parempaa. Kovin väljähtänyttä on, ei tunnu rakkaudelta...
Olette varmasti aivan liian erilaisia toisillenne. - Hmmmp
Ei kannata jatkaa. Olin samantapaisessa suhteessa, toinen ei vaan kiinnostanut tarpeeksi, asuttiin yhdessä alle puol vuotta kun tajusin etten halua tämmöistä loppuelämä. Ei ollut mitään järkeäkään kun en välittänyt tarpeeksi.
Tämän jälkeen tapasin sitten sattumalta nykyisen mieheni, jonka kanssa tunteita ollut liikaakin, ollaan oltu kohta 6 vuotta yhdessä ja meillä pieni lapsi. Sinulla on kumminkin vain 1 elämä. - TotuusSattuuQC
Tunteita ei vain ole tarpeeksi, se on ihan selvä juttu. Vaikka ihmiset olisivat erilaisia, heitä pitäisi sitoa yhteen juuri se kiinnostus toiseen ja toisen ajatuksiin sekä toisen kanssa olemiseen. Jos nämä puuttuvat, puuttu suhteesta oikeastaan kaikki.
Älä turhaan hukkaa aikaa tuossa suhteessa. - Uty65
Suora kysymys, suora vastaus: ei kannata jatkaa ja haaskata aikaa.
E kerro minkä ikäisiä olette. Jos nuoria, niin sinulla on kaikki edessäpäin. Jos jo jää, niin ei aikaa kannata haaskata huonon suhteeseen
Mutta päätös ja sen mukainen toiminta sinun pitää itse päättää. Usein se toimeen ryhtyminen onkin vaikeampaa. Ainakin jos ei varsinaisesti ole riitaa, väkivaltaa tai pettämiskuvioita. - 8541230
Kuulostaa oudolta. Teillähän pitäisi olla kutuaika parhaimmillaan kun olette olleet niin vähän aikaa yhdessä. Jokin ei ole kohdallaan. Mutta älä tee päätöstä meidän neuvojen perusteella vaan oman harkinnan mukaan. Näin et sitten syytä muita jos kadut päätöstäsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43945
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20545- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107483Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
- 61435